Auta asenteellasi

Heipähei, ette varmaan kauheasti ylläty, jos päivän aihe on pakolaiset.

Mitä minulle tulee mieleen sanasta pakolainen? Mielikuva tummahipiäisestä, mustahiuksisesta naisesta pukeutuneena resuisiin kankaisiin, selässään pieni nyssäkkä ja kädestä pitää kiinni hintelä lapsi. Molemmilla on hätääntynyt, hieman pelokas mutta kuitenkin odottava ilme. Lapsi hieraisee pinttynyttä likaa kasvoiltaan. Ympärillä on satoja muita pakolaisia, säästelemässä ruuan jämiä ja yskimässä keuhkot pihalle katupölyn takia.

En tiedä, osuuko yleisistä stereotypioista sekä mediassa pyörineistä kuvista ja videoista koostunut oletukseni sinne päinkään, mutta niin minä mietin. Koen tarvetta auttaa enkä tiedä miten. Turhauttaa ja hyväksyn hiljaa, että maailma on paha paikka.

Mitäs minulle tulee mieleen sanasta maahanmuuttaja? Jälleen hieman itseä tummempi, noin kolmekymppinen mieshenkilö. Kulkee usein samannäköisten mieshenkilöiden kanssa, eikä porukan puheista ota selvää onko kyseessä iloinen vai vihainen keskustelu. Usein mieshenkilöt huutelevat pihakadullani toisilleen pitkin päivää tai kaahaavat renkaat kirskuen isolla tiellä keskellä yötä. Otan etäisyyttä varmuuden vuoksi, olenhan minä pienikokoinen suomalaistyttö.

Pelkoni hävettää. En halua olla epäluuloinen. En halua vierastaa erilaisia ihmisiä. Tuntuu, että on vain turvallisempaa pysytellä etäällä oudoista asioista. Asiat ovat outoja, koska lähipiirissäni ei yksinkertaisesti ole yhtäkään ihmistä, joka olisi paennut kotimaastaan sodan vuoksi. Haluaisin tuntea jonkun, etten olisi näin stereotypioiden vietävissä. Haluaisin ymmärtää millaista on, kun revitään juuriltaan irti kotimaasta ja istutetaan outoon pohjoiseen. Useimmiten ihminen vielä joutuu repimään itse itsensä, päättää tietoisesti hylätä kaiken mitä on, elääkseen parempaa elämää muualla. Minusta se on rohkeaa.

Mielessäni pakolaiselle ja maahanmuuttajalle on muovautunut sävyero. Pakolaista pitäisi auttaa, ja ymmärtää, maahanmuuttaja vie naiset ja ryöstää talot. Ööh.. olisikohan sosiaalinen media taas asialla tässäkin. Koitan löytää itsestäni tarpeeksi mediakriittisyyttä, etten antaisi tuon somen luoman sävyeron päästä vaikuttamaan valintoihini. Pitäisi oppia pois ohimennen opitusta ajatusmallista.

Riippuu hyvin paljon kontekstista, vierastanko ulkomaalaista vai en. Jos vertaan pimeällä kadulla vastaan kävelevää henkilöä ja vaikka työkaveria tai ravintolan ylläpitäjää, niin vain ensimmäinen tilanne on minusta epämukava. Toisaalta vierastan samassa tilanteessa myös täysin kantasuomalaista oli se sitten vanhus tai lapsi joten ehkä en olekaan niin epäluuloinen maahanmuuttajia kohtaan. Taidan olla epäluuloinen tasapuolisesti kaikkia kohtaan.

Olen hyvin utelias erilaisia kulttuureja kohtaan ja haluan oppia niistä paljon esimerkiksi matkustelemalla ja näkemällä omin silmin mitä tapahtuu. Erilaisuus on rikkaus, vaikka outous voi aluksi hämmentää. Me suomalaisetkin olemme jonkun aika monen, usein myös omasta mielestä outoja.

Harmittaa, että yleensä vain negatiiviset jutut nostetaan otsikoihin, sillä ne vetävät enemmän lukijoita puoleensa. Moni klikkaa mieluummin auki otsikon “Ulkomaalaistaustainen mies huuteli bussissa törkeyksiä” kuin “Ulkomaalaistaustainen mies ei tehnyt mitään tavallisesta poikkeavaa”. Media ampuu ihan liian usein itseään jalkaan otsikoinneillaan – nämäkin tapaukset päätyvät suljettuihin kommenttikenttiin, kun lukijat innostuvat jakamaan mielipiteitään siitä, minne mamut pitäisi tunkea.

Jos koet samaa somen aiheuttamaa syndroomaa, käy tsekkaamassa Facebookin #Ennenolinpakolainen -ryhmä. Siellä entiset pakolaiset jakavat tarinoitaan ja kertovat, mitä he tekevät nykyään ja mitä Suomi heille merkitsee. Täynnä aivan uskomattomia selviytymistarinoita ja mielenkiintoisia henkilöitä.

Kuluneella viikolla somessa on myös levinnyt kuva pienestä Aylan -pojasta. Surullista, että maailma heräsi kunnolla pakolaisten hätään vasta, kun näkivät kuvan hukkuneesta lapsesta. Mutta onneksi heräsi. Yhden kuolemaan on helpompi samaistua, sillä tuhat kuolemaa on vain tilastotiedettä.

En ehkä pysty tarjoamaan pienen yksiöni tiloja pakolaisperheelle, tai lahjoittamaan ainoita petivaatteitani, mutta pystyn olemaan avoimin mielin Suomeen saapuvia pakolaisia kohtaan ja tekemään asenteellani heidän olostaan tervetulleen.

Se, minkälaisen kohtelun me annamme tänne tuleville ihmisille, vaikuttaa siihen, millaisia heistä tulee.

– Manar Ameli / Yle.fi

-Ansku♥

Ps. Mikä fiilis teillä on aiheesta?

Myös pari muuta ssbloggaajaa on kirjoittanut aiheesta ajatuksia herättäviä tekstejä, tässä linkit:

Pakolaisia, pieksämäkeläisiä ja pesäpallomaila

Tervetuloa turvapaikanhakijat

Asennevamma – ulkomaalaiset hyödyntämätön voima

Jätä kommentti

*