Infokuplassa

Olen osa sitä ryhmää, jota paraikaa meneillään olevat Rion olympialaiset eivät ole kiinnostaneet yhtään. Tiedän, että Usain Bolt on edelleen epäinhimillisen lyömätön, venäläiset eivät kisaa yleisurheilussa, brasilialaisilla on kiire pitää seksimaratoneja ja buuata kanssakilpailijoille ja että doping-uutisia sinkoilee samaa tahtia kuin loitsuja Harry Pottereissa. Tiedän myös, että kyllästyin olympialaisten skandaalinkäryisyyteen jo ennen kuin ne pääsivät alkamaankaan.

Olen joskus seurannut olympialaisia suurella mielenkiinnolla. Talviolympialaiset ovat olleet enemmän tämän kylmän pohjoisen tytön mieleen, mutta kesäolympialaisiakin tuli nuorempana seurattua silmä tarkkana. Tänä vuonna en ole vielä käyttänyt hetkeäkään olympialaisten katsomiseen, ja yllä luettelemani tiedot tapahtumasta lepäävät median antamien kuvien valossa. Olympialaiset ovatkin yksi vuoden suurimpia mediasirkuksia, eikä niitä voi välttää edes tällainen muutoin kisoihin välinpitämättömästi suhtautuva ihminenkään.

Olen ymmärtänyt viime aikoina, että aikuisuuden kiireiden lisääntyessä, olen enemmän ja enemmän median armoilla. En ehdi katsomaan ja seuraamaan eri tapahtumia tai kampanjoita, ja mielipiteeni muovautuu helposti valtamedian antaman kuvan mukaan. Tämä pätee olympialaisten lisäksi kaikkeen muuhunkin ja pelottaa minua ihan valtavasti.

On ylipäätään vaikeaa saada uutisia, jotka ovat puolueettomia ja poliittisesti ”puhtaita”, eikä erinäisten kanavien näkemyksillä ladattuja. Suomeen tulee usein uutisointi lännestä, ja sieltäkin selkeästi tiettyjen puolueiden ja tiettyjen ideologioiden värittämänä tietona. Kun informaation virta on loputon, saamieni uutisten määrä on myös hyvin värittynyttä. Harvoin ehdin selata monen eri lehden koko tarjonnan läpi, vaan useimmiten tietooni päätyy ne artikkelit ja uutiset, joita läheiseni ja ystäväni jakavat sosiaalisessa mediassaan.

Ajatukseni ja mielipiteeni maailman tapahtumista eivät siis ole ainoastaan median värittämiä, vaan myös ystävieni ja läheisteni jakamien media-otteiden värittämiä. Tajuan, että elän jonkinlaisessa informaatiokuplassa, jossa on vaikea enää itsekään huomata saadun informaation puolueellisuus. Joku muu ohjaa ajatuksiani ja seuraan sokeana lampaana perässä.

Tiedostan yhä enemmän, kuinka media vaikuttaa päivittäiseen ajatteluuni, yhteiskunnan tulkitsemiseen ja jopa siihen, mitä ja miten tunnen. On jalo ajatus, että Suomen lehdistö olisi neutraali ja täysin vapaa. Uutiset suodattuvat meille erilaisten filttereiden läpi, ja niistä suurin osa on poliittisesti värittyneitä lähteitä. Ennen iltapäivälehtien lööpit ja Hesarin pystyi ohittamaan kaupan lehtihyllyn ohi kävelemällä, mutta nykymaailmassa media on liian lähellä, aivan iholla, eikä sitä voi ohittaa missään. Muiden ihmisten tulkintoja ja näkemyksiä tyrkytetään ja vastaanotamme ne omanamme, usein turhan helposti ilman lähdekritiikkiä.

Onko siis ihmekään, että nykyisin erilaisten ihmisten ymmärtäminen tuntuu olevan yhä suurempien ponnistelujen takana? Jos katsomme maailmaa yhä enemmän meille valikoitujen lasien läpi, alamme menettää toisen puolen ymmärrystä. Näkökantamme muuttuu yksioikoiseksi huomaamattamme, ja pian tuomitsemmekin jo toisin ajattelevia. Vaikkemme enää itsekään muista mitä ajattelisimme asioista ilman ajatuksiamme ohjaavia tahoja.

Jätä kommentti

*