Koko kansan menestyjät?

Mielestäni on aina mielenkiintoista seurata suomalaisten suhtautumista muiden suomalaisten maailmanvaltausyrityksiin. Viime viikkoina ei ole voinut välttyä lukemasta lööpeistä Saara Aallon edesottamuksista Britannian X Factorissa.

Olen seurannut asiasta noussutta keskustelua alkumetreiltä, eikä se ole yllättänyt vaan noudattaa perisuomalaista linjaa. Kun suomalainen osaaja tai taiteilija lähtee maailmalle, saa hän vastaansa lukuisia “maitojunalla takaisin” ja “mikä tuokin kuvittelee olevansa” -kommentteja. Toki monilla, kuten Saarallakin, on ihan aidosti innostuneita tukijoita, mutta sankka on epäonnistumista toivovien joukko. On melkeinpä epäsuomalaista, että joku haluaa ja uskaltaa yrittää muualla, siellä isossa maailmassa. Ainakin se on epänöyrää, mikä on tietenkin “väärin” Suomessa, meillä päin kun kuuluu kumarrella ja nöyristellä.

Muusikolle ja urheilijalle unelmat isosta maailmasta on täysin ymmärrettäviä, Suomi kun on väkiluvultaan niin pieni. Olen kuullut kyllästymiseen asti kommentteja, kuinka “se Patrik Laine varmasti floppaa siellä NHLssä” ja kuinka Saara vain nolaa itsensä X Factorissa. Heti kun Laine takoo lättyä verkon perukoille ja Saara valloittaa tuomarit ja yleisön mutkattoman aidolla persoonallaan ja upealla lauluosaamisellaan, muuttuvat soraäänetkin. “Kyllä minä tiesin, että se pärjää”.

Kun jääkiekkojoukkue voittaa, otsikoidaan “meidän voitosta” ja “meidän maailmanmestaruudesta”. Kun tappio koittaa, “ne hävis”.

Olen yrittänyt ymmärtää tätä kollektiivista intoa haukkua uskaliaita omia unelmiaan tavoittelevia haaveilijoita. Onko tässä taustalla suomalainen perikateus, ettei osata riemuta toisen onnesta, kun “se on sitten itseltä pois”? Vai onko kyseessä suomalaisten pitkä historia altavastaajina? Emmekö osaa lähteä rummuttamaan menestystä ja uskallusta, koska olemme tottuneet tappelemaan altavastaajasta yllätysvoittajaksi? Olisi jo aika haudata molemmat mentaliteetit, sillä menestyä voi myös koko kansan tuella ja hyvällä tsempillä.  Muiden menestys maailmalla avaa myös meille muille mahdollisuuksia, odottamattomiakin sellaisia. Kateudelle ei siis myöskään ole sijaa.

On suunnattoman surullista, että suomalainen into menestyä ulkomailla yritetään tukahduttaa, sille ivaillaan ja sitä parjataan. Aaltokin on joutunut puolustautumaan somessa koko kilpailun alkutaipaleen, jolloin olisi varmasti mielellään käyttänyt täyden keskittymisensä siihen kilpailuun.

On kuitenkin aivan älyttömän hienoa, että Laineen ja Aallon kaltaiset huippulahjakkaat suomalaiset lupaukset luovat tälle ja tulevalle sukupolvelle uutta tapaa ajatella. On ihan siistiä olla ihan hemmetin hyvä. Ja on todella hienoa myös tiedostaa se. Ja kaikista hienointa on, että nuoret jahtaavat unelmiaan päämäärätietoisesti julkisen lynkkauksen uhallakin.

Tänäkin lauantaina kannustan Saaraa, vaikka voitolla ei tässä vaiheessa ole edes väliä. Hän on jo laulanut itsensä brittien sydämiin ja varmasti upean ja toivottavasti myös pitkän uran alkutaipaleelle!

Jätä kommentti

*