Olen asunut Oulussa nyt viitisen viikkoa. Aika on mennyt toisaalta hirmu nopeasti, kun on ollut kaikkea puuhaa ja sopeutumista uusiin asioihin, tapoihin ja ympäristöön. Välillä taas on tuntunut, että minuutit matelevat yksi kerrallaan, eikä kevät saavu koskaan. Päivittäiset rutiinit eivät tunnut vielä rutiineilta, vaan kummallisilta väliaikaisilta toiminnoilta. Olen kuitenkin huomannut kotiutuneeni. Pieni kämpän rääpäleeni tuntuu kodilta. Se ei ole enää ”asunto” tai ”kämppä” vaan koti.

Kotikoti on Kuopiossa ja siellä pitäisi pikkuhiljaa päästä vierailemaan, sillä kyllä sitä jo kaipaa tuttuihin, vanhoihin kunnon lapsuuden maisemiin. Hyi, tulipas vanha olo :D Harmittaa, kun tähän tönöön ei saa tuoda lemmikkejä. Olisi mukavaa ottaa Kuopiosta perheen hurtta välillä tänne seuraksi lämmittämään öisin varpaita.

Ihan hassua, miten sitä on ohi mennen aikuistunut. Täytän parin viikon päästä 19, asun omillani, teen töitä, siivoan huushollini ja laitan ruokani. Ja osaan kaiken lisäksi tehdä edellä mainitut asiat ilman suurempia ongelmia. Lisäksi käyn pari kertaa viikossa kamppailulaji treeneissä. Tykkään, kun saan päättää päivärytmini.

Minusta on hyvä, että ehdin asua elämäni aikana itsekseni. Oppii, millainen eläjä on ja kehittelee itselleen tavat tehdä asioita. Suosittelen vahvasti jokaiselle kotoaan muuttavalle, että jos vain on taloudellisesti sopivaa, niin kokeilee yksin asumista.

Tässä oppii ohimennen kaikkia tärkeitä arjen taitoja, kuten järkevä kuivavan pyykin määrä suhteutettuna asunnon kokoon tai riittävä ruoan määrä yhdelle. Minulle on todella haastavaa arvioida, paljonko tarvitsen esimerkiksi makaronia ruokaani, sillä olen tottunut, että syöjiä on viisi. Sitten kun syön kolmatta päivää samaa ruokaa, eikä kattilan pohja edes näy, alkaa jo vähän tympäistä. Niin, ja pyykkiä kuivatin viime viikolla neljä päivää, kun kaikki kosteus jäi leijumaan asuntoon.

Tämä teksti on vähän tämmöistä ajatusvirtaa, sillä minulla ei varsinaista suunnitelmaa aiheelle ollut, lähinnä kuulumisia. Järjestin viikonloppuna perinteiden mukaisesti tuparit ja ne sujuivat varsin mukavasti. Hieman hermoilin naapurien reaktiota melutasoon, mutta onneksi kukaan ei joutunut valittamaan mekkalasta. 21 neliön paperiseinäisessä kämpässä harvoin on kuuttatoista ihmistä yhtäaikaa, mutta yllättävän hyvin mahduttiin ja desibelit pysyivät kohtuullisina suurimman osan ajasta. Näin jälkeen päin huvittaa, että olin niin innoissani menossa vastaan kuopiosta saapuvia kamusia, että ryntäsin halaamaan koko jengiä pihalle ilman avaimia ja puhelinta :D Piti sitten hetki soitella kaverin luurista jo sisällä oleville, että tulkaas auttamaan kun juhlien emäntä lukitsi itsensä ulos.

Ehkä tämä asunnosta kodiksi muutos on osittain tuparien ansiota, koska nyt täällä on vieraillut paljon vanhoja tuttuja Kuopiosta ja uusia tuttuja Oulusta, mikä linkitti ”entisen” ja ”nykyisen” elämäni toisiinsa.

Muuten elämäni  on tällä hetkellä monen eri asian odottelua. Päällimmäisenä on pääsykokeisiin valmistautumisen aloituksen odottelu, eli milloin on järkevää hankkia kirjat ja aloittaa asioiden pänttäys. Veikkaan että aloitan tammi-helmikuussa, minne on tällä hetkellä aivan järkyttävän pitkä aika. Opiskelumotivaatiota olisi aivan hirmuisesti ja halu päästä yliopisto elämään suuri. Vielä on kuitenkin pitkä ja pimeä talvi minun ja pääsykokeiden välissä – ehkä parempi vain odotella niitä synttäreitä.

-Ansku♥

Ps. Mitä teidän elämään kuuluu? :) Miten helposti te olette kotiutuneet muuttaessa uuteen asuntoon ja mikä sitä on nopeuttanut?