Olin Kiipelissä lähes koko sunnuntain. Oikeastaan valmistelin Kiipelissä oloa jo lauantai-iltana. Iltavirkkuna (ja aamun torkkuna) kukuin jälleen yli puolenyön, vaikka tiesinkin loman jälkeisen työaamun jo maanantaina koittavan. Illan ja alkuyön tunteina leivoin pikkupitsoja ja viinereitä, olihan Kiipelissä oltava jotain mitä tarjota, jos vaikka joku muukin eksyisi Kiipeliin. Erityinen leipojaihme en ole, mutta kun on oikein kiipelissä niin silloin tulee leivottua, ainakin Kiipeliin. Viinerit valmistin puolison innoittamana helpoimman kaavan mukaan valmistaikinasta ja päälle löytyi Asikkalalaista mansikkaa.
Asun Sonkajärvellä Pohjoismäen kylässä. Kylässä sijaitsevalle Kotaharjulle on noussut yhteisponnistuksella kaksi vuotta sitten melkoisen hieno näköalatorni. Vuosi sitten keväällä tornin alaosaan avattiin kesäkahvila/kioski Kiipeli jota me kyläläiset vuorollamme pidämme. Tänä kesänä Kiipeli on auki kesäsunnuntaisin, ja nyt oli siis meidän vuoromme pistää kortemme kekoon.
Monesti todetaan, että kerrostalossa naapureita ei tunneta ja että maalla naapurit ovat tutumpia. Tämä pitääkin varmaan monesti paikkansa. Kerrostalossakin asuneena olen kuitenkin huomannut, että lähellä asuvat ihmiset oppii useimmat tunnistamaan ainakin ulkonäöltä. Jos ei muuten, niin uteliaisuuttaan saattoi vilkuilla ikkunanraosta, että minkä näköinen naapuri siitä viereisestä ovesta juuri livahtikaan ulos. Lähempi tuttavuus onkin sitten niin ja näin. Maalla asuessa ei tällaista eleetöntä kohtaamista välttämättä tapahdu. Ei oikein voi mennä, edes hyväntahtoisuuttaan, vieraamman naapurin tontin laitamille tirkistelemään, että millä autolla naapuri ajeleekaan ja minkä näköisille kasvoille kaupassa tavatessa olisi syytä nyökätä ystävällisesti. Niinpä saattaa kulua useampikin vuosi, ennen kuin oppii tunnistamaan hieman kauempana asuvia naapureitaan. Varmaa se ei ole silloinkaan.
Kun luonne on sellainen, että mukava olisi tutustua naapureihin, mutta kun itsekseen oleminen ja omat kuviot vievät lähes aina voiton, niin sitten ei vaan tutustu, niihin naapureihin. Niinpä olen mielelläni tarjoutunut olemaan Kiipelissä kerran pari kesässä. Siellä ei tunnu siltä, että olisi kenenkään nurkkia tirkistelemässä tai turhaan utelemassa toisen asioita. On aivan luonnollista kysäistä, että oletko ennen käynyt täällä tai oletko kauempaa tänne tullut. Ja kyläläiseltä vaikuttavalta henkilöltä (ehkä jollain tavalla tutun oloiselta ihmiseltä) voi sitten kysäistä, että ollaanko jossain tavattu ja sitten esitellä itsensä. Ainakin paljon luontevampaa kuin alkaa jossain Prisman kassajonossa arvella, että oletko naapuri vai K-kaupan kassa vai missä ihmeessä ollaan ehkä tavattu aiemminkin.
Monesti ongelmat aiheuttavat turhautumista, mutta voi käydä päinvastoinkin. Oli nimittäin käynyt niin ikävästi, että tornin lippaaseen oli koitettu jonain kesäisenä iltana murtautua. Lipasta ei oltu saatu rikottua, mutta riippulukkoon oli tullut sellaisia vaurioita, ettei lukkoa saatu enää aukeamaan. Niinpä muutama kylän mies istahti pöydän ääreen pohtimaan ongelmaa. Soitettiin kylän vanhimpanakin toiminut mies lukkoa rassaamaan. Ei kulunut aikaakaan kun sanan säilä alkoi lentää, nauru raikui ja lukkoseppä sai useammankin hyväntahtoisen lisänimen; Hercule Poirot ja Sherlock Holms päällimmäisenä. Kun aloin oven edessä olevaa mattoa lakaisemaan toruttiin minua leikkisästi, ikäänkuin niissä hiekanmurusissa olisi ollut jotain murtoa jäljittäviä tärkeitä johtolankoja, jotka harjatessa häviäisivät jäljittämättömiin.
Kiipelipäivä huipentui huussisäiliöiden tyhjentämiseen. Jännittävän tehtävän viimeinen vaihe oli käsillä; isomman säiliön kansi piti vielä laskea niin tämäkin työ olisi suoritettu. Kuinka ollakaan säiliön kansi sattui pamahtamaan kiinni ihan kunnolla niin että lähimetsäkin raikui. Tämäkös sai Poirottien ja Holmsien huomion heräämään. Kun salapoliisien ajatukset jo laukkasivat mahdollisten lähimetsässä väijyvien lipasrosvojen varoituslaukauksissa, joutui puolisoni pudottamaan miesjoukon maanpinnalle. Vaimo siellä vain laski kakkakaivon kannen kiinni. Vielä siitäkin löytyi veisteltävää; taisi kakka olla kovanpuoleista.
