Kuka on ihminen ja mitä oikeuksia hänellä on? Mitä ovat ihmisoikeudet?
On hienoa, että Suomessa on monet asiat todella hyvin, ihmisoikeudetkin. Saamme vapaasti kertoa mielipiteemme ilman että joudumme linnaan. Ihmisoikeuksiin sisältyvä uskonnonvapauskin meillä on lienee hyvällä mallilla. Monet muutkin asiat, jotka ihmisoikeuksiin liittyvät (niitähän wikipedian mukaan näyttää olevan melkoinen liuta), taitavat olla Suomessa melko hyvällä tolalla. Vai onko sittenkään?
Suomalaiset ovat saaneet kansalaisaloiteella uuden hienon mahdollisuuden vaikuttaa. Kun aloite saa taakseen puolen vuoden aikana vähintään 50 000 nimeä, menee se eduskunnan käsittelyyn. Kahden vuoden aikana (1.12.2014 mennessä, eli hieman vanhaa tietoa) 279 aloitteesta 8 on saanut taakseen 50 000 kannattajaa (lähde www.kansalaisaloite.fi). Tällaisia ovat olleet mm. aloitteet uudesta sukupuolineutraalista avioliittolaista, energiatodistuslain muuttamisesta sekä terveydenhoitohenkilökunnan mahdollisuudesta kieltäytyä osallistumasta aborttiin vakaumuksellisista syistä.
Medialla tunnetusti on valtaa siihen, miten erilaisia asioita tuodaan meille kansalaisille tiedoksi. Tämä tietysti pätee myös kansalaisaloitteissa. Kun kansalaisaloite sukupuolineutraalista avioliittolaista lähti liikkeelle, sai se heti runsaasti median huomiota ja haastatteluja. Tällä hetkellä edelleen käynnissä oleva kansalaisaloite avioliiton säilyttämiseksi naisen ja miehen välisenä liittona on kerännyt nyt noin 70 000 ääntä. Aloite pääsi valtamedioihin vasta ylitettyään 50 000 rajapyykin vajaa neljän kuukauden keräysajan jälkeen. Useassa tv-haastattelussa oli haastateltavaksi kutsuttu myös vastapuolen edustaja, jolloin tilanne oli kuin vaaliväittelyssä. Vastaavaa en ole huomannut muiden kansalaisaloitteiden kohdalla vaan asianomaiset ovat saaneet esittää mielipiteensä rauhassa.
Media uutisoi tällä viikolla mielenilmauksesta joka tehtiin Helsingissä Aito avioliitto -kansalaisaloitteen kampanjateltan edessä. Aito avioliittohan on sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamista ajava kansaliike. Sukupuolineutraalia avioliittoa kannattavat olivat pistäneet pystyyn mielenilmauksen ja kutsuneen median paikalle. Mielenilmauksessa samaa sukupuolta olevat parit suutelivat vastapuolen kampanjateltan edessä. Jollain pareista oli raamatunlauseita sisältäviä kylttejä kädessään ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomita” ja ”Rakkaus ei koskaan häviä”. Niin, Raamatun mukaanhan Jumalalla on tuomio ja Jumala on rakkaus.
Tiedetään että suomalaisista noin neljä miljoonaa, eli 73 %, kuuluu valtakirkkoon. Kirkon virallinen linjaus on se, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Sama näkemys lienee suurelta osin myös muissa kirkoissa ja uskontokunnissa. Tästä huolimatta vaikuttaa, että kristillisistä arvoista puhumista oudoksutaan. Yleisesti kyllä ehkä uskotaan Jumalaan, mutta ei elävään, kaikkivaltiaaseen Luojaan. Jos uskottaisiin, eikö Jumalaa myös kunniotettaisi ja pidettäisi auktoriteettinä? Vai eikö luoteta siihen että Jumala olisi kiinnostunut siitä mitä ihmiset maanpäällä tekevät? Luin seuraavanlaisen mietteen eräältä keskustelupastalta: ”Onko nykyään niin että ihmisoikeus käsitetään oikeudeksi rikkoa kaikkia mahdollisia, moraali- ym. sääntöjä vastaan … ja jos onnistutaan vielä samalla rikkomaan Jumalan sanaa vastaan, koetaan se erityisvoittona.” Minusta tuossa lauseessa on totuuden jyvä. Suomessa uskotaan kyllä rakastavaan Jumalaan, sanoohan Raamattukin että Jumala on rakkaus. Samalla ei kuitenkaan haluta uskoa, että Jumala vihaa syntiä mutta rakastaa ihmistä niin paljon että lähetti Poikansa juuri sen vuoksi kuolemaan, että ihminen saa syntinsä anteeksi kun vain katuu syntejään ja niitä Häneltä anteeksi pyytää. Että sitä on juuri Jumalan rakkaus.
Jari Holopainen
Näin minäkin olen kuullut. Luin äsken erästä viestiä, jossa asianomainen kertoi, ettei sukupuolella ole hänelle merkitystä rakastamisen kannalta. Tuli mieleeni tämä aihepiiri. Minua on kiinnostanut kristittyjen ja rakkauden välillä se, miten parisuhteessa ajatellaan toisen rakastaminen – rakastaako toista vai Jumalaa toisessa? En ehkä osaa asetella sanoja oikeaan järjestykseen, mutta jotakin tämän kaltaista huomaan viikoittain pohtivani?
