Pieni pala valkoista

Olemme asuneet miehen lapsuuden kodissa nyt viisi vuotta ja jo pitkään toiveenamme on ollut hieman vaalentaa mm. tummunutta mäntypaneelia, jota löytyy useammastakin huoneesta. Niin ne vaan vuodet ovat vierähtäneet arjen pyörityksessä, jonka lasten hoitoon viemiset ja hakemiset, pitkät työmatkat, kotityöt, läksyjen valvomiset ja nukkumaan laittamiset ovat rytmittäneet usein liiankin täydeksi. Ainakin niin täydeksi, ettemme ole saaneet […]

Lue lisää

Tähtihetkiä

Kirjoittelen tätä vuoden lyhimpänä päivänä, päivän jo kääntyessä hiljalleen yöksi. Vielä hetki sitten maisemaa valaissut lumi on sulanut. Piha on synkkä ja pimeä. Luonnosta ei aisti tuttua joulun tunnelmaa, vaan ennemminkin syksyn tuoksuja. (Viikonloppuna kotiseudullani Hämeessä käydessäni löysin metsästä monta litraa tuoreita suppilovahveroita.) Ainoa, mikä kertoo joulun kohta saapuvan, ovat pihakuusessa ja ovenpielessä loistavat jouluvalot. Toisaalta […]

Lue lisää

Myyjäishuumaa vai -tuskaa

Joulun alla järjestetään jos jonkinlaisia myyjäisiä, joista voi hankkia tuliaisiksi tai joululahjoiksi erilaisia leivonnaisia ja käsitöitä. Tapahtumat ovat mahtavia aarreaittoja, joista voi löytää hyviä käsin tehtyjä tuotteita kohtuuhintaan. Samalla on oiva mahdollisuus tukea paikallisten yhdistysten toimintaa. Myyjäisillä on myös toinenkin puoli. Monissa kodeissa eletään myyjäisten alla tuskaisia hetkiä. Kiireiset perheenäidit valvovat leipoen koululuokan luokkaretken hyväksi […]

Lue lisää

Puuttuva palanen

Siivosin jokin aika sitten lastenhuonetta ja löysin monenlaista poistettavaa tavaraa. Niiden joukossa oli myös puinen palapeli, josta valitettavasti puuttui yksi palanen, mutta joka muuten oli melko hyvässä kunnossa. Puinen, tai oikeammin vanerinen palapeli oli mielestäni kaunis ja ajaton esine ja siksi tuntui pahalta heittää palapeli pois. Niin kuitenkin kävi, että se päätyi pannuhuoneeseen sytykkeinä toimivan […]

Lue lisää

Joulukortteja tuohesta

Kerroin aiemmin olevani laiska tekemään käsitöitä. Itse innostus käsitöiden tekemiseen ja etenkin suunnitteluun ei ole kuitenkaan hävinnyt. Arjen kiireet ja haasteet vain jättävät useimmiten käsityöt jalkoihinsa. Joulukortit tekevät tässä kuitenkin poikkeuksen. Ne haluan vuosittain tehdä ja ideoida itse, vaikka valmistan ne joka vuosi viimetipassa, viimeisenä iltana jolloin vielä kortit voi lähettää halvemmalla joulumerkillä. Idean näihin […]

Lue lisää

Adventtiaikeita

Viikon kuluttua on ensimmäinen adventtisunnuntai. Niinpä perheemme partiolaiset kävivät tänään myymässä adventtikalenteria naapurustossa. Partiolaisten kalenterihan alkaa jo ensimmäisestä adventtisunnuntaista, joten poikien olikin jo syytä ottaa myyntihaaste vastaan. Samalla ajattelin asettaa itsellenikin pienen kalenterihaasteen. Tarkoituksenani on päivittää blogiini ennen joulua joitakin helppoja käsityövinkkejä. Joka päivä tämä “vinkkiluukku” ei aukea, mutta ehkä kerran viikossa kuitenkin. Tämä käsityöteema […]

