Weberin pisteestä maailman napaan

Olen kotoisin Hauholta, kunnasta joka on nykyisin osa Hämeenlinnaa. Lapsena asuin vanhempieni ja sisarusteni kanssa puolitoistakerroksisessa rintamamiestalossa keskellä maaseutua. Naapureita oli huutomatkan päässä, mutta pääsääntöisesti ympärillä oli metsää.

Kävimme Hankalan koulua, läheisellä Hankalan kylällä, Hankala-nimisen maatilan vieressä. Pääsimme sinne osin taksikyydillä, koska koulumatkan varrella oli jyrkkä mäki. Eräs oppilas oli vuosia aiemmin kaatunut pyörällään mäessä ja opettaja oli joutunut pitelemään lääkärireissulla oppilaan kieltä paikoillaan, lääkärin ommellessa kieltä kasaan. Opettaja ei halunnut tilanteen toistuvan, ja oli siitä syystä saanut meille koulukyydin osalle noin neljän kilometrin mittaista koulumatkaa.

Kesäisin kävimme välillä uimassa Särkemä-nimisellä järvellä, joka rajoittui tuohon jyrkkään harjuun. Kun uinnin jälkeen kotimatkalla kaupusimme rinteen ylös, oli olo hikisempi, kuin mitä se ennen uimista oli ollut. Kotiin savuttuamme, oli isällä aina tapana kysyä: “Oliko vesi märkää?” Märkäähän se oli, joka kerta.

Elämä kulki omaa tahtiaan ja me sen mukana. Keltainen kotitalo, piha, pelto ja metsä, ne olivat maailman napa. Elämää katseli siitä vinkkelistä ja kaikki muu oli aika vierasta.

Jokin aika sitten sain kuulla uutisen, että Suomen väestöllinen keskipiste, eli Weberin piste on nykyisin juuri tuolla seudulla. Tätä koskevassa uutislinkissä on kuva tuosta tutusta järvestä. Weberin piste liikkuu noin kilometrin vuosivauhtia etelämmäksi, ja jo vuoden-kahden kuluttua se saattaa asettua hetkeksi lapsuuteni kotipihalle.

Kun harkitsimme muuttoa miehen synnyinseudulle Savoon, tuntui ajatus alkuun kovin vieraalta. Olihan Savo niin kaukanakin. Jossain tosi pohjoisessa. Ja siellä puhutaan niin outoa murrettakin, että miten siellä oikein osaisi hämäläinen asua. Kun sitten muutto kuusi vuotta sitten tuli ajankohtaiseksi, ei se tuntunutkaan niin suurelta tai vaikealta. Huomasin, kuten moni muukin minua aiemmin, että “Koti on siellä missä asuu”. Valkoinen kotitalo, piha, pelto ja metsä, niistä on tullut maailman napa. Suomen maantieteellinen keskipiste sijaitsee pohjoisempana, kuin nykyinen asuinpaikkani. Eli eihän sitä kovin pohjoisessa edes asuta. Ja mikä hienointa, viralliseen maailman napaan, Kuopion torille, ei ole kuin vaivaiset kahdeksisenkymmentä kilometriä.

Eräänä iltana istuin TV:n ääressä kotisohvalla ja seurasin Ensitreffit alttarilla -ohjelmaa. Siellä oli aviokriisi menossa. Kelläpä ei olisi, jos naimisiin joutuisi menemään ventovieraan kanssa. Tällä parilla krisiin ydin oli se, että tuore aviovaimo ei ollut valmis muuttamaan Vantaalta Helsinkiin. Vantaalla oli hänen koko elämänsä. Myöskään aviomies ei voinut sulattaa ajatusta, että joutuisi jättämään Helsingin ydinkeskustan ja asumaan niin kaukana kaupoista ja tutuista lenkkipoluista. Kriisinsä kullakin.

 

P.S. Olen kuullut huhuja, että Kuopion tori ei välttämättä olekaan maailman napa. Ainakaan kaikille. http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3146114-kuopion-tori-ei-valttamatta-ole-maailman-napa

 

kuva: Pixabay.com

 

Jätä kommentti

*