Luin kirjan psykopaateista

Kuten edellisen julkaisun lopussa vihjasin, kirjoitan tänään eräästä mainiosta lukukokemuksesta. Otsikosta on varmaan helppo päätellä aihe. Psykopaattikuiskaaja Kent A. Kiehl, on amerikkalainen tutkija, joka vietti 20 vuotta elämästään haastatellen psykopaateiksi määriteltyjä sekä muita rikollisuuteen sortuneita henkilöitä korkeimman turvaluokituksen vankilassa. Kiehl tutki, mikä tekee psykopaatista psykopaatin, mistä arvaamaton ja julma käytös johtuu – onko kyse ympäristöstä vai geeneistä? Ohi mennen herra Kiehl kehitti myös ensimmäisen siirrettävän magneettikuvauslaitteen, jotta tutkijat pääsisivät käsiksi vankilassa istuvien psykopaattien aivoihin. Kerrassaan mielenkiintoinen opus. Joka neljäs sekunti maailmaan syntyy uusi psykopaatti. Heitä on siis aika paljon. Psykopaatin piirteisiin kuuluu muun muassa patologinen valehtelu, manipulointi, empatiakyvyn ja katumuksen tunteen puuttuminen sekä suuruudenhullu käsitys omasta itsestä. Psykopaatit syyllistyvät muita herkemmin rikollisuuteen ja tappoihin. Myös todennäköisyys käytöksen uusiutumiselle vankilasta vapautumisen jälkeen on huomattavasti suurempi. Psykopatia ja narsismi kulkevat käsi kädessä, tosin ihminen voi olla narsisti olematta psykopaatti. Mutta yksi psykopaatin yleisimmistä oireista on narsistinen kuva omasta olemisesta. Kirjaa lukiessani tämä piirre toistui ja toistui, Kiehlin haastatellessa vankeja, jotka eivät oikeastaan edes ymmärtäneet, miksi heitä pitäisi rankaista. Osa ylpeili, kuinka monesta taposta he ovat selvinneet jäämättä kiinni ja loput myhäilivät kerraten kirjavaa rikosrekisteriään kuin palkintohyllyn pokaaleja. Tutkimuksissa selvisi, että psykopaatin aivoissa on eroavaisuuksia keskiverron ihmisen aivokuvaan. Mantelitumake ja limbisen alueen etu- ja takaosa ovat vähemmän aktiivisia kuin ei-psykopaateilla. Alueet hallitsevat tunteiden säätelyä, itsehillintää, moraalia ja sen sellaista. Loput Kiehlin tutkimustulokset jätän teille itsellenne luettavaksi, jos asiasta satuit kiinnostumaan. Mutta niin, teos herätti minussa hyvin ristiriitaisia tunteita. Toisaalta oli erittäin kiehtovaa lukea kuvauksia henkilöistä, jotka toimivat täysin päin vastoin kuin itse toimisin, mutta toisaalta heidän arvaamattomuutensa oli pelottavaa. Tutkimukset vain todistivat jälleen kerran, miten ihminen on täysin oman biologiansa orja. Kaikki tunteemme ja ajatuksemme ovat sidoksissa aivoissamme tapahtuviin reaktioihin.  

4fb406ca3f46b77bb6e0bcc0b9d5605e

/ Tässä rakkauden tunteelle määritelty kemiallinen kaava aineista, jotka aivoissamme vaikuttavat, kun ‘rakastumme’ – tämmöinen trivia-tieto kevennykseksi /

