Viime päivityksestä on jo kulunut hetkinen aikaa. Kirjoittaminen on ollut mielessä jo pidemmän aikaa, mutta jostakin syystä näppäimistön ääreen tarttuminen on ollut vaikeaa. On tehnyt mieli kirjoittaa, mutta aloittaminen on tuntunut vaikealta. Toisaalta kun viettää kahdeksan tuntia päivässä, viisi päivää viikossa koneen ruutua tuijottaen, sormet näppäimistöä näppäillen, kotona ei tee mieli enää tuijotella ruutua. Tuttu ongelma ehkä myös jollekin muulle?
Lähes kolme kuukautta Gran Canarialla on mennyt nopeasti. Jo alusta saakka arki on tuntunut mieluisalta ja asettuminen tänne on ollut helppoa. Olen tavannut uusia ihmisiä, löytänyt rakkaan harrastuksen crossfitin, viettänyt aikaa ystävieni kanssa ja miettinyt elämää. Sitä, että miten päädyinkään tänne.
Alkuvuonna suunta oli hieman hukassa enkä tiennyt, mitä tuleman pitää. Kesällä huomasin nykyisen työni työpaikkailmoituksen kappas, tässä sitä ollaan. Hyvillä mielin ja hymyssä suin. Olen töissä matkatoimiston asiakaspalvelutehtävissä. Vaikka työvuorot ovat olleet kiireisiä ja uuden oppiminen on vienyt aikaa ja energiaa, olen nauttinut tästä kaikesta.
Olen nauttinut siitä, että pääsen kehittymään työssä ja auttamaan ihmisiä. Siitä, että saan herätä joka aamu auringonpaisteeseen ja kävellä töihin kevyissä vaatteissa, hameessa ja t-paidassa. Siitä, että minulla on mahdollisuus mennä hiljentymään läheisille vuorille ennen iltavuoron alkua ja tuntea, kuinka paljon luonnon äärellä oleminen antaa.
Olen saanut tämän lyhyen ajan sisällä monen monta uutta kaveria sekä ihmisiä, joita voin sanoa hymy huulilla ystäviksi. Olen viettänyt aikaa vuorilla, osallistunut yli 60 kilometriä pitkälle sähköpyöräretkelle, saanut sukulaisia kylään ja päässyt näyttämään heille uusia kotikulmia ja maistattamaan espanjalaisia herkkuja. Olen nauranut paljon ja rohkaistunut tutustumaan uusiin ihmisiin.
Espanjan kieli on hieman hakusessa, mutta olen aloittanut omatoimisesti sen opiskelun ja kiinnostusta kielen opiskelua kohtaan löytyy ainakin vielä tässä vaiheessa. Olisi hienoa oppia espanjan kieli sujuvasti.
Niin kuin elämässä yleensäkin, ei täälläkään olo ole ollut pelkkää auringonpaistetta ja viinilasin äärellä maailmanparannusta. Olin lähes koko lokakuun ajan kipeä. Kaikki alkoi nielutulehduksesta joka eteni flunssaan.
Samaan aikaan kamppailin vatsavaivojen kanssa. Tuskailin näiden kanssa aikani, kunnes mitta tuli täyteen. Kivut ja turvotukset alkoivat vaikuttaa normaaliin elämään, liikunnan harrastamista ei voinut kuvitellakaan kun vatsa näytti siltä että olen viimeisilläni raskaana ja lähes koko ajan tunsin kipua.
Kun vatsavaivat eivät helpottaneet kotikonstein, kävin lääkärissä. Tuo lääkärireissu venähti muutaman yön sairaalareissuksi. Kaikki tutkittiin perusteellisesti, mutta mitään ei löytynyt. Samalla tuli testattua espanjalainen sairaanhoito, joka tässä yksityisessä sairaalassa oli huippuluokkaa. Olin tyytyväinen hoitoon ja siihen, että vaivani otettiin vakavasti ja kaikki testattiin.
Mystiset vaivat ovat onneksi takana päin ja mieli parempi kuin viime kuussa. Sain hyvää hoitoa ja olen kiitollinen kaikesta, mitä sairaalan hoitohenkilökunta teki. Yksinäiset hetket sairaalan sängyllä kipujen kourissa saa miettimään, kuinka hyvin asiani onkaan. On ystävät ja perhe, työpaikka, katto pään päällä, ruokaa kaapissa ja aurinko taivaalla.
Vaikkei mitään dramaattista tapahtunutkaan, arvostan arkipäivän pieniä asioita entistä enemmän. Välillä sanon ystävilleni, että minulla on ”onnellisuuskohtaus”. Tuolla tarkoitan sitä, että välillä tulee hetkiä, kun pysähtyy ajattelemaan elämän hyviä asioita. Sellaisia asioita, jotka saa leveän hymyn huulille ja kevyen mielen. Onneksi tämäntyyppisiä kohtauksia on tullut viime aikoina paljon.
