Silmälasit, muistan miten varhaisteininä olin kateellinen niille, joilla oli silmälasit. Itselläni ei sellaisia ollut. Pidin tuolloin laseja niin hienona asiana, että irroitin pyöreistä aurinkolaseistani linssit pois jotta pystyin niitä käyttämään muulloinkin kuin aurinkoisina päivinä. Käytön rajasin kuitenkin jostain syystä vain kotiympyröihin. Pidin lasien tuomasta kasvojen ilmeestä, siksi kai niitä ihan huvikseni käytin.

(Oikeita) silmälaseja minun ei ole tarvinnut käyttää teinivuosien jälkeenkään. Myöhemmin lievähköt näköoireet ovat kuitenkin vaivanneet enenevässä määrin etenkin autoa ajaessa. Silmälääkärikäynnillä sain tietää potevani lievää hajataittoa ja silmälaseista voisi olla apua vaivaani. Niinpä päätin hankkia lasit. Viikon ajan olen laseja nyt käyttänyt ja se on ollut suurempi prosessi kuin olisin arvannut.

Ensinnäkin silmälasit nenälle asettaessa kävi samalla tavalla kuin autoa vaihtaessa. Uuden (tai vanhan käytetyn) auton hankkiessa alkaa silmä poimimaan kaikki oman auton kanssa saman merkkiset ja malliset autot. Tämä tapahtui nyt siis myös silmälasien kohdalla. Aloin aivan automaattisesti poimimaan ympäristöstäni kaikki lasipäiset. Kehysten malleja vertailin omiini ja mietin toistuvasti, olisiko sittenkin pitänyt hankkia eri malliset ja väriset lasit. Kaikki tuntui niin lopulliselta. Ainakin jos sitä vertasi vaikkapa vaatteiden valintaan.

Tänä lyhyenä aikana olen todennut sen, että lasien käyttö ei olekaan pelkkää juhlaa. Tuntui yllättävän hankalalta alkaa katsella kaikkea näkemäänsä kehystettynä. Tauluihin kehyksen sopivat, mutta näkökenttä tuntuu kaventuvan ratkaisevasti kun kaikkea katselee kehystetysti.

Ruokailussa tulee eteen se tosiasia, että linssi ei ulotu kovin alas ja näin ollen lautasella oleva ruoka jää sen ulkopuolelle. Kun ruokaa lastaa haarukalla suuhun, muuttuu näkymä linssin läpi nähtynä toisenlaiseksi. Kahvin juontikin on nyt aivan erilaista. Aiemmin minulla on (näköjään) ollut tapana nostaa kuuma kahvimuki huulille kaikessa rauhassa ja jättää se hörppimisen välissäkin jotenkin siihen tuntumalle samalla sormien lämmitellessä kahvimukin ympärillä. Nyt se ei onnistu samalla tavalla sillä silloin linssit huurtuvat. Samasta syystä pellin uunista nostamisessa saa olla tarkkana. Millaista lie elämä sitten, kun tulee kylmemmät ilmat ja lasit sumentuvat sisään astuessa?

Joinakin iltoina olen käynyt noukkimassa mansikoita hyttysten inistessä ja työntyessä joka paikkaan. Useamman kerran olen hätkähtänyt kun jotain vaaleaa on lentänyt silmääni. Tajusin kohta että hyttynen oli päässyt lentämään silmän ja silmälasin linssin väliin jääden siihen jumiin. En olisi arvannut, että tällainenkin vaiva voi kohdata kun käyttää silmälaseja.

Silmälasin tyynyjä olen useammankin kerran asetellut uuteen asentoon, koska tyynyistä on jäänyt kipeät hankauma nenänvarteen. Sittemmin huomasin, että tyynyt tuleekin kääntää hieman eri korkeudelle koska nenänvarsi ei ole täysin symmetrinen.

Olen melko suurpiirteinen ja tunnen itseni lisäksi monesti myös kömpelöksi. Silmälasien kanssa huomaan tarttuvani niihin siten, että linssi likaantuu. Kohta lasit ovat niin rasvaset, että niillä näkee huonommin kuin ilman niitä. Olenpa jopa törmännyt laseillani kaapin ja hyllyn kulmiin.

Tämä on minulle varmaankin hyvä opetus siitä, että meillä kaikilla on omat vaikeutemme. Näitä kokemuksia emme ulkopuolelta pysty täysin ymmärtämään koska emme elä samoissa saappaissa.