Työssäni saan kohdata monenlaisia ihmisiä. Usealle heistä musiikki on tärkeää. Näin on myös minulle, ehkä myös sinulle. Kaikki me emme ole musikaalisia tai jonkin musiikkilajin kannattajiksi vihkiytyneitä. Emme ehkä tunnista laulajia ja musiikkimakummekin vaihtelee hetkestä toiseen. Emme välttämättä edes jaksa kuunnella musiikkia, ainakaan usein, mutta silti se on jollain lailla tärkeää. Se voi nostaa tunteen pintaan, tuoda muistoja. Se voi ärsyttää ja saada meidät tolaltaan. Työssäni pääsen pitämään viikottain tuokiota, jossa kuuntelemme asukkaiden toivomia musiikkikappaleita. Iältään osallistujat ovat noin 30-90 vuotiaita. Osalla on kehitysvammaa, toisilla mielenterveysongelmia, monella vanhuksella muistisairautta. Kokoonnumme silti yhteen ja pyrimme nauttimaan musiikin maailmasta, vaikka sitten vähän vieraammasta kolkasta tarkasteltuna. Vanhemman väen toiveesta johtuen, keskitymme talon yhteisessä tuokiossa lähinnä iskelmätyyppiseen musiikkiin, rankempaa rockia ja heviä kuuntelemme sitten toisen yksikön omassa tuokiossa. Näin vältymme isommilta yhteentörmäyksiltä.
On perjantai ja kello lyö kolmetoista. Aulassa on odottava tunnelma. Kuka saa aloittaa? Aloitetaan tällä kertaa vasemmalta järjestyksessä…
Mä vannon ja vannon ja vannon, huomenna sekoiluni päättyy, mut ehkä tiedät. Mä jatkan ja jatkan ja jatkan, kunnes sun sydämesi särkyy.
Siitä lähtee tuokio rullaamaan, kuunnellaan ja seurataan musiikkiin liittyvää videota. Sitten päästään toiseen toivekappaleeseen.
Tilipäivä koittaa, tilipäivä koittaa, tankillisen bensaa ostan, kytkimen mä silloin nostan. Tahdon tulla kioskille, että päässä räjähtää. Tahdon tulla kioskille, että päässä räjähtääää.
Laulaja kulkee kenkätehtaassa edeten pomon huoneeseen hakemaan tilipussiaan. Kohta hän jo kaahaa sorateillä ralliautollaan. Kiitos toiveesta. Mitä sinä haluaisit toivoa, kysyn seuraavana vuorossa olevalta. Vastaus tulee epäröimättä.
Muhoksen Mimmiä aina muistellessa syömmeni väräjää, mä vieläkin muistan sen sekajunavaunun, kuinka se täräjää. Korttia lyötiin me joukolla ja Mimmi se nauroi vaan.
Laulun edetessä seuraamme vanhaa Suomifilmiä jossa Rautavaara soittelee letkeästi kitaraa, Mimmi kaataa hymyillen kahvia posliinikuppeihin, työmiehet myhäilevät vieressä. Vaan mitä toivoo neljäntenä vuorossa oleva?
Vaekka mualiaman myrskyt meitä tuuvittaa, niin vapaus se varmasti voettaa.
Näin rohkaisee meitä Hiski Salomaa omalla tyylillään. Laulua kuunnellassa saamme ihailla ja ihmetellä kuvia isosta suuresta Ameriikasta jossa jo yksi valtava kaadettu punapuujättiläinen täyttää laajuudellaan kokonaisen junavaunun ja missä lautatarhat ulottuvat lähes pilviin saakka. Ruusuja ei ole milloinkaan liikaa, ei ainakaan jos niitä on alle miljoona. Kenelläpä ei olisi.
Taas ruusut käy kukkimaan, tuoksua täynnä on maa. Mietteeni sinne taas vie, missä on ruusuinen tie.
