Pelottava pesutupa ja nautinnolliset kauppareissut

Tervehdys!

Täytyy tähän alkuun sanoa, että en oikeastaan enää ymmärrä, mihin viikot toisensa perään katoavat. Aika tuntuu kulkevan nopeammin kuin norjalaiset hiihtäjät. Pääsykokeet lähestyvät ja välivuoteni on viimeisellä neljänneksellään. Päivät ovat rullanneet toistuvalla arkirytmillään: herätys, töihin, pois töistä, syö, opiskele ennen kuin kuukahdat, kuukahda. Yleensä lopputulos on, että jumitan tuohon syömis- osioon ja koomaan sängyn pohjalla lopun iltaa.

Onneksi tasaisen tappava arkeni sisältää myös piristäviä poikkeamia. Viimeisin tällainen poikkeama arkeen oli muutto uuteen asuntoon. Syitä uusimpaan muuttoon on monia. Jos muistatte aiemmista julkaisuistani, muutin “kotikotoani” Kuopiosta Ouluun viime elokuussa. Siitä lähtien olen opetellut yksin asumisen iloja ja suruja. Ajattelin, että kirjoitan teille tässä postauksessa asioista, joita olen oppinut talven aikana yksin asumisesta.

Tiesin alla luettelemani asiat jo ennestään ja olin niihin valmistautunut, joten varsinaista itsenäistymis-shokkia minulle ei missään vaiheessa tullut. Tässä kuitenkin muutama asia, joihin olen useaan otteeseen törmännyt ja joutunut niistä itseäni muistuttamaan:

  • Asiat eivät tapahdu, ellen laita niitä tapahtumaan

Tiskivuori, pyykkivuori ja tavaravuori kasvavat tismalleen niin korkeiksi, kuin itse päästän ne paisumaan. Ellen halua syödä keittoani soppakauhalla, on muistettava pestä lusikoita. Jos haluan säästää jalkapohjiani, siivoan pikku krääsän lattialta samantien pois. On myös turha päivitellä “kuka on jättänyt tuon tuohon…” koska vastaus on aika itsestään selvä.

Onneksi olen pohjimmiltani järjestystä ja siisteyttä tarvitseva ihminen, joten sotkukasojen pyhä kolminaisuus on säilynyt siedettävissä mitoissa.

  • Kannattaa hankkia asunto, jossa on pyykinpesukoneliitännät

Siivousteemaa jatkaakseni, kaikkein vaikein ja haastavin asia yksin asumisessa on uskaltautua taloyhtiön pesutupaan – tai edellisen asuntoni tapauksessa alakerran saunatilan eteiseen. Venytin pyykin pesua aina viimeiseen vaatekappaleeseen asti, jotta minun tarvitsisi käydä pesukoneella mahdollisimman harvoin. Lisäksi joku arjensäästäjä oli napannut mukaansa vuoden vaihteessa tuodun putipuhtaan ajanvarauskalenterin, joten kun lopulta keräsin rohkeuteni ja koitin mennä pesemään pyykkini, oli koneessa yleensä jonkun toisen vaatteet odottelemassa.

Suunnitelmissa on siirtyä pesutuvasta omaan turvalliseen kylpyhuoneeseen tässä kevään mittaan. Toisaalta uuden asunnon pesutupa voi yllättää iloisesti avaimet tosin puuttuu ja isännöitsijä on lomalla, heh.