Esimerkkinä tästä aivojen kemian vallasta kuuluisa tapaus, Phineas Cage. Cage oli läheisten kuvailemana sympaattinen ja avulias tyyppi. Boom, onnettomuudessa vauriot otsalohkoon ja limbisiin alueisiin – Cagesta tuli julma, impulsiivinen ja arvaamaton. Psykopaatti voi koittaa sopeutua ympäristöönsä, mutta hän ei vain osaa. Psykopaatti ei kykene tuntemaan tunteita, hän voi vain matkia niitä. Psykopaatteja on vaikea havaita tavallisessa arjessa, sillä tunteiden imitointi peittää impulsiivisen luonteen. Yleensä tilanne paljastuu vasta läheisemmissä ihmissuhteissa, kun kumppanissa tuntuu olevan jotain pielessä, vaikkei kuitenkaan näytä olevan. Tämä ristiriita hämmentää monia, jotka psykopaatin tielle eksyvät. Pohjimmiltaan tunnen kuitenkin surua näitä ihmisiä kohtaan. Heillä on hyvin vähän vaihtoehtoja elämälleen. He eivät kykene yhteiskunnan määrittämään normaaliin. Kun kyky tunteiden käsittelyyn puuttuu, purkautuu se helposti impulsiivisuutena ympäristöä kohtaan. Tämän jälkeen ympäristö rankaisee ja teko uusiutuu. He ovat syntymästään asti palapelin palasia, joista puuttuu kolot ja nupit joilla yhdistyä muihin paloihin. Onneksi kirjan lopulla oli myös positiivista asiaa, keinot psykopaattien oireiden ehkäisyyn ovat työn alla, ja tuloksiakin on jo saatu. Nämä terapiat ovat kuitenkin kustannuksiltaan vielä niin suuria, ettei teorioita kyetä hyödyntämään kuin muutamaan tapaukseen kerrallaan. Mutta toisaalta yksikin hoidettu tapaus säästää yhden viattoman ihmishengen enemmän. Minulla olisi tästä aiheesta vielä vaikka kuinka paljon asiaa, mutta haluan jättää kirjaan jotain luettavaakin. Mutta pohdin asioita mielelläni kanssanne kommenttikentässä! Ihmismieli on jotain, mistä en vain saa tarpeekseni. Kunhan pääsykokeet ovat ohi, voin omistaa kesän rauhassa psykologisten opusten ahmimiselle, slurps.

-Ansku♥ Ps. Sais jo nuo pakkaset vähän hellittää.. Unisiepparin höyhenet lepattaa ikkunan vieressä kun kämpässä vetää niin pahasti :D Palelee.

Kommentit

  • Hanna

    Aihe on kieltämättä ihan älyttömän mielenkiintoinen ja samalla surullinen, tunnen myös itse mainitsemaasi surua heitä kohtaan. He ovat (henkisesti) kuin pieniä lapsia jotka juoksentelevat ympäriinsä jättäen jälkeensä pahaa mieltä ja tuhoa. Luin jossain vaiheessa ihan hirveän määrän kirjoja psykopatiasta ja narsismista, mutta koska kiinnostukseni aiheeseen on kyltymätön ja koska koskaan ei voi tietää liikaa, luen ehdottomasti tuon kirjan joskus! :)

    • Ansku

      Jep! Suosittelen kyllä kyseistä kirjaa, sisältää vielä niin paljon enemmän valaistumisen hetkiä, kuin mitä kirjoitin julkaisuun. Mikä se muuten oli sen yhden narsismista kertovan kirjan nimi, josta joskus omaan blogiisi laitoit? Laajennan mieluusti psykologisten teosten rivistöä kirjahyllyssä :D

      • Hanna

        Ööö oon varmaan tainnu laittaa joskus jopa kaksi mutta kumpikaan niistä postauksista ei oo ollut enää piiiitkään aikaan näkyvillä :-D Toinen oli Sata tapaa tappaa sielu ja toinen Miksi aina sinä? Narsismin seitsemän syntiä.

        • Ansku

          Joo tota ensimmäistä mä muistelin että pitäs löytää käsiini! Jälkimmäinenkin kyllä kiehtoo nimen perusteella 8)

  • S

    Lähdin hakemaan googlesta syvempää merkitystä psykopaatille koska joku on pielessä. Itseni moneen “oireeseen” mukaan lasken, mutta minkä takia pitää olla rikollinen tai murhaaja. Kirjoittaja mustamaalaa

Jätä kommentti

*