Säveltäjä J.L.Runeberg

Tänään vietimme Runeberginpäivää aurinkoisessa talvisäässä. Kelin innoittamana lähdin pienelle kuvausreissulle pihapiiriin miettien samalla, mitä kaikkea tiedän Runebergista. Muistin, että hän on kirjoittanut Maamme-laulun sanat, useita virsiä sekä kertonut kirjoissaan mm. Saarijärven Paavosta ja Sven Tuuvasta. Sisään päästyäni selvitin, mitä muuta Runeberg on kuin nuo edellämainitut, ja selvisi, että hän on paljon muutakin.

paju

Runeberg on kirjoittanut paljon ja häntä on arvostettu jo aikalaistensa keskuudessa. Minulle oli kuitenkin yllätys, että Runeberg oli myös säveltäjä. Tosin ilmeisesti hän sävelsi vain kaksi runoaan, joista toisen sävellyksen hän teki Maamme-lauluun. Maamme-laulu innoitti muutamaa muutakin säveltäjää, sillä lauluun on tehnyt sävelet jopa 21 eri säveltäjää, joukossa myös Jean Sibelius. Runeberg kuitenkin “sinetöi” laulun melodiaksi Paciuksen sävellyksen, mikä löytyy myös Vänrikki Stoolin tarinoiden nuottipainoksesta. Runebergin oman version voi kuunneella täältä. Mielestäni sävelkulku on melko moninutkainen, mutta kaunis ja melankolinen.

jäljet

Lopuksi Maamme-laulu kokonaisuudessaan koko yhdentoista säkeistön komeudessaan:

 

Maamme 

Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,
soi, sana kultainen.
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä, rantaa rakkaampaa,
kuin kotimaa tää pohjoinen,
maa kallis isien.

On maamme köyhä, siksi jää,
jos kultaa kaivannet.
Sen vieras kyllä hylkäjää,
mut meille kallein maa on tää,
sen salot, saaret, manteret
ne meist on kultaiset.

Ovatpa meille rakkahat
koskemme kuohuineen,
ikuisten honkain huminat,
täht´yömme, kesät kirkkahat,
kaikk´kuvineen ja lauluineen
mi painui sydämeen.

Täss auroin, miekoin, miettehin
isämme sotivat,
kun päivä piili pilvihin
tai loisti onnen paistehin,
täss Suomen kansan vaikeimmat
he vaivat kokivat.

Tään kansan taistelut ken voi
ne kertoella, ken?
Kun sota laaksoissamme soi,
ja halla näläntuskan toi,
ken mittasi sen hurmehen
ja kärsimykset sen?

Täss on sen veri virrannut
hyväksi meidänkin,
täss iloaan on nauttinut
ja murheitansa huokaillut
se kansa, jolle muinaisin
kuormamme pantihin.

Tääll´olo meill on verraton
ja kaikki suotuisaa,
vaikk onni mikä tulkohon,
maa isänmaa se meillä on.
Mi maailmass on armaampaa
ja mikä kallimpaa?

Ja tässä, täss´ on tämä maa,
sen näkee silmämme.
me kättä voimme ojentaa
ja vettä rantaa osoittaa
ja sanoa: kas tuoss´ on se,
maa armas isäimme.

Jos loistoon meitä saatettais
vaikk´ kultapilvihin,
mis itkien ei huoattais,
vaan tärkein riemun sielu sais,
ois tähän köyhään kotihin
haluamme kuitenkin.

Totuuden, runon kotimaa
maa tuhatjärvinen
miss´ elämämme suojan saa,
sa muistojen, sa toivon maa,
ain ollos, onnees tyytyen,
vapaa ja iloinen.

Sun kukoistukses kuorestaan
se kerran puhkeaa,
viel lempemme saa hehkullaan
sun toivos, riemus nousemaan,
ja kerran, laulus synnyinmaa
korkeemman kaiun saa.

J.L.Runeberg 1846

kuusi

 

 

Jätä kommentti

*