Syksyllä suuntana on…

…joku muu kuin Jyväskylä. Niin. Istuskelin tiistaiaamuna mökkisaunan eteisessä laittamassa sukkia jalkaan, kun päätin huvikseni vilkaista, olisivatko tulokset pääsykokeista jo saapuneet. Olivathan ne, ja varasijalle jäin. Aluksi vain tuijotin kännykän ruutua hölmistyneenä. Tässäkö tämä nyt oli? Tätä pientä ilmoitustako olin kuukausikaupalla jännittänyt? Pelännyt, miten pahalta tuntuisi jäädä ilman opiskelupaikkaa muiden riemuitessa onnistumisiaan. Ei se aluksi edes tuntunut pahalta. Ei tuntunut oikeastaan miltään. Journalistiset haaveeni menivät hetkelliseen koomaan.

Vuorokautta myöhemmin se iski ja lujaa. Tuntui kuin vatsan ympärille olisi puristettu kylmä, metallinen kuori. Sydämen kohdallakin oli joku möhkäle. Olin pettynyt ja surullinen ja hukassa. Tottakai onnittelin aidosti iloisena opiskelemaan päässeitä kavereita, vaikkakin aina muistin että “hei, sinäpä et päässytkään”. Tietoisesti välttelin vähän aikaa sosiaalisten medioiden avaamista, koska aina pongahti silmien eteen joku, jolla kävi parempi tuuri kuin minulla. Olisin halunnut itsekin päivittää Facebookin, Instagramin ja naapurin koirat siitä, että sain paikan. Mutta ei.

Sitten olo helpottui. Tuuri – tuuria se vain on. En ole yhtään vähemmän pätevä alalle, kuin ihminen vieressäni, vaikka tällä kertaa en tullutkaan valituksi. Nyt ei vain ollut minun vuoroni. Ehkä kuulun valittuihin (n. 4%) ensi vuonna. Luin pari kannustavaa tekstiä, joita ihmiset olivat jakaneet Facebookin puolella ja ymmärsin, etten suinkaan ole yksin tilanteeni kanssa. Harvinaisempaa on päästä sisälle johonkin. Enkä edes jäänyt kovin kauas varasijajonossa.

Sitten alkoi taas harmittaa. Tukirahoja ei ole tulossa, ja opiskelijakortti menee kohta vanhaksi – junalla matkustamisen hinta kaksinkertaistuu (käytän paljon VR:n palveluja). En voi muuttaa omaan kämppään, ennen kuin löydän töitä. Tekee mieli huokailla syvään. Kaikesta tulee niin paljon monimutkaisempaa. Elämä jäi jumittamaan paikoilleen, tai ainakin siltä se tuntuu.

Seuraavaksi ryhdistäydyin. Hyvä niin, sillä en olisi jaksanut yhtään enää mököttää asiaa, jolle en mahda mitään. Miten ottaa ilo irti välivuodesta? Nyt minulla on vuosi aikaa keskittyä asioihin, jotka jäisivät opiskelun jalkoihin moneksi vuodeksi. Voin muuttaa mihin kaupunkiin vain haluan, jos löydän töitä. Voin matkustaa, voin kirjoittaa, voin levätä ja voin valmistautua seuraavan kevään kokeisiin. Olen silloin vuotta viisaampi. Voin 12 vuoden opiskelun jälkeen viettää yhden erilaisen talven.

Tällä hetkellä oloni on innokas. Keksin alustavan suunnitelman, josta kerron vähän tarkemmin blogin puolella kun asiat selkiytyvät/varmistuvat. Ei pidä sentään malttamattoman innokas olla :D

-Ansku

PS. Kohtalotovereille: Älkää luovuttako! Jatkakaa vaan sinnikkäästi yrittämistä. Minäkin koitan noudattaa omaa ohjettani.

Miten teillä muilla on yhteishaut menneet tänä keväänä / silloin kun haitte opiskelemaan?

Ois myös tosi kiva kuulla teidän lukijoiden kokemuksia välivuodesta ja kommentin kylkeen saa heittää vaikkapa ajanvietto vinkkejä!

Kommentit

  • Susanna

    Sinä olet vielä nuori, ehdit hyvin opiskelemaan vielä! Itse jäin myös ilman opiskelupaikkaa. Ensi vuonna täytän jo 30 ja tuntuu, että olen ikäloppu kun lopulta pääsen opiskelemaan ja valmistun..

    https://colouroutsidelines.blogspot.fi

    • Ansku

      Kiitos tsempistä! ja hahah, eihän nyt kolmekymppinen vielä ikäloppu ole ;)

  • Matti Tampio

    Ihan oikeaan lopputulokseen olet päätynyt: kaikki vaan irti välivuodesta ja uudella tsempillä ensi vuonna hakemaan! Itselläni välivuosia kertyi kolme ja voit arvata, että aina tulosten tullessa harmitti. Jälkeenpäin olen niistä vuosista tosi kiitollinen. Monenmoista kerkesi kokea ja enpä olisi varmaan ikinä tavannut esim. tuota “Pirttistä” ilman kolmatta välivuottani. Kaikella on tarkoituksensa :)

    • Ansku

      Joo!:) Pitää vaan tosiaan koittaa muistaa, että ei välivuosi tarkoita ettei koskaan pääse mihinkään. Koitan kans ajatella just noin että kaikella syynsä. Kiitos piristävästä kommentista!:)

Jätä kommentti

*