Junamatkalla

Kuluneena viikonloppuna pääsin kokemaan junamatkustamisen iloja. Lähdin tapaamaan Hämeenlinnaan luokkatovereitani, joita olin nähnyt viimeksi 20 vuotta sitten, silloin kun valmistuimme ensimmäiseen ammattiimme. Tapaaminen oli antoisa. Oli hienoa muistella menneitä ja vaihtaa kuulumisia. Aika oli rientänyt ja me jokainen paikalla ollut olimme jatkaneet elämäämme omilla tahoillamme. Yhtä aikaa, mutta eri matkaa.

Taitoin matkan Hämeenlinnaan junalla, tai ainakin niin oli tarkoitus. Mennessä sattui nimittäin, että syksy yllätti edellä kulkeneen tavarajunan radalle pudonneilla märillä lehdillään. Niinpä meidän junamme veturi riensi auttamaan ylämäkeen juuttunutta tavarajunaa, siinä onneksi myös onnistuen. Leppoisan konnarin hilpeät kuulutukset virkistivät kummasti. Lopulta noin kahden tunnin odottelun jälkeen konnarin ääni toikin helpottavan uutisen. -Mie tulin heti ilmoittamaan, että veturin valot näkyvät jo.

Jatkoyhteys Pieksämäeltä oli vaihtunut junan sijasta linja-autoon. Hämeenlinnaan auton reitti ei kuitenkaan vienyt. Onneksi erään matkustajan puhelimitse tekemän tiedustelun siivittämänä saimme VR:n kustantaman taksikuljetuksen Tampereelta Hämeenlinnaan saakka. Matka oli siis vaihteleva. Junalipun hinnalla, ilman yötaksakoroitusta, sain kokea usean eri liikennevälineen matkustusmukavuutta. Mikäs siinä oli matkustaa hämyvalaistussa taksissa ykkösiin sonnustautuneen taksikuskin valitessa  hienostunutta jazzmusiikkia matkustajien toivomalle volumelle. 

Tätä kirjoittaessani istun jälleen junassa, tällä kertaa paluumatkalla keskellä Pohjanmaan lakeuksia. Olen tahtomattani kuunnellut kiukkuisen koirankasvattajan puhelinkeskusteluja. Puheluissa (ja niitä oli monia) on ilmennyt, että pennuilla on syntymästään saakka ollut herpes ja että niitä ei voi käyttää jalostuskäytössä. Korviini on myös kantautunut kiinalaistyttöjen keskustelua, lääkäriopiskelijoiden kokemuksia harjoitteluistaan, sekä toisilleen ennestään tuntemattomien naisten kokemusten vaihtoa anopeistaan sekä anoppeina olemisestaan. Suurimmaksi osaksi vaunuissa on kuitenkin istuttu hiljaa, omiin ajatuksiin vaipuneina. Monilla on ollut käsissään älypuhelin tai läppäri. Kuulokkeet korvilla on kuunneltu musiikkia tai katsottu vaikkapa viimeisintä Vain elämää -jaksoa.

Kun kuulin jokun matkustajista naurahtavan näytöllään näkemälleen vitsille, heräsi minulla ajatus. Voisiko junassa olla teemavaunuja, joissa näytöltä tai kaiuttimista voisi seurata yhdessä vaunun teemaan sopivaa ohjelmaa? Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja yhdessä on mukavampaa nauraa.

Kuva: www.pixabay.com

Jätä kommentti

*