Inttilesk(i)en Päiväkirjat 2: Tj0

Heipä hei, tänään päästän taas kamuset ääneen armeijafiiliksistä. Puolenvuoden ukot kotiutuvat 17.12, ja monet inttilesket pääsevät piinastaan. Jos oma parempi puoliskosi on lähdössä vuoden alussa armeijan vihreisiin, ja tilanne jännittää sinua, niin kannattaa lukaista pari lohdutuksen sanaa tulevilta riveiltä. Inttileskiveteraanit vastaavat muutamaan kiperään kysymykseen ja tiivistävät lopuksi ajatuksensa kokemuksesta.

Kanaemo:

Mikä oli vaikeinta intin aikana?

Leirit… ja ginekset!

Muuttuiko / kehittyikö suhde välimatkan oltua kuvioissa?

Kyllä, oppi olemaan kaukana toisistaa pidemmän aikaa. Nyt intin lopussa on tajunnut, että kuinka tärkeä ihminen on kyseessä.

Mitä opit kokemuksesta?

Opin itsestäni ja kumppanista uusia juttuja, opin pysymään erossa ja jaksamaan… ja toki paljon inttijuttuja.

Ajatuksia puolenvuoden / vuoden mittaisesta armeija-ajasta?

Ihan hyvä, että on olemassa vaihtoehtona olla se puoli vuotta. Joitakin ei vaan kiinnosta olla pidempään – myös terveydellisten syiden takia 6kk on sopiva aika joillekkin. Vuoden mittanen: No, jos kiinnostaa niin mikäs siinä, mutta ei mun mielestä pitäisi pakottaa ketään olemaan vuotta…

Mikä oli mieleenpainuvin asia?

Mieleenpainuvin asia…hmm…no sanotaanko, että tärkein asia oli kumppanin tsemppaus ja merkitykselliset sanat, jotka auttoivat suuresti.

Mitä kertoisit 6 kk sitten asemalla vilkuttaneelle itsellesi?

Älä huoli, se aika menee oikeesti nopeesti!

Loppufiiliksiä:

Kuusi kuukautta pelkkää odottamista – masentavaa ja tuskallista! No, ne 6 kk meni oikeastikin nopeasti, nyt on enää 10 päivää jäljellä, hui. Puolisen vuotta sitten ajattelin, että en jaksa enkä kestä. Tässä sitä ollaan, loppusuoralla. Suhde varmasti vahvistui ja opittiin toisistamme monia asioita. Nyt ärsyttää, että millanen oon ollu tän ajan… Positiivista on ainakin se, että kumppani silti haluaa olla mun kanssa, eikä se oo multa mihinkää lähteny – ja itsekin tajusin monien asioiden perusteella, että tämä on mun jätkä, josta en ikinä päästä irti.

Intti oli sekä positiivinen, että negatiivinen kokemus. Tää oli hyvä harjoitus kaukosuhteesta, joka kestikin hyvin. Tulevat inttilesket, älkää huoliko, se aika menee nopeasti ja samalla selvitätte ainakin, onko se jätkä “se oikea” vai ei.

PS. Valmistautukaa siihen, että aina kun se sairas sotamies tulee lomille, niin teki ootte sitten kipeenä! Terveisin olin päälle kuukauden kipeenä kiitos inttipöpöjen..

Mansikkatyttö:

Mikä oli vaikeinta intin aikana?

Monet ja pitkät ginekset.

Muuttuiko / kehittyikö suhde välimatkan oltua kuvioissa?

Tuntuu kehittäneen parempaan suuntaan. Välimatka ja sen kestäminen ovat lisänneet luottoa suhteeseen.

Mitä opit kokemuksesta?

Oon oppinut arvostamaan parisuhdetta ja yhteistä aikaa ihan eri tavalla. Oon oppinut sekä itsestä että hänestä uutta/uusia puolia.

Ajatuksia puolenvuoden / vuoden mittaisesta armeija-ajasta?

Palvelusajan pituudella ei oo mitään merkitystä mulle, kumpaankaan en itse pystyisi, arvostan todella paljon niitä, jotka selviävät intistä palvelusajasta riippumatta. Puoli vuotta menee nopeasti, mutta en kyllä toista puolikasta ainakaan tällä hetkellä ja näin pitkällä välimatkalla jaksaisi!

Mikä oli mieleenpainuvin asia?

Vaikee valita yhtä, mutta kotiväenpäivä!

Mitä kertoisit 6 kk sitten asemalla vilkuttaneelle itsellesi?

Kertoisin, että älä murehdi, hyvin se aika menee! Vaikka et uskoisikaan, että aika tulee menemään nopeasti, se menee nopeammin kuin ikinä osasit kuvitellakaan. Tulee varmasti hetkiä, että aika ei tunnu kuluvan ollenkaan ja haluaisit vaan nukkua koko palvelusajan ohi, mutta ne hetket menevät kyllä ohi. Valmistaudu kuuntelemaan paljon inttijuttuja.

Loppufiiliksiä:

Aika on mennyt tosi nopeasti – kokonaisuudessaan jää mieleen kasvattavana kokemuksena. Ei ollut läheskään yhtä paha kuin kuvittelin, ja päiviä jolloin ois intti harmittanut oikein paljon, on ollut suhteessa palvelusaikaan tosi vähän. Ihan turhaan sitä jännitti ja pelkäsi inttileskeyttä. Vikat viikot tuntuu matelevan kun odottaa niim malttamattomana että on TJ0. Se, että itsellä on ollu tekemistä on helpottanu tosi paljon – jos omassa elämässä ei ois tapahtunu paljoa, niin oisin varmaan ihan eri mieltä inttiajasta.

On se vaa mukavaa, kun kohta ei tarvii enää ite kantaa kaikkia ostoskasseja. Inttileskeyttä on vaikea kuvitella etukäteen, eikä sitä voi oikein suunnitella, millaista se tulee olemaan. Minäkin luulin, että ottaisin intin paljon raskaammin, mutta loppujen lopuksi oon omasta mielestä aika rennosti suhtautunut.

Kiitän tosi paljon kamusia, kun lähtivät innokkaina tähän blogipostaussarjaan mukaan! On ollut mukavaa seurata molempien kehitystä näiden kuluneiden kuukausien aikana, koska tiesin armeija-ajan olevan kova pala purtavaksi molemmille. Kumpikin kamunen selkeästi rentoutui alun jälkeen, ja osittain jopa tottui tilanteeseen.

Monesta muustakin pariskunnasta armeija voi tuntua jättimäiseltä, pelottavalta muurilta, jota ei tee mieli lähteä ylittämään. On kuitenkin hyvä muistaa, että armeijasta on monia hyötyjä parisuhdetta ajatellen. Siinä oppii toimimaan itsenäisesti arjessa, kuitenkin tietäen, että toinen välittää aivan samalla lailla, ellei enemmänkin kuin lähellä ollessaan. Kokemus kasvattaa ja vahvistaa hyvää suhdetta entisestään, luottamus testautuu ja yhteisen ajan eteen on kummankin nähtävä vaivaa, jolloin yhteisen ajan arvostus paranee.

Ps. Mikäs sen mukavampaa, kuin käpertyä rakkaan ihmisen kainaloon kuukausien tsemppauksen jälkeen, huokaista hymy huulilla ja todeta: “Hei, me ylitettiin se jättimäinen ja pelottava muuri”.

-Ansku♥

Jätä kommentti

*