Kymmenen vuotta sitten

Esikoispoikamme täyttää tulevana sunnuntaina kymmenen vuotta. Mieleeni tulvahtaa kymmenen vuoden takaisesta päivästä monta yksityiskohtaa. Muistan matkan sairaalaan, monet odottavat tunnit, jännityksen, kivun, väsymyksen ja ilon. Muistan hetket juhlavina ja mieleenpainuvina, olen kiitollinen että sain jakaa ne yhdessä rakkaan mieheni kanssa.

Kymmenen vuotta tuntuu oikeastaan lyhyeltä ajalta. Vasta hetki sittenhän kaikki tapahtui, muistanhan kaiken niin tarkasti. Toisaalta kymmenen vuotta tuntuu pitkältä ajalta, siihen on sisältynyt paljon muutoksia. Pienestä nyytistä on kasvanut jo aika iso neljäsluokkalainen koulupoika. (Eipä poika tosin syntyessäänkään ihan pienimmästä päästä ollut, poika oli jo mahassa venynyt 55,5 cm pituiseksi ja painoi lähes 4,5 kg.)

Syntymähetken muistot ovat kirkkaana mielessä. Toisin on pikkulapsiajan yksityiskohtien. En ollenkaan muista milloin vauva kääntyi tai alkoi ryömimään. Ne ovat pyyhkiytyneen mielestä uusien haasteiden ja vaiheiden myötä. Se on kai luonnollista.

Onneksi on kirjoitettuja, kuvattuja tai muulla lailla tallennettuja muistoja, joilla muistiaan voi jälkikäteen virkistää. Tallensimme lisäksi lapsen syntymäpäivästä sanomalehden, Etelä-Suomen Sanomat (asuimme tuolloin Nastolassa). Tuona samana päivänä Lahden kaupunki täytti 100 vuotta, mikä näkyi lehden sisällössä. Lehdestä löytyi mm. juttu kuvitteellisesta Onni-pojasta, jonka syntymäpäiväksi oli ajateltu tuota samaa päivää. Hänen elämänkaartaan hahmoteltiin lehtijutussa ja sen kruunasi piirretty kuva hyppyrimäestä hyppäävästä Onni-vauvasta. Tulevaisuutta on lehtijutussa katsottu Lahden näkökulmasta. ”Armeijansa Onni voinee halutessaan käydä Hennalassa, sillä varuskunta säästyi kesällä puolustusvoimien säästöleikkurilta.” No, totuus on se, että tällä hetkellä Hennalan kasarmilla asuu varusmiesten sijaan pakolaisia. Tulevaisuutta on vaikeaa ennustaa.

onni

Odotusaikanani muistan hätäilleeni ääneen eräille pienen lapsen vanhemmille tulevaa äitiyttä. Mietin, miten kasvavan vauvan tarpeisiin osaa oikealla lailla tarttua. Kyselin, pitäisikö heidän mielestään lapsen hoitoa etukäteen jotenkin opetella. Sillä tavalla ulkoa tankata, ettei vahingossa tekisi ainakaan kovin pahoja virheitä. Tuoreiden vanhempien neuvo oli lohduttava; ei lapsi ehdi niin nopeasti kasvamaan, etteikö kunkin ikäkauden tarpeisiin pystyisi vastaamaan ja niistä ottamaan selvää samalla kun lasta hoitaa. Kyllä tekemällä oppii. Elämä kantaa. Tämä on mielestäni pitänyt paikkansa. Ehkä tulevaa on turha murehtia tästä eteenkään päin.

Jätä kommentti

*