Suorituksia verraten

Ihmisellä on paha tapa verrata itseään. Muihin ihmisiin, muihin elämäntilanteisiin, omiin haaveisiin ja menneisyyteen. Vertaaminen ei ole pelkästään turhaa, vaan oikeastaan mahdotontakin. Jokainen tilanne on sen hetken tuotos, sen ihmisen tulkinta, joksi muut tapahtumat, ajanjaksot ja ihmiset ovat meidät muovanneet. 

Helposti tulee sellainen olo, että koko elämämme on vertailua. Taloudellista, pinnallista, ja syviinkin asioihin menevää; vertaillaan perheonnea ja parisuhdetta. Vertaillaan edellisiin ajanjaksoihin elämässä ja tuttavien ja yhteiskunnan asettamiin esimerkkeihin ”hyvistä”. Omaa panostaan ihmisenä, vanhempana ja työntekijänä verrataan ihan liiaksi. Imetyksen määrä ei sanele äitiyden laatua eikä auton merkki sanele taloudellista menestystä. Silti vertailemme.

Vertailun yksi perustavanlaatuisia ongelmia on se, miten mittaamme menestystä ja saavutuksia, onnea ja elämää. Ei ole mitään faktapohjaista mittataulukkoa menestykselle tai hyvyydelle, ja monilla tuo oma mittataulukko on asetettu liian korkeaksi. Rauhallinen mukava aamupala puolisen kanssa ei tunnu merkitykselliseltä, jos hyvän olon mittari on säädetty reagoimaan vain todella isoihin, merkittäviin ja kalliisiin asioihin. Hyvää oloa ei silloin tuo vain yhdellä herätyksellä mennyt yö vastasyntyneen vauvan kanssa tai onnistunut kotileipomus. 

Mielestäni yhteiskuntamme suorituskeskeisyys vinouttaa tuon mittarimme. Koko ajan pitäisi menestyä, olla hyvä ja pärjätä. Olla erinomainen työntekijä, tehokas ja aikaansaava, liikkua paljon, syödä terveellisesti, olla fantastinen vanhempi, ystävä ja naapuri. Pitäisi olla kaikkea mahdollista, niin, että unohtuu täysin se tärkein. Pitäisi välillä vaan olla. Ei suorittaa, ei pyrkiä menestykseen, ei pyrkiä paremmaksi kuin joku muu. Vertailu johtaa suorittamisen tarpeeseen, jota emme edes välttämättä huomaa itse.

Välillä en itsekään muista, miksi suoritamme. Mukavassa ajanvietossakin tulee mietittyä, mitä pitää tehdä seuraavaksi. Eikä voi vaan olla tekemättä mitään, koska se on pois joltain suorittamiselta. Toiset suorittavat saadakseen taloudellista menestystä. Toiset suorittavat, jotta suoritettuaan kaiken voisivat ottaa rennosti. (Havaitakseen myöhemmin, että tällaista tilannetta ei koskaan tule eteen. Suorittaminen ei lopu.) Toiset suorittavat, koska eivät enää osaa olla suorittamatta.

 Kävimme koko perheen voimin keskustassa taannoin. Tarkoituksenamme oli käydä myöhäisellä lounaalla, mutta haluamamme ravintola olikin jo kiinni ja aukeamassa uudelleen vasta puolentoista tunnin päästä. Ensin mietimme minne muualle menisimme syömään. Sitten totesimme, että ehkä menemme vain ruokakaupan kotiin. Ehdotin, että viihtyisimme keskustassa muuten vaan ja menisimme syömään kun ravintola aukeaa. ”Ei kai me tähän koko päivää käytetä?”. Miksi ei? On aurinkoista, on mukavaa, vietämme koko perheenä vapaapäivää. ”No kun pitäisi…”. Niin. Aina pitäisi. Aina pitäisi ehtiä salille, korjaamaan kenkähyllyn, siivoamaan kodinhoitohuoneen ja pesemään pyykkiä. Aina pitäisi ehtiä valmistelemaan työjuttuja ja siivoamaan kotia.

Milloin pitäisi vain nauttia arjesta? Kiireettömästä ja mukavasta arjesta?

Silläkin uhalla, että naapuri tai kaveri on sillä välin suorittanut enemmän ja häviämme tehokkuuden vertailussa.

Jätä kommentti

*