Moikka moi vaan taas!

Tänään jaan teille tarinan menneeltä viikolta. Tarinaan kuuluu erittäin jääräpäinen tyttö, porakone ja Ikean Hemnes -sänky.

Olen pienestä pitäen haaveillut sohvasängystä, ja viime tiistaina toteutin haaveen. Pienenä lisämausteena halusin, että ensimmäinen itse ostamani huonekalu olisi myös minun itseni kasaama. Täytyy sanoa, että alkuun niin simppelin näköisistä ohjeista riitti pään vaivaa yli 7 tunniksi. Mutta jääräpää mikä jääräpää.

(Kuvat suurenevat klikkaamalla)

1. Aluksi käytiin hakemassa osaset sänkyä varten. Tykkään pyöriä Ikealla muutenkin, koska minua odottelee mahdollinen muutto omaan kämppään syksyllä (pääsykoetulokset tulee parin viikon sisällä, huijui). Olisi vaan niin mahtavaa päästä sisustamaan omaa pikku luukkua. Tällä hetkellä tyydyn vain hiplailemaan haikeana koriste-esineitä ja keittiövälineitä.

2.-4. (2.) Olin tuossa vaiheessa vielä aika positiivisella mielellä sängyn kokoamisesta, ajattelin että pahin osa on nuiden järkyttävän painavien möllyköiden raahaaminen kotiin. Tosin kun patjat (3.) lisättiin vielä kyytiin, alkoi lasti painaa jo vähän liikaakin 163 senttiselle pikku likalle. (4.) Sain kuin sainkin sen ehjänä kassalle. Kassalla tosin meinasi kiehahtaa, kun jotkut kävelivät ihan pokkana jonossa ohi parin yksittäisen tekokukkasen kanssa. Koitin yskäistä kiusallisesti pariin kertaan, että kröhömn menitte sitten vahingossa ohi, mutta eivät he mitään kuulleet saati nähneet – olinhan niin huomaamaton pikku kantamukseni kanssa. :D

(Kuvat suurenevat klikkaamalla)

5.-6. Seuraavaksi vuorossa oli vanhan sängyn (5.) hyvästely. Sänky oli pikkuveljen vanha, ja petari ehti valua päivisin puoliksi lattialle. Vähän sellainen lötkö ja natiseva röllykkä. Sängyn pois vienti (6.) oli myös hyvä motivaattori sisäiselle raksaukolle, koska ei hirveästi houkuttanut nukkua kylmällä lattialla kaiken näköisen pölysälän keskellä.

7.-8. Vanhempia jaksoi naurattaa pakettien avaamis tyylini lisäksi pitkin iltaa rakennus urakkani eteneminen. Iskä heitti vitsiä siitä, että auon pahvipaketit (7.) samalla rajulla tyylillä kuin kirjekuoreni (8.), eikä kuvasta päätellen mennyt kauhean huti se huomautus. Eivät kyllä muutenkaan malttaneet olla alkuun kommentoimatta jokaista asiaa, jonka tein vähän eritavalla, kuin ehkä kannattaisi. Sama kävi seuraavana päivänä laatikostoa kasatessani, kun kaveri istui vieressä huomauttelemassa 10 sekunnin välein, miten menisi paremmin. Antakaa mun opetella hyvät ihmiset! :D Ei ideana ollutkaan tehdä asioita mitenkään sujuvasti, vaan itse.

Äiti hämmästeli tuossa tätä kirjoitellessani, että minulla oli ”järkähtämättömän viilipyttymäinen keskittyminen”, vaikkeivat palaset meinanneet aina loksahtaa ihan kohdalleen. Oli ilmeisesti odotellut, että jossain kohti minulta palaisi pinna, heh.

(Kuvat suurenevat klikkaamalla)

9. Kaikista omista ja muiden epäilyksistä huolimatta, porakoneen (9.) käyttö alkoi muutaman mokan jälkeen sujua varsin tehokkaasti, ja sänky alkoi hiljalleen muotoutua. Nuo ohjeet olivat kyllä kirottua tavaraa. Oikeasti jokainen kuva oli mukavan yksinkertaisen näköinen ja tarkistettuani monta monta kertaa tehneeni kuvanmukaisesti, tajusin seuraavaan kohtaan siirtyessäni tehneeni jonkun hölmön virheen. Esimerkiksi  monta kertaa kiinnitin metallitangon ylösalaisin tai käytin vääriä ruuveja. Hävetti ihan, miten monesti tein samat mokat. Mutta onneksi en tehnyt mitään ratkaisevia virheitä, sillä ainakin tähän mennessä sänky on pysynyt kasassa. Sympatiat heräsi vahvasti niitä kohtaan, jotka ovat kasanneet jokaisen huonekalun kaupan puolelle näytekappaleiksi…

10.-12. Siinä vähän sängyn valmistumisesta, 12. kuvan kohdalla aloin pikkuhiljaa uskoa kykyihini rakentaa sänky loppuun asti. Apua tarvitsin parin hassunmuotoisen ruuvin kanssa ja sängyn nostelussa ympäri.

(Kuvat suurenevat klikkaamalla)

13.-14. Tuo kulmaruuvi (14.) ei meinannut mennä millään kiinni. Rikoinkin pari ruuvia sitä yrittäessäni. Onneksi iskän varastosta löytyi vararuuveja.

15. Laatikoiden rakentamisen jätin seuraavalle päivälle – ai että, kun se sujui helposti. Olin ihan hämmästynyt, miten tein asiat samantien oikein ja viimeistä nupikkaa kiinnittäessäni levisi tyytyväinen hymy huulille. Minähän rakensin sängyn, ajattelin huvittuneena.

Kahden maissa yöllä köllähtäessäni luomukseni päälle, tuli sellainen itsensä ylittämis fiilis. (Onko itsensä ylittämis fiilis yhdyssana, kun en osannut päättää?:D) Olen tuntenut pitkään olevani valmis jättämään kotipesän ja asumaan itsekseni, mutta nyt se tunne konkretisoitui. Enköhän minä pärjää. Jos en ensimmäisellä, niin sitten kolmannella yrittämällä.

-Ansku♥

Ps. Kertokaa mulle, millaisia itsensä ylittämis kokemuksia teillä on ollut. Lisäksi kaikenlainen palaute blogista on tervetullutta!:)

Ainiin, jos haluatte saada nopeasti tietoa uusista päivityksistä ja kuulla kommelluksista samantien, niin kannattaa seurata mun Twitter-tiliä @ansq96.