Kuopiolaista yhteisöllisyyttä

Kuopion aikamme alkaa käydä vähiin ja toisaalle muutto siintää jo horisontissa hyvin selkeänä. Kesäkuukaudet pääsemme nauttimaan vielä Kuopion lämmöstä, toivottavasti myös säiden puolesta, mutta syksyn tulemme kohtaamaan jo Pirkanmaalla. Tämä on väkisin herättänyt kovin nostalgisia ajatuksia mielessäni. Moni asia jää tänne, myös pestini Savon Sanomilla päättyy tämän kuun loppuun.

Olen miettinyt jo pienellä kaiholla kuinka tulen kaipaamaan Saaristokaupungin asuinalueena tarjoamia upeita maisemia ja auringonlaskuja sekä Kallaveden kauneutta. Täältä löytyneisiin ystäviin voi pitää yhteyttä nykyisin moninaisin keinoin, mutta kaupungille pitää jättää hyvästit tällä erää. Tänne jää pala sydäntä.

Mieleenpainuvimpana Kuopiosta jää lämpö ja tietynlainen yhteisöllisyys. Tuntuu, että täällä on saanut olla jotenkin paljon lähemmin kytköksissä ihmisiin. Vilkas Lontoo ja kotoisa Helsinki ovat toki tarjonneet elämässäni paljon hienoja hetkiä, mutten ole koskaan kokenut samalla tapaa läheisyyttä muihin kanssakaupunkilaisiin. Ehkä Kuopion pienuus luo yhteisöllisyyttä. Postin asiakaspalvelijoita tulee moikattua leffateatterissa ja lempirarvintolan tarjoilija tulee ruokakaupan jonossa vastaan. Kun kasvoja ei massassa ole niin kamalan paljoa, tuntuu ne vastaantulevat aina tutummalle. Se luo erityistä kuuluvuuden tunnetta. Vaikka kuopiolaistumiseni ei kestänyt kuin kaksi vuotta, koen tietyllä tapaa enemmän juurtumista tähän kaupunkiin kuin mihinkään toiseen.

Facebookissa olen mukana useammassa Kuopion ryhmässä. On Puskaradiota, on asuinpaikkamme oma Face-ryhmä ja vaikka mitä ryhmiä harrastusjutuista kirppareihin. Helsingissä meillä oli kerrostalomme Facebook-ryhmä, joka oli mielestäni kylmä ja etäinen, vaikka siinä oli noin sata henkilöä. Kuopiossa apu kuin apu ja neuvo kuin neuvo löytyy helposti muutaman tuhannen hengen ryhmästä. Yleensä erittäin avulias ja ystävällinen sellainen. Mielestäni, jos yrittää, Kuopiossa ei voi tuntea itseään kovin ulkopuoliseksi. Jos antaa mahdollisuuden, huomaa, että kaupungissa vallitsee tietynlainen positiivisen yhteenkuuluvuuden asenne. En nyt sanoisi, että savolaiset on musketöörimaisesti ”kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta” –asenteella, vaan että täällä kokee helpommin kuuluvansa osaksi jotakin kokonaisuutta. Milloin äidit kiittelee Facebookissa lapsen pipon löytänyttä tuntematonta, milloin jaetaan kokemuksia palveluista ja paikoista. Verkkomaailman ulkopuolella tulee jutelleeksi niin naapurin kuin bussissa kanssamatkustajan kanssa huomattavasti useammin kuin Helsingissä asuessani.

Loppujen lopuksi en tunne kovin paljoa ihmisiä Kuopiossa. Minulla on ystäväni ja tuttavani täällä. Heitä ei ole kymmeniä ja satoja, vaan rajallinen joukko. Samalla minusta kuitenkin tuntuu, että tuntisin Kuopion ja sen asukkaat paljon syvemmin. Tämä juurtumisen ja kuuluvuuden tunne on se, jota tulen kaipaamaan kaikista eniten.

Siinä missä kaksi vuotta sitten muutto pääkaupungista Kuopioon tuntui aivan mahdottomalta, nyt muutto hurjan paljon pienemmälle paikkakunnalle tuntuu jopa innostavalle. En näe pienempää kaupunkia enää millään lailla rajoittavana, vaan tietyllä tapaa jopa vapauttavana.

Yhtä en tosin jää kaipaamaan. Pitkiä ajomatkoja etelä-Suomeen. Etäisyys onkin ainoa asia, mistä minulla on pahaa sanottavaa Kuopion ajaltamme.

Jätä kommentti

*