Arki autiossa Shenzhenissä ja miniloma Guangzhouhun

Kiinalaisen uudenvuoden juhlinta on pian ohi. Käytännössä Kiina on “kiinni” kun vuosi vaihtuu, ja tämä on näkynyt myös katukuvassa. Vain harva ravintola on auki, ja välillä ruokaa on joutunut etsimään. Tosin ostoskeskukset ovat olleet auki normaalisti tällä viikolla, mutta sielläkin on ollut suljettuja liikkeitä. Kaduilla on ollut välillä hämmentävän hiljaista kun ihmiset ovat suunnanneet uudenvuoden viettoon kotikaupunkeihinsa. Täällä on jo tottunut ruuhkaan, jonottamiseen ja metrossa seisoskeluun, niinpä olikin aika outoa kun koko kaupunki hiljentyi ja metrossa pääsi jopa istumaan. Ne jotka jäivät kaupunkiin, juhlivat uuttavuotta ampumalla raketteja. Rakettien ampuminen alkoi uudenvuoden aattona toden teolla ja sitä on jatkunut koko viikon ajan. Itse en kamalasti pitänyt tästä, säikähdin vähän väliä kun yht’äkkiä kuului “pommituksen” ääniä. Tällä viikolla ilma on ollut selvästi lämpimämpi ja päivisin on saanut nauttia jopa +25 asteen lämmöstä. Silti rakennukset eivät ole lämmenneet samaan tahtiin, joten sisällä on edelleenkin viileää ja lämmittimet ovat saaneet jatkaa töitään.
Töissä on ollut hiljaista, kun kaikki kiinalaiset ja osa suomalaisista työntekijöistä ovat olleet lomalla. Itsekin pidin loppuviikosta muutaman vapaapäivän, ja suuntasin poikaystävän kanssa minilomalle Guangzhouhun. Tämä oli ensimmäinen kerta kun vierailin Guangzhoussa ja myös ensimmäinen kerta kun matkustin Kiinassa junalla.
Guangzhou eli Kanton on eteläisessä Kiinassa sijaitsevan Guangdongin maakunnan pääkaupunki. Matkaa Shenzhenistä Guangzhouhun on 104 kilometriä. Pikajunalla pääsee nykyään 30 minuutissa. Ostettiin junaliput lähtöaamuna Shenzhen Northin juna-asemalta. Junalipun sai 75 renminbillä eli noin 10 eurolla. Junalipun ostoon muuten tarvittiin passi.

DSC_0402

Junien aikataulut näkyivät isolla screenillä.

Junalipun ostamisen jälkeen piti mennä turvatarkastukseen, joka oli samanlainen kuin lentokentällä. Tarkastuksen kautta pääsimme lähtö-aulaan. Junalipussa oli merkattu portti, josta juna lähtee. Portilla junalipusta repäistiin pala ja mentiin portista sisälle. Sitten liukuportaat alas ja siellä sitten odotti oikea juna. Juna lähti ajallaan liikkeelle ja koska liput tarkastettiin ennen junaan menoa, sisällä ei enää liikkunut henkilökuntaa niin kuin VR:n junissa. Aika helppoa ja hyvin organisoitua, voisi ottaa Suomen VR mallia tästä.

DSC_0405

Guangzhouhun oli menossa muitakin kuin me.

Junamatka meni hyvin. Tosin kiinalaiset oli aika äänekkäitä, niinkuin aina. Suurin osa aloitti syömisen jo ennen kuin juna edes lähti liikkeelle ja muutenkin desibelit nousivat korkealle. Onneksi matka ei ollut kuin puoli tuntia, olin kuitenkin aika kiitollinen että minulla oli kuulokkeet mukana. Laitoin popit korville ja katselin ikkunasta ohi vilahtelevia maisemia. Matkan varrella oli kaunista luontoa, monen monta tunnelia ja teollisuus-alueita.

DSC_0407

Kakkosluokan paikat oli riittävän hyvät puolen tunnin matkalle.

Guangzhouhun saavuttuamme ostimme metroasemalta vuorokauden voimassa olevan metrolipun, tämä maksoi 20 renminbiä eli 2,70 euroa. Metroasemalta suunnistettiin oikealle linjalle, määränpäänä hotellimme. Matka kesti 45 minuuttia, metroa piti vaihtaa yhden kerran. Hotelli löytyi aivan metroaseman vierestä. Saimme hotellihuoneen todella edullisesti, yksi yö maksoi 15 euroa. Varasin huoneen varauspalvelu Bookingin kautta, joka on osoittautunut hyväksi. Bookingissa hyvää on puhelimeen ladattava sovellus, johon tulee kätevästi tiedot varauksesta. Lisäksi sovelluksessa on vinkit kaupungin ravintoloista, nähtävyyksistä ja paikoista missä kannattaa käydä. Sovelluksessa on myös offline-tilassa toimiva kartta sekä tiedot kaupungin julkisesta liikenteestä. Olin itse ladannut puhelimeeni kaupungin metrokarttasovelluksen.
Itselläni on puhelimessa myös Shenzhenin, Hongkongin ja Guangzhoun metrokarttasovellut jotka toimivat kaikki samalla periaatteella. Sovellu on helppo ja näppärä, minun ei tarvitse kuin valita metroasema jossa olen ja päätepysäkki, minne haluan. Sovellus piirtää pisteillä reitin ja näyttää myös mahdolliset vaihdot.

DSC_0416

Huone oli siisti ja rauhallinen, täällä nukuin oikein hyvät yöunet.

Lepäsimme hetken huoneessa, kunnes lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Kävelimme hyvän tovin nälkäisenä, alku ei näyttänyt lupaavalta. Määräänpäänä oli Guangzhoun paras shoppailu-alue, 1500 vuotta vanha alue nimeltä Shangxiajiu Pedestrian Street. Matkalla sinne oli erittäin autiota, suurin osa kaduilla olevista liikkeistä oli kiinni. Mielessä käväisi jo, että onko koko kaupunki kiinni. Lopulta löysimme etsimämme kadun, jossa olikin mieletön ruuhka, kadut ja kaupat olivat täynnä ihmisiä. Kävelimme kaduilla ja katselimme ympärillemme. Mielessä ei ollut shoppailu, emmekä sitä harrastaneet. Tavoitteena oli vain nähdä kaupungin alue, jossa yhdistyy moderni ja vanha Guangzhou. Itse tykkäsin kovasti alueesta, vaikka ihmisten väistely vähän ärsyttikin. Tämäkin tosin helpottui, kun käännyimme pois pääkadulta.
DSC_0422
DSC_0424
Tästä jatkoimme matkaa vanhaan kaupunginosaan. Tästä kerron ensi kerralla. Hyvää helmikuista viikonloppua!

Kommentit

  • Julia

    Ompas Guangzhoussa ollut pyhinä paljon ihmisiä liikkeellä kuvista päätellen! :o :D

  • leena

    Anni, kiitokset taas kerran kiinnostavista valokuvista ja siitä, kun saan pienen aavistuksen kokemuksistasi.

Jätä kommentti

*