  • Jääkaappi ei täytä itse itseään, mutta ruokakaupassa on kivaa

Kaupassa on käytävä, vaikka kuinka väsyttäisi. Myöskään ruoka ei ilmesty lautaselle ellei sitä tee ensin. Olen kuitenkin huomannut, että arkinen kauppareissu on yksi päivän rentouttavia hetkiä. Tykkään pohtia mitä ruokaa laitan seuraavaksi sekä tutkia ja vertailla eri tuotteita keskenään. Lapsena riitti, kun osasi karkkihyllylle ja pakastin altaalle jätskiä hakemaan, mutta nyt kauppojen hyllyväliköistä on avautunut aivan uusia ulottuvuuksia. En tiedä samaistuuko kukaan teistä lukijoista tähän ruokakauppa-fiilistelyyn, mutta minusta on aina yhtä nautinnollista ja mukavaa mennä hypistelemään erilaisia tuotteita lähimarkettiin :D

  • Äiti ei ole herättämässä aamulla, jos herätyskellon soitto menee ohi

Ai että, niin lukemattomat kerrat kouluaamuina bussiin ehtiminen jäi äidin vastuulle, kun en yksinkertaisesti herännyt kännykän aamuherätyksiin tai sammutin ne unissani. Nyt yksin asuessani tiedostan liiankin hyvin, että kukaan ei herätä minua, jos herätys menee ohi. Saataan viimeisen tunnin ajan ennen herätysaikaa tarkistella lähemmäs kymmenen kertaa, että paljonko on vielä aikaa nukkua.

Tähän vinkkinä kanssakärsijöille: Siirtäkää puhelin kauemmas sängystä tai laittakaa pari varahälytystä ja inhottava hälytysääni. Myös ajoissa nukkumaan meno helpottaa, itsellä on jälkimmäisessä vielä harjoittelemista.

  • Naapuruston laatu vaikuttaa kaikkeen

Täytyy sanoa, että suurin muutos edellisen ja nykyisen asunnon välillä, on naapuruston väliset erot. Vaikka välimatkaa on vain puoli kilometriä edelliseen asuntoon, olen kokenut asunnossa viettämäni ajan aidosti rentouttavaksi ja kotoisaksi. Seinät ovat paksut ja naapurit fiksun oloista, työssä käyvää porukkaa. Edellisessä kämpässä sain olla vähintään kerran viikossa varpaillani kotibileiden, naapureiden satunnaisten vierailijoiden huudon tai autojen varashälyttimien ujelluksen kanssa. Myös seinänaapurin voimakasta haukuntaa harrastavat hurtat häiritsivät niin unen saantia kuin opiskelua.

Hankalinta tästä naapuriasiasta tekee sen, että siitä on vaikein ottaa etukäteen selvää. Ei kukaan halua kertoa, että kyseinen talo on rauhaton. Usein ulkopaikkakuntalaiselle alueiden “maineen” selvittäminen jää netin keskustelupalstojen tasolle, mikä ei ole se luotettavin lähde.

Koen, että nyt kun olen löytänyt hyväkuntoisen asunnon rauhalliselta alueelta, osaan sitä arvostaa paljon enemmän, kun olen asunut ensin vähän vauhdikkaammalla seudulla. Toki olisin mielelläni jättänyt väliin kaikki ne naapurien tempaukset pihalla parisuhdeasioiden selvittelystä bassonjytkeeseen keskellä yötä, mutta sitten minulla ei olisi kourallista hyviä tarinoita kummallisten ihmisten kummallisesta elämästä.

Tämä uusin muutto oli yksi viimeisiä välietappeja ennen välivuoden loppuhuipentumaa, eli pääsykoetta. Rupean nyt taas kirjoittamaan tänne aktiivisemmin, viimeisin postaus on tammikuulta, hupsista kun elämässäni alkaa taas tapahtua kaikkea jännää. Tämän ja edellisen tekstini välissä ei ole oikeastaan tapahtunut mitään arjesta poikkeavaa, mikä on välivuoden kirous ja siunaus. Välillä on hyvä jarruttaa ja turtua yksitoikkoisuuteen, mutta pidemmän päälle se alkaa vain uuvuttaa.

-Ansku♥

P.S.

Haluaisin kuulla, millaisia kokemuksia teillä on omillaan asumisesta, sekä hyviä että huonoja.:)

Etenkin nuita naapurikokemuksia olisi hauska lueskella, eli laitelkaas tulemaan!!

 

 

 

Jätä kommentti

*