Kohtaaminen Karpaateilla

Kävin perheemme kanssa kesällä Puolassa. Matka oli merkityksellinen, olihan se ensimmäinen koko perheen yhteinen ulkomaanmatka. Paljon ehdimme nähdä ja kokea viikon aikana. Jo lentomatkat olivat etenkin pojillemme elämys. Mennessä vietimme päivän Kööpenhaminassa, tullessa Riikassa. Tällaisen pitkän välilaskun ansioista oli hieno mahdollisuus nähdä ja kokea enemmän.

FullSizeRender-1

Emme suunnitelleet matkaa etukäteen kovinkaan tarkasti, vaan halusimme jättää matkalle pelivaraa. Olimme ottaneet selvää eri vaihtoehdoista, mutta emme olleet lyöneet lukkoon kaikkea. Vuokraisimmeko osaksi aikaa auton käyttöömme, vai käyttäisimmekö pelkästään taksia ja muita julkisia kulkuvälineitä? Olimme varanneet kaksi ensimmäistä hotelliyötä, mutta emme olleet päättäneet, viettäisimmekö useammankin yön Krakovassa. Mietimme, kävisimmekö lasten kanssa myös Auzchwizissä. Ehdimmekö mahdollisesti nähdä myös Karpaatit? Moneen kysymykseen uskoimme löytävämme vastauksen parhaiten paikan pällä. Ja niinhän me löysimmekin. Kaikki sujui suurelta osin hienosti. Koimme mm. Krakovan vanhan kaupungin hienon tunnelman ja lukuisien tavernojen herkut, sekä näimme Wieliczkan suolakaivoksen ihmeet. Matkaan mahtui myös vähän hankalampiakin hetkiä. Nämä hetket taisivat olla yhteydessä meidän vanhempien haluun jättää asioita etukäteen suunnittelematta. Eräs kohtaaminen jäi erityisen mieleeni.

FullSizeRender-2

Eräänä aamuna päätimme, että olisi aika jättää Krakova taaksemme ja suunnistaa kohti etelän Karpaattien vuoristoa ja Zakopanea. Ajan puutteen vuoksi joutuisimme jättämään väliin Auswitchin. (Olimme ajatelleet, että lasten vuoksi kävisimme korkeintaan katsomassa päällisin puolin Auswitchin rakennuksia jättäen rankimmat paikat katsomatta.) Niinpä päätimme mennä selvittämään mahdollista junamatkaa paikalliselle rautatieasemalle. Sinne saavuttuamme selvisikin, että junia kulkee vain harvoin. Ja meillä ei ollut aikaa hukavattavanamme. Olimme saaneet edellisenä päivänä eräältä taksikuskilta hyvän tarjouksen Krakova-Zakopane välille, ja niinpä viestin ja puhelun jälkeen pääsimmekin jo tutuksi tulleen kuskin kyytiin. (Myöhemmin löysimme tiedon, että tuolle välille linja-auto on junaa parempi vaihtoehto. Niinpä paluumatka Zakopanesta sujuikin paikallisella Onni-bussilla.)

IMG_2440

Aluksi taksimatka eteni joutuisasti, mutta loppuvaiheessa matkanteko hidastui ruuhkien vuoksi. Sadan kilometrin matka kesti lopulta 2,5 tuntia. Kuski oli pitkäpinnainen ja tuttavallinen. Hän mm. esitteli valokuvaa bändistä, jossa kertoi olevansa rumpalina. Kuskin ystävällisyydestä huolimatta olimme aika vaisua seuraa. Lounasaika oli vierähtänyt jo aikaa sitten ohi. Lapset kiukuttelivat, toisen ilmoittaessa, että olisi nimenomaan halunnut nähdä Auswitchin, eikä mitään Zakopanea. Ja että kaikki oli ihan tyhmää. Ja minnekään matkalle hän ei olisi edes lähtenyt, jos olisi tiennyt, ettei Auswitchissä käytäisikään. Nolotti. Ei tehnyt mieli alkaa riidan syytä kuskille selvittelemään. Kilometrit etenivät hitaasti. Samalla taksikuskin turvavyö alkoi enenevässä määrin reistailla saaden merkkiäänen soimaan lähes taukoamatta. Poikani töniessä kiukuissaan olkapäätäni päällään, kohtasin taksikuskin katseen taustapeilistä. Katse oli ymmärtävä ja rohkaiseva, pieni nyökkäys ja aavistus hymyä. Yhtään sanaa ei vaihdettu. Hotellin pihalle saavuttuamme kuski kehui poikiamme, että ovat hyviä ja kunnon poikia. Samalla kertoi itselläänkin olevan kaksi lasta, joista toisella oli lähes sama nimi kuin pojallamme. Kädestä pitäen hyvästeltiin. Tuossa tuokiossa pääsimmekin jo omaan huoneeseemme. Huoneen parvekkeelle ensimmäisenä rientänyt poikamme vastasi vesipullostaan hörppivän tutun taksikuskin vilkutukseen varovasti hymyillen. Auswitch vaihtui mielessä ravintolan antimiin ja hotellin kylpyläosastoon.

FullSizeRender

Jätä kommentti

*