Puolalaiset jouluperinteet

Tänä vuonna vietän joulun perinteisesti Suomessa. Näin joulun alla puolalaiset jouluperinteet ovat näkyneet arkielämässä ja työpaikalla, nyt onkin hyvä aika paneutua puolalaisiin jouluperinteisiin.
Töissä jouluperinteet näkyivät ensimmäisen kerran Suomen itsenäisyyspäivänä. Samana päivänä Puolassa vietetään pyhimys Nikolauksen eli Mikolajin päivää. Lasten suojelijana tunnettu Pyhä Nikolaus antaa tuolloin lapsille lahjoja.
Pyhä Nikolaus on myös merenkulkijoiden, vankien ja väärinkohdeltujen suojeluspyhimys. Joulukuun kuudes päivä joulupukki, Pyhä Nikolaus vieraili työpaikalla. Ennen lahjojen jakoa Nikolaukselle laulettiin ja ennen lähtöä partasuinen Nikolaus hörppäsi maitoa ja nautiskeli keksiä.



Suomen itsenäisyyspäivä näkyi tuolloin myös toimistolla. Toimisto oli koristeltu sinivalkoisin ilmapalloin ja kaikille työntekijöille tarjoiltiin kakku Suomen lipulla koristeltuna. Päivä oli muutenkin vähän erilainen kuin normaali työpäivä.
Koska itsenäisyyspäivä on Suomessa pyhäpäivä, tarkoitti tuo Puolassa työskenteleville normaalia rauhallisempaa työpäivää. Puhelimet eivät soineet ja toimistolle oltiin järjestetty erilaisia työpajoja. Työpäivä oli kaikin puolin erilainen ja mukava.

Joulu näkyi myös töissä ja joulufiilis tarttui samalla kollegoihin.

Muutoin joulunalus ajan perinteet ovat samankaltaisia kuin Suomessa. Koti viritellään joulukuntoon siivoamalla ja laittamalla ruokaa. Katolilaiseen tapaan ihmiset käyvät hiljentymässä kirkossa, joululahjoja kerätään vähävaraisille.
Viime viikolla oveni takana kolkutteli pitkäkaapuinen pappi, keräten kolehtia. Täytyy kyllä myöntää, että en avannut oveani tälle kolkuttajalle. Kuuluu kuulemma joulun perinteisiin, mutta tällä kertaa tämä perinne jäi välistä.


Puolassa lapset valmistelevat ja esittävät näytelmää, jasełkaa kouluissa ja päiväkodeissa. Näin pimeään aikaan kodit, kadut ja meidän toimistommekin on valaistu kauniilla jouluvaloilla ja joulukoristeilla.
Itse en ole mikään jouluihminen, mutta nautin suunnattomasti noista valoista. Jotain rauhoittavaa niissä on, ja nyt varsinkin pimeän aikaan valot tuovat kaivattua piristystä. Gdanskissa maa ei ole lumesta valkeana, joten pimeän tullessa ulkona on oikeasti todella pimeää. Tässä postauksessa olevat kuvat on otettu Gdanskin vanhasta kaupungista, perinteisiltä joulumarkkinoilta.
Puolalaisille jouluaatto, wigilia on tärkeä päivä. Perinteisesti jouluaatto oli aikaisemmin paaston ja pidättäväisyyden aikaa. Nykyään kodeissa ei syödä lainkaan lihaa jouluaattona. Puolassa jouluaatto illallinen, kolacja wigilijna syödään perheen kesken. Pöydässä on 12 ruokalajia, tämän pitäisi tuoda onnea vuoden jokaiselle kuukaudelle.

Perinteisiä puolalaisia jouluruokia:

Punajuurikeitto – Barszcz

Dumplings – Pierogi

Karppi – Karp

Kaalista ja pekonista pekonista valmistettu Bigos

Silakat – Śledzie

Kuivatuista hedelmistä ja tuoreista omenoista valmistettu juoma kompot z suszu

Kuivatuista hedelmistä, pähkinöistä ja hunajasta tehty jälkiruoka – Makowiec


Ruokapöytään saatetaan kattaa yksi ylimääräinen paikka yllättävien vieraiden tai vainajien muistoa kunnioittaen. Puolassa on sanonta ”kenenkään ei pitäisi olla yksin tai nälissään”. Jonkun koputtaessa ovelle tulija on tervetullut ruokapöytään.
Joululahjat avataan vasta kun illallinen on syöty. Perinteisesti joulupukki, Święty Mikołaj tuo lahjat. Jouluaatto huipentuu kirkossa keskiyön messuun.

Haluankin nyt toivottaa näiden puolalaisten jouluperinteiden saattelemana toivottaa kaikille rauhallista ja lämmintä joulua, eli Wesołych Świąt!

Kommentit

  • Ikuinen Joulu

    Joo. Ja jouluvaloja pidetään juhannukseen asti. Ylimielistä porukkaa. Töitä tehdään ilman verojen maksua ja käyttäydytään kuin Euroopan omistajat. Pahempia kuin venäläiset ikinä.

  • kakka

    aika paska

  • Poika

    Iha paskaa tilatkaa poika54

Kommentointi on suljettu.