Millaista on olla itsenäistymisen kynnyksellä? Kysyn itseltäni. Jännittävää, ihanaa, huippua, pelottavaa, ahdistavaa, mahtavaa… tunneskaala on hyvin laaja.
Kun sain tiedon välivuodesta, menin hetkeksi aivan hämilleni. Kuitenkin lähes samantien mieleeni piirtyi selkeä tavoite ja päämäärä, jota seurata. Haluan itsenäistyä. Haluan kokeilla rajojani, oppia itsestäni. Keino näiden asioiden saavuttamiseen on varsin simppeli: sitä on muutettava omilleen. Heippahei Kuopio.
En ole pitkään aikaan kokenut vastaavanlaista motivaatio ryöppyä, jonka tuo itsenäistymisen ajattelu sai aikaan. Aloitin työnhaku prosessin, jonka aikana rustasin iltamyöhään hakemuksia jokaiseen keksimääni paikkaan siinä toivossa, että joku tarvitsisi ahkeraa nuorta vuodeksi hommiin. Eräs ilta nukahdin poski näppäimistön päälle, kun jatkuva keskittyminen ja itsensä myyminen uuvutti :D
Sähköpostivastauksia alkoi sadella seuraavina päivinä. Kieltäytyvät vastaukset toistuivat muutamaan otteeseen. Sitten tuli soitto. ”Meillä olisi täällä paikka vapaana, milloin pääsisit tulemaan haastatteluun?” Ai sitä ilon ja riemun määrää, mikä soitosta aiheutui – nyt minulla on oikeasti mahdollisuus päästä tavoitteeseeni. Pieni ujo toivomus muuttui realistiseksi suunnaksi. Työn löytäminen minua jännitti eniten, sillä ilman sitä mikään muukaan ei onnistuisi. Lisäksi kouluttautumattoman nuoren on hyvin hankala laittaa jalkaa työmaailman oven väliin.
Mikäs siinä sitten, eikun vaan työntämään toista jalkaa asuntomarkkinoille. Selasin sivustoja turhautuen oudoista termeistä kuten kk+vh ja jännittäen löytyisikö sijainniltaan ja hinnaltaan sopivia ehdokkaita. Hain neljää eri kämppää, joista mieluisimmassa sattui olemaan esittely seuraavana päivänä. Pari päivää myöhemmin tuli taas soitto, jonka jälkeen en voinut lakata hymyilemästä. Minullahan on oma kämppä, herranen aika… ajattelin päätä epäuskoisena pyöritellen.
Koko tähän prosessiin meni kaksi viikkoa. Saman verran, kuin TE-toimistolta meni vastata yhteydenottooni kehottamalla minua lähettämään todisteen siitä, että olen ylioppilas. Olen tästä hieman huvittunut. Ja ylpeä, että sain hoidettua asiat omatoimisesti.
#katsetulevaisuudessa
Olen aina pyrkinyt elämään niin, että kuuntelen, mitä elämällä on sanottavana. Tunnustelen, mihin suuntaan elämä vie ja mistä vetää kauemmas. Kun rupean nyt miettimään tarkemmin, miten tuskaisen hankalaa pääsykokeisiin luku oli ja kuinka valtavaa jännitystä ja painetta otin opiskelupaikasta, ja vertaan sitä tähän kuluneeseen kahteen viikkoon, on jälkimmäinen ollut kummallisen sulavasti sujunutta aikaa. Elämällä on luultavasti nyt joku pointti tässä touhussaan, parempi totella.
Mistä sitä tietää, vaikka keksisin aivan uudenlaisen tulevaisuuden kuin mitä olen tähän mennessä itselleni ajatellut. Ihmisenä olen sen verran spontaani söhöttäjä, etten ihmettelisi täyskäännöksiä huomaa monikko lainkaan. Päivittelen näistä käännöksistä jatkossakin. Otan myös aina avoimesti vastaan teidän lukijoiden kertomuksia ja höpinöistäni heränneitä ajatuksia, niitä on ollut mukavaa lueskella :)
– Ansku♥
Ps. Ylläripylläri -palkinto sille, joka arvaa mihin kaupunkiin olen muuttamassa. Vinkki: Ei löydy Havaijilta, mutta löytyy Honolulusta.
Mites teillä, millaisia fiiliksiä itsenäistyminen herätti ja mikä ylipäätään toi muuton ajankohtaiseksi?
tek
OULU! voitin 8))
Ansku
Hahha, se oli nopeaa toimintaa :’D
Riikka
Mitäpä tuohon enää on ehdottamista kuin em. Oulu?! ;)
Ansku
Niimpä Riikka, nopeat syö hitaat ilmeisesti tällä kertaa :D
Mäwaan
Hienoa Ansku! Mihin pääsit töihin? :) Sulla on hyvä blogi!
Ansku
Pääsin hotellille siivoojaks! Ja kiitos paljon!:3
Hanna
Oon vaan jotenki niin ilonen sun puolesta, en kestä, sanon tämän nyt vielä :–D varmaan samalla tavalla kuin sinä silloin, kun tulit mulle puol vuotta sitten puhumaan!
Jatkatko tämän blogin parissa vielä Oulussa vai täytyykö sun vaihtaa tai jotain?? :D
Kerron oman maagisen kokemukseni itsenäistymisestä (jos et seuraa enää mun blogia); vollotin iltaisin tunteja putkeen muutaman päivän ajan muuton jälkeen, meni ehkä viikko pari enkä kaivannut savoa enkä kotikotia enää pätkääkään….. :–D
Ansku
Aww kiitos Hanna!:3 ja joo jep puol vuotta sitte oli hyvä juttutuokio! Mä jatkan tän blogin kanssa että täältä mut löytää hyvi. Ja huh veikkaan että itellä vähän samantyyppine fiilisten vuoristorata tulossa.. seuraisin sun blogia mut en pääse enää sille nettisivulle :’D (saatan toki kirjottaa osoitteen väärin nii laitatko linkin mulle vaikka messengeriin? Sitä on ollu aina kiva lukee ja nyt oon ollu ihan pulassa pari kuukautta xD)
Jari Holopainen
Terve,
Minäkin vierailin mualiman navalla ja tästä jännittävästä reissusta ehkä kerron vähän myöhemmin lisää. Hienoa kuulla, että elämä kantaa. Ja useimmiten toiveet toteutuvat. Vähän huolestuttavat vielä lomalla olevien pitkäaikasityöllisten tunnelmat, sillä monella heistä taitaa olla hallituksen kasaamat paineet odottamassa töihin tullessa. Hankitaan vähän liikaa ja tehdään liian lyhyttä työviikkoa. Lomaakin on vähän liikaa. Tsemppiä tulevaan t. Jari
Ansku
Kiitos tsempistä!:) Niinhän se on, että kyllä elämä kantaa. Lisäksi suunta on jatkuvasti eteenpäin, vaikka kuinka tuntuisi, ettei mitään tapahdu.