Meripihkamuseo on sekoitus historiaa, meripihkaa ja vankilaa

Meripihkamuseo eli puolaksi Muzeum Bursztynu sijaitsee Gdanskin vanhassa kaupungissa. Rakennus on ennen toiminut muun muassa vankilana, museona se on palvellut vuodesta 2006 saakka.
Olen aivan ihastunut vanhoihin rakennuksiin, niinpä olikin mieletöntä vierailla tuossa vanhassa rakennuksessa. Vaikka meripihkat ei kiinnostaisikaan, suosittelen ehdottomasti käymään meripihkamuseossa.




Museon sisäpihalle pääsee maksutta, mutta meripihkamuseoon tutustuminen maksaa erikseen. Pääsylipun saa hyvinkin edulliseen hintaan, sillä normaalin lipun hinta on 12 zlotya eli vajaa kolme euroa. Pääsylipun sai ostettua kiivettyään yhdet rappuset ylös torniin. Lipunmyyntipiste oli samalla matkamuistopuoti, sieltä sai ostettua meripihkaan liittyviä matkamuistoja sekä jättää ulkovaatteet samalla narikkaan.
Suosittelen suosiolla muuten jättämään ulkovaatteet narikkaan, sillä rappuja kiivetessä ja kauniita meripihkoja ihastellessa tulee kuuma.

Jykevän ulko-oven takaa löytyy historian havinaa.

Tornin sisäpiha oli kaunis ja tunnelma siellä oli arvokas.

Seinien komeat yksityiskohdat tekivät vaikutuksen.



Meripihkamuseoon oli koottu paljon erilaisia meripihka-aiheisia esineitä: kiviä, kelloja, koruja, pienoismallilaivoja, soittimia ja koriste-esineitä.






Museon huoneisiin oli koottu taidokkaasti näitä meripihka-esineitä joita sai katsella lasien läpi. Samalla huoneissa oli kerrottu infoa tekstin ja videoiden muodossa ylipäätään Gdanskista ja museosta.
Aikaisemmin en ole ollut mikään museoiden suurkuluttaja, mutta tämä museo oli enemmän kuin pelkkä museo. Voin rehellisesti sanoa, että en kiinnostunut meripihkasta tai meripihkasta tehdyistä esineitä. Olivathan esineet kauniita, mutta ne eivät olleet syy miksi menin ylipäätään vierailemaan kyseiseen museoon. Enemmänkin olin kiinnostunut museon vanhasta tornista, näköalasta ja arkkitehtuurista.
Kun kavusin museon kapeita rappuja ylöspäin, haistoin vanhan rakennuksen ja pystyin vain kuvittelemaan, millaista elämä on ollut silloin kuin rakennus on saanut alkunsa.
Kiersin museon kaikessa rauhassa katsellen meripihka-esineitä ja lukien infoa historiasta. Ostin alakerran lipunmyyjältä lipun meripihkamuseoon, mutta ostin lipun myös näköalatorniin josta näkee koko kauniin kaupungin. Lippu torniin maksoi 5 zlotya eli noin 1,20 euroa.
Jos haluaa mennä pelkästään torniin katselemaan näköaloja, on ostettava lippu myös meripihkamuseoon, sillä on kuljettava koko museon läpi jotta pääsee torniin.
Oli mukavaa katsella kaupunkia hieman korkeammalta, ja onneksi tuolloin ilmakin suosi, sää oli kirkas eikä satanut vettä.





Tornissa oli myös komeat puiset seinät johon oli koottu historiallisia kuvia Gdanskista teksteineen. Asun kaupungissa, jolla on pitkä ja raskas historia: toinen maailmansota sai alkunsa Gdanskista ja kaupunki pommitettiinkin maan tasalle. Oli pysäyttävää nähdä museon seinillä kuvia vanhasta Gdanskista, ja miettiä millainen kaupunki oli silloin.




Kun olin nauttinut jo tarpeeksi näköaloista, lähdin kiipeämään rappuset alas. Linnan rappukäytävät ovat kapeita ja rappusia on paljon. Jos rapuissa kulkeminen on kovin hankalaa, en suosittele tätä museota. Olin jo valmistautunut siihen, että museokierros on käyty, olinhan nähnyt jo meripihkat, lukenut historiaa, katsellut vanhoja kuvia ja nähnyt maisemia.
Alaspäin kipittäessäni eräällä ovella oli ovimies, joka kohteliaasti näytti kädellään, että minun kuuluisi nyt kääntyä vasemmalle. Pääsin tuohon linnan ylätasanteelle, josta avautui ovi johonkin jota en osannut odottaa: linnaan oli rakennettu oma puolensa jossa oli vankila- ja kidutusmuseo. Rakennuksen tyrmiin oli rakennettu erilaisia ennen käytettyjä kidutusvälineitä ja luurankoja.
Tätä kaikkea oli demonstroitu äänin ja valoin, joten tunnelma tuossa osassa linnaa oli vähintäänkin jännittävä. Tuossa osassa museota oli sen verran hämärää, että siellä ei voinut kuvata.








Kokonaisuudessaan voin suositella vierailua vanhassa kaupungissa sijaitsevaan meripihkamuseoon, sillä museossa on monipuolisesti kaikille kaikkea.

Jätä kommentti

*