Kimmo Timonen. Mies, jonka unelma toteutui. Toteutuminen vaati 30 vuotta ankaraa työskentelyä ja lannistumattomuutta vastoinkäymisten edessä. En itse kauheammin seuraa jääkiekkoa, vaikka muuten tunnustaudunkin aika intensiiviseksi penkkiurheilijaksi (yleisurheilu, hiihto, ampumahiihto, lentopallo,voimistelu…). Oli siitä huolimatta huikeaa olla todistamassa tiistaina 21.7 järjestettyä toritapahtumaa, jossa juhlittiin Timosen Stanley Cup -voittoa.
Tapahtuma oli hyvin järjestetty, esiintyjät aloittivat ajallaan ja vaihdot olivat sujuvia. Välispiikit saivat naurahtelemaan. Yleisöäkin riitti. Timosen saapuminen pokaalin kanssa sai aikaan kylmiä väreitä, ihan vaan koska näki, miten otettu Kime oli väenpaljoudesta.
Reckelss Love on aina hyvä live-esiintyjä, mukavan menevää musiikkia. Teflon Brothers oli pienoinen pettymys, mutta pitihän se kisabiisi jonkun esittää. Pämppää soi vielä seuraavana päivänä päässä töissä koko ruokatauon ajan. Tykkään kyllä veljesten radiorankutuksista, mutta ei niissä biiseissä mitään kauhean syvällistä sanomaa kyllä ole. Eikä aina tarvitse ollakaan.
Harmittamaan minua jäi varsin yleinen ilmiö, johon törmää nykyään vaikka missä. Kun lavalla tapahtui jotain hienoa ja hurraamisen arvoista, mitä ihmiset tekivät? Taputtamisen, hurraa huutojen ja vislauksen sijaan näkymä lavalle täyttyi sadoista älypuhelimista ja järjestelmäkameroista. Mihin jäi villi kannustus? Timosen tervetulleeksi toivottelu? Kyllähän siellä muutaman sekunnin noin puolet muistivat mölistä, mutta mölinä peittyi ruudun naputteluun. Pakollinen ”jee” ja hiljentyminen, jotta voi keskittyä zoomailuun. Kaikilla oli niin kova tarve ikuistaa hieno ja ikimuistoinen hetki, että se unohdettiin elää. Miltä tuntui kurkotella kameran kanssa taivaisiin ja voivotella kun jonkun toisen luuri osuu kuvaan? Entäs jos olisit vain katsellut ja nautiskellut livefiiliksistä?
Oli nuista puhelimista se hyöty, että näin edes ruutujen kautta, mitä lavalla tapahtui :D
Kyllähän minä ymmärrän, että somea pitää päivittää ja asiat pitää saada talteen – kuvasinhan itsekin pari videota ilotulitteista ja paidattomasta Ollista sekä otin pari räpsyä pokaalista. Ärsyttää, että kaikki suuret tapahtumat ovat menneet niistä muualle tiedottamiseen. Ihminen pitää yllä virtuaaliminää ja todellisuusminää, joilla on toisistaan poikkeavat sosiaaliset verkostot ja ulkoinen olemus. Virtuaaliminä on ikään kuin siloiteltu versio todellisesta.
Mukavaahan se on, kun kaiken voi nykyään tallentaa ja jakaa – kertoa muille missä menee. Mutta muistakaa ihmiset rakkaat elää ne hetket niin, että muistatte ne. Kun puhelin tipahtaa betoniin ja tallenteet häviävät bittiavaruuteen, et menettäisi muuta kuin numerot.
Mutta niin, Timonen näytti nauttivan täysillä juhlista, ja yleisö otti Kuopion kasvattin mielissään vastaan. Kimen puhe oli myös hyvin inspiroiva. Unelmia ei voi saavuttaa, ellei tee töitä. Välivuotelaiselle viisaan miehen sanat jäivät pysyvästi mieleen.
Välivuosi ei ole ehtinyt kunnolla edes alkaa, mutta unelmani ja tavoitteeni ovat kokeneet suuria mullistuksia ja täyskäännöksiä. Odotan innolla, mitä tulevat kuukaudet tuovat tullessaan.
Vinkkasin muutaman viikon takaisessa postauksessani siitä, että minulla on muotoutumassa suunnitelma välivuodelle. Olen tehnyt viime viikkojen aikana sitkeästi työtä sen toteutumiseksi. Tällä hetkellä näyttää hyvin vahvasti siltä, että uurastus kantoi hedelmää, enkä voisi olla onnellisempi. Mikä se suunnitelma on? Siitä kirjoitan tarkemmin seuraavassa tekstissä, heh.
– Ansku♥
Ps. Kiitos Annamaijalle kuvituksesta! ;)
Millaiset fiilikset teille jäi Kimen juhlista?
