Lähtemisen vaikeus

Heinäkuu meni ohi hujauksessa. Haikein mielin sanoin heipat työkavereille ja suljin e-villen toimiston oven viimeistä kertaa, ainakin tältä erää. Ehdin työskennellä lähes vuoden ajan suomalaisessa verkkokaupassa Kiinassa.
Vuosi oli erittäin antoisa, opettavainen ja tapahtumarikas. Opin paljon itsestäni sekä siitä, millaista on työskennelle monikulttuurisessa työpaikassa Kiinassa. Töistä lähteminen oli kaikin puolin vaikeaa, sillä pääsin tekemään siellä sellaisia asioita, joista oikeasti nautin. Asiakaspalvelu, kuvankäsittely ja kirjoittaminen ovat olleet kauan asioita, jotka koen itselleni mieluisimmaksi.
Suomalaisista kollegoista oli tullut läheisiä ystäviä, sellaisia joiden kanssa on mukavaa viettää vapaa-aikaa, kuten käydä syömässä, kuntosalilla, keskustella kahvikupposen äärellä, käydä ladies nightissa, tilata mäkkäristä ruokaa kotiin ja katsoa pätkivät salkkarit kotisohvalta.
Kiinalaiset kollegatkin jäävät mieleen varmaan loppuelämäksi. Myös nämä kollegani olivat sydämellisiä, huomaavaisia ja valmiina auttamaan milloin minkäkin asian kanssa. Välillä kielimuuri oli hankala, sillä kaikki kiinalaiset kollegat eivät puhu englantia. Kielimuurin takia on sattunut monen monta väärinymmärrystä, joille naurettiin myöhemmin makeasti.

DSC_0026

Kiinalainen työkaverini Jerry antoi viimeisenä työpäivänäni perinteistä, kiinalaista teetä.

Heinäkuun loppupuolella suljin toimiston oven viimeistä kertaa, lähdin viikoksi poikaystäväni kanssa Vietnamiin, Ho Chi Minh Cityyn, joka tunnetaan paremmin nimellä Saigon. Loma oli onnistunut ja olo oli sen jälkeen levännyt. Oli ihanaa kävellä pitkin kaupunkia, maistella rapeita ja maistuvia patonkeja, tutustua vietnamilaiseen värikkääseen ruokaan ja kulttuuriin, hämmästellä ja väistellä kaupungissa suhaavia miljoonia mopoja ja tutustua Vietnamin rajuun historiaan.

DSC_0039

Ho Chi Minh Cityssä on yhtä paljon mopoja kuin Suomessa asukkaita.

DSC_0035

Vietnamissa jokainen on miljönääri.

DSC_0040

Vietnamin sähköjohdot ovat todella mielenkiintoiset ja kieltämättä aika kyseenalaiset.

DSC_0054

Perinteinen vietnamilainen aamupala. Oikein maistuvaa!

Vietnamin reissun jälkeen heinäkuu vaihtui elokuuksi, ja olo oli levoton. Tiesin, että Suomeen lähtö oli edessä elokuun 17. päivä. Vaikka olin koittanut valmistautua lähtöön koko kesän ajan, en siltikään ollut valmis lähtemään. Tuntui, että paljon oli tekemättä, asioita nähtävänä ja koettavana. Erityisen vaikeaa lähdöstä teki sen, että poikaystävä jäi Kiinaan töihin.

DSC_0321

Ikuistus Shenzhenin metroasemalta.

Elokuun alussa äitini tuli käymään Shenzhenissä. Menin häntä vastaan viereiseen kaupunkiin Guangzhouhun, josta matkustimme yhdessä bussilla Shenzheniin. Vajaa kaksi viikkoa hänen kanssaan meni nopeasti. Teetätimme vaatteita, kävimme syömässä perinteisissä kiinalaisissa ravintoloissa, vierailimme kuuluisassa taiteilijakylässä nimeltä Dafen, vietimme päivän rannalla, hierojalla, kynsi- ja kasvohoidossa. Paljon jäi näyttämättä, mutta ensi reissulla ehtii sitten enemmän.

DSC_0253

Herkullinen kana-ateria taiwanilaisessa ravintolassa jäi mieleen, sillä annos oli kaunis ja maut olivat herkullisia.

DSC_0012

Työpaikan läksiäisillallisella saimme syötäväksi kiinalaista jälkiruokaa.

DSC_0284

Perinteinen kiinalainen ruokalista.

DSC_0278

Viimeinen pedikyyri tällä haavaa. Pinkkiä tietenkin, mitäpäs sitä hyvää väritystä vaihtamaan.

Kirjoitan tätä tekstiä parhaillaan lentokoneessa. Lennän Guangzhousta Moskovan kautta Suomeen. Lennän ensimmäistä kertaa venäläisellä lentoyhtiö Russian Aeroflotin lentokoneella. Palvelu on toiminut hyvin ja kaikki on ylipäätään toiminut loistavasti, tällä yhden lennon kokemuksella: voin suositella Russian Aeroflottia. Lennon pituus on yhteensä 14 tuntia, joten tässä on hyvää aikaa kirjoittaa ajatukset ylös.

DSC_0318

Neonvalot kuuluvat olennaisesti kiinalaiseen katukuvaan.

Suomessa minua odottaa ystävien ja sukulaisten tapaaminen, sillä viime kerrasta on vuosi aikaa. Vuodessa on yhdelle jos toisellekin ehtinyt tapahtua paljon, joten kuulumisia tulee varmasti päivitettyä lähiaikoina tiuhaan. Koulu jatkuu syyskuussa, mutta sitä ennen minun on muutettava Kouvolaan. Ensin on kerättävä omaisuus ympäri Suomea ja saada tavarat paikoilleen. Totta puhuen, en ole lainkaan sisäistänyt sitä, että menen takaisin kouluun. On outoa palata opiskelujen pariin, sillä vuoden aikana on ehtinyt unohtaa koulun järjestelmät ja käytännöt, mutta eiköhän kaikki palaudu vielä mieleen. Tämä opiskeluvuosi on tällä erää viimeinen, ja viimeistään keväällä valmistun johdon assistenttityön tradenomiksi.

DSC_0370

Oli ihanaa käydä rannalla uimassa sekä nauttimassa kauniista maisemista.

Onneksi en ole muutosten kourissa yksin, sillä onhan syksy monelle muullekin kuin minulle uuden alku. Monet aloittavat uudet opinnot, uuden harrastuksen tai tekee elämäntaparemontin.
Kaiken myllerryksen keskellä muistan sanat, jotka esimieheni sanoi ennen kuin lähdin: ”maailma on loppuunsa pieni paikka, ja liikkuminen nykyään nopeaa ja verrattain edullista”. Tänään sain rakkaalta Kiinassa asuvalta ystävältäni viestin: ”Pitää lähteä, että pääset takaisin. Sulla on aina paikka täällä”.

Jätä kommentti

*