Tervetuloa seuraamaan arkea kanssani, tai ainakin joitain osasia siitä. Aloitan blogini hieman hämmentyneissä tunnelmissa. Pienen kirjoittamiskipinän sytyttyä en saanutkaan sitä sammumaan, en ainakaan vielä. Niinpä päätin kokeilla tätä blogin kirjoittamista. Aiheina blogissani ovat arkipäivistäni löytyvät pienet ja isot asiat. Hienoa olisi, jos arkipäivää voisin jakaa teidän lukijoiden kanssa yhdessä. Eli rohkeasti vain kommentoimaan.
Tätä kirjoitan kesälomani loppumetreillä. Ajatukset ovat ristiriitaiset sillä lomaa jää kaipaamaan, toisaalta siitä on kiitollinen mieli. Ja mieluisaan työhön on hyvä palata. Lomalla olen saanut olla ilman isompia aikatauluja ja ennen kaikkea nukkua pitkään aamulla. Välillä olen ollut huomaavinani, että olen ehkä hieman harvemmin kimpaantunut lapsille. Toisaalta myös pojat ovat nauttineet kotona oleilusta. Tämä herättääkin pohtimaan, onko arki yleensä liian aikataulutettua. Meitä on niin monenlaisia, joillakin on suuri tarve vain olla möllöttää ja nauttia siitä, ettei ole mitään eritystä tekemistä. Että saa vain olla ja kuunnella ajatuksiaan. Ja tehdä sitten kun kokee hyväksi. Joskus perunamaan kitkeminenkin voi tuntua levolta, kun sen saa tehdä kaikessa rauhassa ilman väsymystä ja kiirettä. Hiljaisuudessa on helpompi kuulla, itseään ja toista. Toisaalta on ihmisiä jotka tuntuvat saavan erityisesti energiaa harrastuksista ja monenlaisesta ohjelmasta. Ehkä tärkeää onkin opetella tuntemaan itsensä ja elää sen mukaan.