Laulaja eläytyy esitykseen kuin olisi juuri nähnyt miljoona ruusua, kohta lauluun yhtyy toinenkin suomalainen laulaja, lopuksi kaksi venäläistä. Aulassa kuunnellaan hievahtamatta. Mutta kohta kappalee loppuu ja vuoro vaihtuu jälleen.
Taivaan milloin nään sinisen, kaipaan sinisillalle sen, korkeuteen huumaavaan, päästä kahleista maan.
Tunnettu miesääni tarjoaa meille musiikkielämyksen, monelle laulu on tuttu ja mieleinen. Rokin vannoutuneet kannatajat pakenevat viimeistään nyt kuulomatkan ulottumattomiin.
Näin laulaen meriä kulkee, mies tumma kuin tropiikin yö. Hän tyttöjä syliinsä sulkee se hetki kun hänelle lyö.
Näin jatkuu seuraava toive. Musta Rudolf, mies joka kulkee merillä ja sulkee syliinsä tyttöjä. Ei kai tässä ole stereotypiaa hieman liikaa?
Sinun kädellesi painan pään, ja sydämmessäin unta nään. Sateen jäljet peittää linnut siivillään.
Sinivalkoinen, ikivihreä naisääni loihtii sävelet raikkaasti ilmoille. Laulaja kuulostaa edelleen lähes samalta kuin tässä vuoden 1975 levytyksessä. Vieressä istuva nainen kertoo, että hänellä oli nuorena samanlainen kampaus kuin kuvan laulajalla.
Kun taas takaisin, muistoihin vaelsin. Vain näin sinut kuin ennenkin, rakkahin.
Myös seuraava toive osuu samaan esittäjään. Tiedustellaan, saako saman esittäjän kappaletta toivoa mikä edellisellä jo oli. Saa toki.
Sun kanssasi silloin kulkea illoin sain kahden vain. Ja taivaan kuu, naurusuu, vain nähdä sai suukon kai.
Esitys on vuodelta 1982. Vaaleamekkoinen nainen esittää kappaleen luonteikkaasti, orkesteri säestää. Sitten jatketaan taas suomalaisen elokuvan tunnelmaan.
Ol’ kerran pieni hattukauppa sivukadulla, niin pientä kauppaa nykyään et löydä todella. Ja siihen puotiin isoisä kerran piipahti, hän kauan etsi olkihatun viimein valitsi.
Tunnettu laulaja esittää rakastettua tarinaa arkun päällä istuen. Uppoudumme kertomukseen, olemme unohtaa kahviajan jo kohta koittavan. Joku kuitenkin jo tunnistaa viettelevän kahvin tuoksun leijailevan viereisestä ovesta kutsuvasti. Ennen kahville lähtemistä kalastamme kuitenkin vielä yhden ikivihreän helmen.
Laulu tää sun luokses saapukoon vain kaipuu luoksen jää, kun yksin yössä oon.
Nopeimmat ovat löytäneet jo kahvipöydän äärestä oman paikkansa, joitakin saa herätellä tähän päivään. Ei, ei olekaan yö vaikka laulaja äsken niin vakuuttikin. Kello on kaksi. On kahviaika.
Lainaukset ovat kappaleista:
Sinä ansaitset kultaa (sanat Saara Törmä)
Tilipäivä koittaa (sanat Kake Randelin)
Muhoksen Mimmi (sanat Reino Helismaa)
Lännen lokari (sanat Hiski Salomaa)
Miljoona ruusua (sanat lähes kokonaan Vera Telenuis)
Sinitaivas (sanat Olavi Virta)
Musta Rudolf (suom. sanat Martti Jäppilä)
Syysunelma (sanat Katri Helena)
Ei kauniinpaa (sanat Katri Helena)
Vanhan veräjän luona (sanat Eila Pienimäki)
Isoisän olihattu (sanat Tapio Rautavaara)
Helmenkalastaja (sanat Väinö Sola)
