Ulkopuolisuuden tunne puolalaisessa työyhteisössä

Halusin pitkästä aikaa kirjoittaa postauksen, jossa voisin avata hieman kuulumisiani. Miten syksy on mennyt Puolassa? Mitä kaikkea olen puuhaillut? Millaista arki ylipäätään täällä on?
Olen ripotellut sekaan kuvia syksyn varrelta, sillä liikkuessani ympäri kaupunkia tykkään kuvailla kaikkea kaunista ja mielenkiintoista, rosoista ja erilaista.




Kokonaisuudessaan syksy on sujunut hyvin. Alkusyksystä minulla oli hieman rankempi ajanjakso, ihan kaikin tavoin. Työelämässä kääntyi uusi sivu, kun työporukasta väheni muutama työntekijä. Oma työmääräni lisääntyi, sillä kollegoiden tilalle ei tullut heti uusia henkilöitä. Samaan aikaan oma oloni tuntui töissä aika ajoin yksinäiseltä ja ulkopuoliselta.
Teen töitä suomeksi ja englanniksi puolalaisten keskellä. Tuolloin työpaikalla oli kaksi muuta suomalaista miestä töissä minun lisäkseni, mutta hekin työskentelevät eri osastoilla, joten päivittäistä kanssakäymistä ei juurikaan ollut. Kaipasin kansainvälisempää työympäristöä, sellaista että työpaikalla olisi ollut eri kansalaisuuksia, muitakin ulkomaalaisia.
Puolalaiset kollegani ovat erittäin mukavia ja ystävällisiä, mutta toki he kommunikoivat toisilleen puolaksi, joten normaalit päivittäiset kuulumiset, vitsit ja huulenheitot menevät minulta ohi. Tottakai he juttelevat kanssani myös englanniksi ja ne muutamat jotka osaavat suomea, juttelevat kanssani välillä suomeksi.
Tilanne oli itselleni uusi, sillä aikaisemmin en ole kokenut tuollaista ulkopuolisuuden tunnetta. Onneksi pahin vaihe on jo takana päin, mutta huomaan että silti aika ajoin tuo olo nostaa päätään.
Tällä hetkellä tilanne on jo erilainen. Sain kuin onnenkaupalla ystäväni töihin samaan työpaikkaan ja kerroin esimiehelleni rehellisesti tuntemuksistani. Puhuminen auttoi, ja omakin olotila helpottui. Ulkopuolisuuden tunne työpaikalla ei ole mikään mukavin tunne, mutta onneksi omalla käyttäytymisellään ja toiminnallaan pystyy myös vaikuttamaan asioihin.
Olen myös saanut töissä uusia tuttavuuksia,





Alkusyksyn aikaan pohdiskelin muutenkin elämää ja tulevaisuutta jotenkin normaalia enemmän, ja koko tulevaisuus tuntui epävarmalta. Missä tulen asumaan tulevaisuudessa? Mitä teen, mitä haluan tehdä, missä? Vieläkään en tiedä vastauksia, mutta tuon alkusyksyn levottomuuden ja pohdiskelun, unettomien öiden ja ahdistuksen jälkeen olen löytänyt rauhan.


Kaikki aikanaan, isot asiat tarvitsevat paljon mietintää, ystäväni sanoi. Malttamattomalle mielelle “hiljaa hyvä tulee” metodi voi olla joskus liikaa vaadittua, mutta tähänkin on opeteltava. Luonteeltani olen pohjimmiltaan aika kärsimätön. Haluaisin, että asiat tapahtuisivat heti eikä kohta.
Nyt kun olen elänyt tietämättömänä siitä, mihin tulevaisuus vie, olen jollain tapaa ymmärtänyt, että ei kaikkea ei voi suunnitella etukäteen. Aina voi maalailla suuntaviivoja ja hahmotelmia, kirjoittaa unelmien karttaa ja haaveilla, mutta liiallinen suunnittelu ei toimi omalla kohdallani.


Olen miettinyt, että ei asiat tapahdu pakottamalla. On annettava aikaa ja samalla on hyvä miettiä itse, että mitä haluaa. Olen luonteeltani mietiskelijä ja pohdiskelija, joten eiköhän tässä pikkuhiljaa ajatukset selkeydy. Ainakin johonkin suuntaan.

Kommentit

  • leena huttunen

    Kiitos kuulumisistasi. Toivottavasti puolankielen opiskelusi etenee ja pääset mukaan päivittäiseen keskusteluun! Jos työsi on itsenäistä ja yksin tehtävää, ei yksinäisyyden tuntemuksia voine välttää. Olet oppinut vajaassa vuodessa pALJON UUTTA ja etenkin itsestäsi. Kaikkea hyvää sinulle ja näkemisiin. Leena

  • Quid pro Quo

    Puola vaikuttaa ihan potentiaaliselta tulevaisuuden asumispaikalta uutisista päätellen. Eli siellä ei vaikuta olevan samanlaista halukkuutta esimerkiksi turvapaikanhakijoita siirtää sinne, eikä Puola tunnu välittävän Euroopan unioninkaan painostuksesta, mikä hienoa. Maa ei muutenkaan eroa niiiiiiin paljon Suomesta vaikka sopivalla tavalla eroja on, siis verrattuna jos muuttaisi Afrikkaan tai Indonesiaan.
    Ihmiset jotka ovat halukkaita osallistumaan asuinpaikan rakentamiseen töillä/opiskeluilla ja yleisellä aktiivisuudella ja esiintyvät paikan tapoja ja lakeja kunnioittaen ovat (yleensä) paremmin vastaanotettuja paikkaan kuin paikkaan. Kieli on aivan olennainen oppia: hienoa että Puolassa vaikuttaa tässäkin olevan asia paremmalla mallilla kuin Suomessa jossa annetaan periksi muille kielille eikä pidetä kiinni suomen kielestä, vaikka syytä olisi Puolaankin verrattuna kielen puhujien huomattavasti pienemmän määrän takia.
    Ylipäänsä sinunkin Anni jutut kahlanneena Puolasta saa hyvän käsityksen siitä miten omaa kulttuuria halutaan, osataan ja pidetään yllä, joten Puolalle voi povata parempaa tulevaisuutta kuin Suomelle joka tulee noin 8 kertaa pienempänä populaationa uppoamaan pakolaisiin jne..ja ennen kaikkea taipumisena toisten ehtoihin, niin kielen kuin kulttuurin ja tapojen suhteen.

Jätä kommentti

*