Olen pesunkestävä materialisti, mutta minua ei ole koskaan vaivannut kovinkaan kummoinen tarve omistaa. Omistaa taloa, omistaa autoa, omistaa mökkiä. Yhteiskunnassamme tuntuu lähes suoranaiselta oletukselta, että jokainen haluaa omistusasunnon tai oman talon. Siihen on pyrittävä ja sitä ihaillaan.
Kun omistusasunto on hankittuna, oma mökki on seuraava askel. Pääsee hieman nikkaroimaan ja laittamaan paikkoja, ja viettämään omaa aikaa rauhassa ja luonnon helmassa. En tiedä mikä geeni minulta uupuu, sillä en ole koskaan haaveillut mökistä. En ole mitenkään innokkaasti odottanut huussin tyhjennystä, toisen pihan ylläpitoa ja mahdollisia talousriskejä, jos jokin hajoaa tai jotakin tapahtuu.
Sinänsä ivallista, että tämän tekstin ilmestyessä olen… No, mökillä. Ymmärrän siis kyllä mökin ihanuuden. Tunnelmallinen hirsimökki keskellä korpea, takkatulen loimu ja ympärillä vallitseva tunnelma on ihanaa. Ehkä kolme viikonloppua vuodessa. Mökkiasioissa olen vuokraaja, en omistaja. Mökin omistaminen on minulle hirveän sitouttava ajatus. Pitäisi olla ylläpitämässä ja korjailemassa. Pitäisi olla sijoittamassa mökkiin ja kun sellaisen kerran hommaa, niin se rajoittaa. Kuinka usein jaksaakaan ajaa monen tunnin matkaa mökille viikonloppua viettämään, jos asuinpaikka muuttuukin? Toki mökin voi myydä ja hankkia uuden, mikä vesittääkin sitten monien mökinhankintasyyn, eli kiintymyksen siihen mökkiin ja paikkaan.
Olen ymmärtänyt jo itsekin, että mökkivastaisuuteni on sitoutumiskammostani hyvä esimerkki. Jos minulla olisi mökki, potisin aina syyllisyyttä, jos en käyttäisi vapaa-aikaani siellä. Ulkomaille lähtö olisi jälleen ”hankalampaa” kun takaraivossa sykkisi tieto siitä, että ”pitäisi olla mökillä”. Lomia ja vapaita kuluisi mökkimaisemissa, eikä niitä jäisi muuhun. Ainakaan samoissa määrin. Toki tiedostan, että monia kiinnostaa mökkielämä todella paljon enemmän kuin lentomaille suhailu. Minulle se vaan tuntuu jotenkin vieraalle ja kamalan sitovalle. Maksan mieluusti jollekin toiselle siitä, että saan viettää viikon tai viikonlopun hänen mökillään, kantamatta paikasta sen kummemmin vastuuta.
Kun olimme muuttamassa Kuopioon, miehelläni oli kova mökkikuume, ja ajattelin, että ehkä täällä asuessani minäkin innostuisin mökkeilystä. Päinvastoin. Koen, että Kuopio tarjoaa kaikki mökkeilyn parhaat puolet kotinurkilla. Saaristomaisemat, lumiset talvet ja rauhaisat luontopolut. Ei tarvitse istua autossa edes puolta tuntia voidakseen olla keskellä luontoa ja nauttia sen rauhasta.
Olenkin yhdistänyt suomalaisten omistushalun turvallisuudentunteeseen ja juurettomuuden tunteen poistamiseen. Epävakaassa yhteiskunnassa kiinteistöt tarjoavat turvaa. Jos pankit menevät nurin ja koko maailma joutuu sekasortoon, on kuitenkin oma koti. Paikka, mistä kukaan ei voi häätää pois. Lähes viisi vuotta lyhytaikaisilla vuokrilla ja ulkomailla eläneenä ymmärrän myös juurettomuuden tunnetta. Nyt koenkin vastoin kaikkia odotuksiani, että olen juurtunut hieman Kuopioon. Ymmärrän vihdoin sitä ahdistusta, jota juurettomuus joissakin aiheuttaa. Tässä on jotakin sellaista kuuluvuuden tunnetta, pysyvyyden tunnetta ja turvaa. Sellaista hyvää ja helppoa oloa. Sitä kai suomalaiset hakevatkin omistamisella. Itselleni siihen riitti rauhallisempi elämä oikean ihmisen kanssa oikealta tuntuvassa paikassa.