Sanna Lukkarinen
Mielenkiintoinen ajatus. Uskon että ymmärsin pointin.
Jari Holopainen
Omissa pohdinnoissani olen setvinyt maailman syntyä ja päätynyt pohdintaan jossa elämäntilanne olisi maailma. Yhtäältä maailma voisi kutsua Jumalaksi, koska se käsittää kaiken sen mitä tähän mennessä on maailmaan luotu. Elämäntilanne on yhteinen meille kaikille. Käsitteenä neutraalimpi toisin kuin Jumala, joka ajateltaneen pyhänä. Pyhyyden koen ihmistä suuremmaksi, joksikin sellaiseksi, jota ei voi järjellä käsittää. Ihminen on toisaalta rajallinen, mutta olemme syntyneet ja kehittyneet yhteiseltä perustalta. Tämä voisi olla universaalin rakkauden, ja jota jumalliseksi rakkaudeksi (agape) voisi myös kutsua, perusta.
Ajattelen synnin olemuksen olevan seurausta järjestä. Siihen liittyy läheisesti määritelmän filosofia, jokin on syntiä, jokin ei. Jonkin määrittely synniksi kertoo osin normista, jota ei haluta ihailla. Kultainen sääntö on hyvä esimerkki tästä ja usein käyttökelpoinen.
Tilanne on kuitenkin toinen, jos asiat eivät liity omaan elämäntilanteeseen. Tasa-arvoinen avioliittolaki on mielestäni hyvä esimerkki tästä. On parempi, että ihmiset voivat elää tasa-arvoisesti, kuin että ylläpidetään eriarvoisuutta pitämällä samaa sukupuolta olevien rakkautta vaikkapa syntinä. Jumalallinen rakkaus yhdistää, tai ainakin näin huomaan ajattelevani.
Sanna Lukkarinen
Minusta Raamatusta löytyvään kuvaan Jumalasta kaiken luojana ja ylläpitäjänä on helppo uskoa. Kaikki muut selitykset ovat ainakin minulle epäuskottavia. Sellaiset, että kaikki olisi tapahtunut itsestään. Näin kerran kuvan hiekkalinnasta jossa oli kuvateksti: ”ateisti uskoo linnan syntyneen itsestään”.
Ymmärrän Raamatun, jonka ihmiset ovat Pyhän Hengen vaikutuksesta kirjoittaneet, olevan Jumalan puhetta ihmiselle. Ja uskon samalla Jumalaan kaikkivaltiaana. Silloin ei minusta ole mitään järkevää syytä olla uskomatta Raamatun opetuksiin. Ja pyrkiä elämään sen mukaan.
Mitä tulee avioliittolakiin. Parisuhteen rekisteröiminen on ollut jo vuosia mahdollista Suomessa ja antaa minusta riittävät oikeudet samaa sukupuolta olevien parisuhteille. Ymmärtääkseni sen erottaa avioliitosta (tätä en tarkistanut) ainoastaan kirkon siunaaminen, yhteinen sukunimi ja perheen ulkopuolisen lapsen yhteinen adoptio. Avioliitto -isntituutiota ei ole mielestäni syytä muuttaa vaan säilyttää se miehen ja naisen välisenä liittona. Tähän liittyy monta perustetta ilman syntiaspektiakin.
Tasa-arvokysymys tämä ei mielestäni ole. Eikä myöskään kysymys rakkaudesta tai sen kieltämisestä. Avioliitto on aina ollut miehen ja naisen välinen liitto ja se on avoin kaikille miehille ja naisille tietyin edellytyksin (ikä, sukulaissuhde, voimassa oleva muu avioliitto). Jos henkilö haluaa mennä samaa sukupuolta olevan kanssa naimisiin, ei kyseessä ole silloin avioliitto vaan jokin muu liitto.
Jari Holopainen
Minä uskon sinua. Tämä on uskoni perusta, muuta uskoa minulla ei ole. En ole ateisti, -teisti tai kuulu mihinkään kirkkokuntaan. Huomaan valintani vapauttavan monesta, mutta seurauksena jää useimmiten yksin.
Kyllä avioliitto samaa sukupuolta olevien välillä on avioliitto, eikä mikään muu liitto, jos molemmat kuuluvat kirkkoon ja heidät siellä vihitään. Miksi se olisi jotakin muuta – luoja yksin tietää. Ehkä siksi että avio-sanan alkuperä on osin tuntematon [1]. Minulle avioliitto sanana tarkoittaa julkista liittoa.
[1] http://www.kysy.fi/kysymys/hei-mika-sanan-avioliitto-etymologia
Sanna Lukkarinen
Olen iloinen jos uskoni voi ”tarttua”. Mutta en suosittele perustamaan uskoa ihmisen varaan vaan mieluiten Raamatun :)
Sanna Lukkarinen
Olen edelleen eri mieltä tuosta samaa sukupuolta olevien liitosta.
Kiitos linkistä ja erittäin mielenkiintoisesta keskustelusta!
Jari Holopainen
Kiitos sinullekin ajatustenvaihdosta. Päätetään tähän – ei minulla ole uutta tai muuta esitettävää tähän aiheeseen.