Tyhjää

Postiluukkuumme tipahti muutama päivä sitten äänestysoikeus kunnallisvaaleissa tuoden vaaliasiat mieleeni. Kunnallisvaaleissa vielä äänestäisinkin, joskin en näe siihen oikeutta, kun en näillä näkymin ole enää saman kunnan asukas kovin pitkään. Eduskuntavaalit sen sijaan aiheuttavat minussa hampaiden kiristelyä, ja olen jo nyt päättänyt, etten äänestä seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Olen aina ennen ollut sitä mieltä, että on turha valittaa, jos ei itse yritä vaikuttaa muutokseen. Viime vuosien aikana olen ennemminkin todennut, että on turha äänestää, kun koko järjestelmämme on toimimaton. Edustajistomme rakentuu sen perusteella, kuka on suosittu, kovaääninen opportunisti tai muuten vaan seiskasta tuttu. Osaajia ja tilanteen tasalla olevia ihmisiä, joilla on innovaatioita, ei juuri eduskuntaan eksy. Kovaa veronmaksajien kustantamaa palkkaa nauttivat ovat suurimmaksi osaksi passiivisia vapaamatkustajia, jotka eivät edes ymmärrä asioita, joista äänestävät. Suomen edun sijaan poliitikot ovat huolissaan omasta ja puoleensa suosiosta, sillä seuraaviin vaaleihin on aina niin lyhyt aika ja taas pitääkin uskotella kansalle, että edustaa kansaa eikä itseään. Poliittiset irtopisteet ovat tärkempiä, kuin järki ja annetut vaalilupaukset. Lisäksi mikä muu työtehtävä alkaa pitkällä lomalla, jota seuraa pitkä reissu, jonka jälkeen homma jatkuu pian sen jälkeen joululomalla, jolta palataan helmikuussa?

Taloudellisen ja yhteiskunnallisen tilanteen ollessa mitä on, luulisi, että ratkaisuja ongelmiin haettaisiin innovatiivisista, ehkä uhkarohkeistakin yrityksistä ja ehdotuksista. Olen jo pitkään ajatellut, että eduskuntamallin voisi muuttaa. 200 jäsenen sijaan siellä olisi esimerkiksi 70. 70 sellaista ihmistä, jotka oikeasti tietävät, mitä tekevät. Heitä, jotka pystyvät sisäistämään valtionvelan tilanteen ja luomaan taloudellisen kokonaiskuvan yhteiskunnastamme toisin kuin tietyt nykypoliitikot, joilla menee valtionvelasta puhuttaessa sormen lisäksi suuhun koko loppu käsikin. Demokratia on täydellisesti toteutuessaan selkeästi melkoinen riski, jos kansanedustajaksi pääsee ilman osaamista, tietoa tai taitoa. Tulisiko ehdokkaille olla kelpoisuusvaatimukset ja jonkinlainen pääsykoe perusosaamisen varmistamiseksi? 

En syytä pelkästään kansanedustajia. Syytän koko järjestelmää. Hallitus, joka rakentuu kolmesta suurpuolueesta, ei vaan voi olla tehokas. Jos hallitus itse ei ole yhdenmielinen muutoksista, ei se tule koskaan saamaan niiden taakse koko yhteiskuntaa. Oppositiosta en edes sano mitään. Hallitus sählää omia hommiaan jo niin hyvin, että se ei käytännössä sellaista tarvitsisikaan. Kun jopa hallituksen sisällä pitää kumarrella joka suuntaan, jotta saadaan kaikkien mielipiteet huomioitua, ei todellakaan keksitä tai saada vietyä läpi mitään innovatiivista, repäisevää tai vähänkin uhkarohkeaa. Sitä kuitenkin yhteiskuntamme tuntuu tarvitsevan. Ei ainaisia vähennyksiä opiskelijoilta, yrittäjiltä ja kirityksiä heille, joilla on vielä nippa nappa motivaatiota tuottaa verorahoja.

En enää koe, että yksikään edustaja tai puolue edustaisi mitenkään ajatuksiani tai toiveitani. Jos vaikka edustaisikin,  ei eduskuntamalli ja neljän suurpuolueen välille pirstaloituneet äänestäjät anna heille mitään menestymismahdollisuuksia. Äänestän siis äänestämällä tyhjää. Sitä on mielestäni viime vuodet ollut eduskunnan toiminta. Tyhjää.

Jätä kommentti

*