Tienristeyksessä

Heipsan!

Tänään olin virkeänä kello viideltä pakkaamassa eväsleipiä muovirasiaan ja etsimässä lusikkaa pilttipurkille. Miksikö? Suuntana minulla oli Jyväskylän Yliopisto ja journalistiikan pääsykoe, joka alkaisi klo 8:15. Täytyy sanoa, että nyt on aika puhditon ja levollisen tyhjä olo. Kuukausien odotus, jännitys, epävarmuus, into, motivaatio, haaveilu sekä kolmen vuoden lukio-opiskelu ovat kaikki tähdänneet tähän päivään – ja nyt se jo meni. Herranen aika.

11358883_818529038215366_2136147337_n

Tämä pikku viesti pisti hymyilyttämään pari viikkoa sitten.

Pienempänä minulta kysyttiin, mikä haluan olla isona. Vastasin, että viulun soittaja, vaikken ollut koskaan edes oikeaa viulua nähnyt. Vähän isompana haave vaihtui opettajaksi vanhempien jalan jäljissä. Vielä vähän isompana en missään nimessä halunnut opettajaksi vanhempieni jalan jäljissä. Sitten iski iso kysymysmerkki – mitä minä sitten haluan?

Neljä vuotta sitten syksyllä päätin äitini kannustamana hakea Savon Sanomille nuorisoraatiin. Kun saavuin ensimmäiseen kokoukseen ujona, hiljaisena 14 -vuotiaana, en osannut aavistaa mille tielle olin päätynyt. Nyt neljä vuotta myöhemmin tepastelen edelleen samalla reitillä ja tavoitteeni on luoda ura media-alalla. Työ on vaihtelevaa, siinä oppii uutta ja on aina ajan hermolla. Työ on ihmisläheinen ja luova. Sellainen, josta nauttisin.

Nyt reittini on risteyksessä. Toisella polulla näen itseni pakkaamassa muuttolaatikoita ja istumassa luennoilla, toisella taas lukemassa ensi kevään pääsykokeisiin. Voisin olla ruokakaupassa hakemassa maitoa tai au pairina ulkomailla. Toinen polku on rauhoittava ja ihanteellinen, toinen on epävarma ja elävä. Tällä hetkellä koitan parhaani mukaan valmistautua molempiin.

Se, kumpaan suuntaan elämä minut tyrkkäisee, on nyt valintakokeen pistemäärien vallassa. Viimeistään 3.7 suunta selkeytyy. Kuukausi pitäisi jaksaa elää epätietoisena, aina palaten oman suorituksen arviointiin ja pohdintaan sekä mahdollisen lopputuloksen arvailuun. Toivon tosiaan kuuluvani siihen onnelliseen 4,3%, jotka tästä hässäkästä läpi pääsevät. Jos en, niin ensi vuonna uudestaan.

SSblogi

Vasemmalla ihanat toimittajan alut ja oikealla tämän kevään journalismin raamattu, jota olisin voinut lukea vähän enemmänkin.

Toisaalta, ehkä pitäisi vain rauhoittua. Ottaa vähän mallia siitä pikku tytöstä, joka sanoi haluavansa olla viulisti. Ilman mitään taitoa tai musiikillista lahjakkuutta. Enkö voisi vain päättää, että minusta tulee journalisti? Tai kaktusten kasvattaja? Tapahtui se sitten millä reitillä hyvänsä. Koska se on varmaa, ettei ilman tahdonvoimaa pääse yhtään mihinkään.

-Ansku♥

Ps. Koitan jatkossa kuvata mahdollisimman paljon järkkärillä, kun puhelimen laatu on aina vähän mitä sattuun.

Jätä kommentti

*