Lue lisää

Sarasvuon kasvatusvinkit auton takapenkillä

Ajelin seitsemän- ja kymmenenvuotiaiden poikiemme kanssa kohti Iisalmea. Meillä oli aikataulu, lähtö oli ollut kiireinen ja minua hermostutti. Kuinka ollakaan, myös takapenkillä alkoi pinna kiristyä. Syytä en muista, mutta volume nousi ja nyrkit heiluivat. Huomasin myös oman ääneni nousevan, eikä sillä tuntunut olevan ainakaan hyvää vaikutusta kokonaistilanteeseen. Nostin uuden oljenkorren, laitoin radion päälle. Ensimmäisellä kanavalla ei […]

Lue lisää

Luovuuden ylistys

Luovuus on termi, joka yhdistetään ehkä perinteisesti taiteen tekemiseen ja taiteilijoihin. Saatetaan puhua luovista persoonista erityisellä äänensävyllä, samalla ehkä vähätellen omaa luovuutta, tai alleviivaten, että minähän en oikeastaan ole ollenkaan luova ihminen, olenhan vain tällainen tavallinen pakertaja. Wikipedia määrittelee sanan luovuus seuraavasti: “Luovuus on vapauteen ja älykkyyteen liittyvä kyky nähdä uusia asiayhteyksiä (assosiaatioita), kehittää epätavallisia ideoita, käsitteitä, tekniikoita […]

Lue lisää

Kymmenen vuotta sitten

Esikoispoikamme täyttää tulevana sunnuntaina kymmenen vuotta. Mieleeni tulvahtaa kymmenen vuoden takaisesta päivästä monta yksityiskohtaa. Muistan matkan sairaalaan, monet odottavat tunnit, jännityksen, kivun, väsymyksen ja ilon. Muistan hetket juhlavina ja mieleenpainuvina, olen kiitollinen että sain jakaa ne yhdessä rakkaan mieheni kanssa. Kymmenen vuotta tuntuu oikeastaan lyhyeltä ajalta. Vasta hetki sittenhän kaikki tapahtui, muistanhan kaiken niin tarkasti. Toisaalta kymmenen […]

Lue lisää

Merkityksiä

Me ihmiset  olemme erilaisia ja ymmärrämme asioita omalla laillamme. Sama sana kertoo minulle yhtä, toiselle toista. Osa näistä väärinkäsityksistä liittyy murre-eroihin. Olin noin 12-vuotias päästessäni seurakunnan nuorisokuoron kanssa reissulle Savoon. Olen hämäläinen ja kosketukset muiden heimojen kanssa rajoittuivat tuolloin lähinnä turkulaisiin, josta äidin puolen suku on kotoisin. Tilanne sijoittui muistaakseni Siilinjärvelle jonnekin seurakunnan vessaosastolle. Odotin vessajonossa vuoroani […]

Lue lisää

Kenttäpostia

Minulla on ollut ilo tavata ja jollain lailla tunteakin kolme isovanhempaani: äitini vanhemmat Aimo-papan ja Enni-mamman sekä isäni äidin Anni-mummun. Nyt kaikki isovanhempani ovat jo kuolleet. Isäni isää, Väinö-vaaria, en ole ehtinyt tavata, koska hän on kuollut jo 60-luvulla. Tänä kesänä lapsuuden kotiseudulla Hämeenlinnassa käydessäni pääsin yllättäen tustumaan vaarin elämään. Anni-mummu oli joskus antanut tätini […]

Lue lisää

Vähän kallellaan

Olen välillä miettinyt, miksi kaikkia sairauksia ei kohdella samalla tavoin. Toisista vaivoista puhutaan ihan muuten vain työpaikan kahvipöydissä, silloinkin kun ei muuta puheenaihetta keksitä. Puhutaan, kuinka taas taitaa flunssa iskeä tai miten jälleen kolottaa selkää. Se on kai suomalaista smalltalkia. Mutta miksi kaikesta ei puhuta? Harvemmin kahvipöytäkeskusteluissa tulee juttua siitä, kuinka masennus taas vaivaa ja mieli on […]

Lue lisää

Itkua ja naurua

Meillä kaikilla on tunteet, se miten niitä ilmaisemme vaihtelee henkilöstä riippuen. Lapset näyttävät yleensä herkemmin tunteitaan ainakin silloin jos heillä on turvallinen paikka niitä purkaa. Me aikuiset olemme laskemoivampia, mietimme tilanteen sopivuutta ja torumme itseämme, jos saamme elokuvissa yltiöpäisen itkukohtauksen tai jos emme saa nauruamme loppumaan vaikka tilanne olisi oikeasti vakava. Joku kertoi, että miehilläkin […]

Lue lisää

Ihmisen oikeuksia – Ihmisoikeuksia

Kuka on ihminen ja mitä oikeuksia hänellä on? Mitä ovat ihmisoikeudet? On hienoa, että Suomessa on monet asiat todella hyvin, ihmisoikeudetkin. Saamme vapaasti kertoa mielipiteemme ilman että joudumme linnaan. Ihmisoikeuksiin sisältyvä uskonnonvapauskin meillä on lienee hyvällä mallilla. Monet muutkin asiat, jotka ihmisoikeuksiin liittyvät (niitähän wikipedian mukaan näyttää olevan melkoinen liuta), taitavat olla Suomessa melko hyvällä […]

Lue lisää

Silmälasit

Silmälasit, muistan miten varhaisteininä olin kateellinen niille, joilla oli silmälasit. Itselläni ei sellaisia ollut. Pidin tuolloin laseja niin hienona asiana, että irroitin pyöreistä aurinkolaseistani linssit pois jotta pystyin niitä käyttämään muulloinkin kuin aurinkoisina päivinä. Käytön rajasin kuitenkin jostain syystä vain kotiympyröihin. Pidin lasien tuomasta kasvojen ilmeestä, siksi kai niitä ihan huvikseni käytin. (Oikeita) silmälaseja minun […]

Lue lisää

Vastakkain

Kun ajelin tänään töistä kotiin avasin radion ja kuuntelin kuten monesti aiemminkin, Yle Puhetta. Puhetta saattaa kuunnella kuin musiikkia, se vie mukanaan, jos aihe vaan sattuu yhtään kiinnostavan. Tällä kertaa kanavalta tuli uusintana Ali Show, jossa Ali Jahangirillä oli vieraanaan Jari Sarasvuo. Mielenkiintoisesta keskustelusta jäin kiinni pieneen yksityiskohtaan; Sarasvuon mukaan Varustelekan omistaja ei ole käynyt armeijaa. Ajatus […]

Lue lisää

Musiikin pauloissa

Työssäni saan kohdata monenlaisia ihmisiä. Usealle heistä musiikki on tärkeää. Näin on myös minulle, ehkä myös sinulle. Kaikki me emme ole musikaalisia tai jonkin musiikkilajin kannattajiksi vihkiytyneitä. Emme ehkä tunnista laulajia ja musiikkimakummekin vaihtelee hetkestä toiseen. Emme välttämättä edes jaksa kuunnella musiikkia, ainakaan usein, mutta silti se on jollain lailla tärkeää. Se voi nostaa tunteen […]

Lue lisää

Kiipelissä

Olin Kiipelissä lähes koko sunnuntain. Oikeastaan valmistelin Kiipelissä oloa jo lauantai-iltana. Iltavirkkuna (ja aamun torkkuna) kukuin jälleen yli puolenyön, vaikka tiesinkin loman jälkeisen työaamun jo maanantaina koittavan. Illan ja alkuyön tunteina leivoin pikkupitsoja ja viinereitä, olihan Kiipelissä oltava jotain mitä tarjota, jos vaikka joku muukin eksyisi Kiipeliin. Erityinen leipojaihme en ole, mutta kun on oikein […]

Lue lisää

Loman loppuessa

Tervetuloa seuraamaan arkea kanssani, tai ainakin joitain osasia siitä. Aloitan blogini hieman hämmentyneissä tunnelmissa. Pienen kirjoittamiskipinän sytyttyä en saanutkaan sitä sammumaan, en ainakaan vielä. Niinpä päätin kokeilla tätä blogin kirjoittamista. Aiheina blogissani ovat arkipäivistäni löytyvät pienet ja isot asiat. Hienoa olisi, jos arkipäivää voisin jakaa teidän lukijoiden kanssa yhdessä. Eli rohkeasti vain kommentoimaan. Tätä kirjoitan kesälomani loppumetreillä. Ajatukset ovat […]

Lue lisää