Amatöörit

Työt loppui. Ihan tuosta vaan, parissa yössä katosi kaikki kalenterista

*PUF*

Enkä ole ainoa. Meitä on aika liuta kulttuurityöntekijöitä joiden kalenteri yhtä äkkiä näyttää yhtä tyhjältä kuin pankkitili. Kun on tottunut vaihteleviin työolosuhteisiin, työtehtäviin, palkkioihin ja kaiken kaikkiaan vaihtelevaan elämään, olemme ehkä jollain tavalla kuitenkin se onnekkain ryhmä joka on tottunut Barbababan tavoin muokkautumaan juuri siihen tilanteeseen joka iskee kohdalle.

Mutta että pandemia. Enpä ollut varautunut.

Oliko rahaa säästössä ja ruokaappi täytetty? Ei ollut.
Itseään saa kai syyttää mutta en miellä ekonomista katastrofia mitenkään tilanteen pahimmaksi puoleksi. Raha on vain rahaa ja sitä saa kyllä jollain konstilla jostain hoidettua. Joku rahavirta löytyy aina kun edellinen kuihtuu, näin se menee.

Mutta se mihin en ollut varautunut oli se, ettei laululle, musiikille ja lavataiteelle ja esiintymisille yhtä äkkiä ollutkaan minkäänlaista mahdollisuutta. Että omia töitä ei siis pysty eikä saa tehdä.

Se mikä kaivertaa aivan eniten on ikävä saada tehdä sitä mitä parhaiten tekee, ettei saa tehdä rakastamaansa töitä. Suihkussa laulelu ei ole koskaan ollut se Mun Juttu, muuten laulelisin kyllä ihan vaan tyytyväisenä yksin suihkussa. Laulujen jakaminen naamatusten on minun työni, elinkeinoni ja elämäni. Nyt mietin, minkälaista elämää elän jos vanha elämäni on vaikkapa puoleksi vuodeksi viety minulta. Tällä hetkellä minulla ei ole mitään vastauksia.

On selvää että voisin keskittyä Skype-laulutunteihin, journalistiikkaan, levynmyyntiin tai säveltämiseen mutta silloin olo olisi hieman kuin kolmijalkaisella kissalla: pystyssä pysyy mutta tuntuu niin pirun luonnottomalta.

Amatööri -sanan juuri on latinan verbissä “amare” – rakastaa, eli amatööri on henkilö, joka tekee asioita rakkaudesta – ei rahasta tai maineen ja sertifikaattien tähden. Luin tämän tiedon päivänä muutamana jostain lähteestä jonka jo unohdin ja mietin kaikkia harrastajalaulajia jotka voivat vanhaan tuttuun tapaan laulaa suihkuissaan ja jatkaa elämäänsä. Kun rakkaudesta tulee ammatti, muuttuvat säännöt aika lailla. En tee asiaani pelkästä rakkaudesta vaan myös ihan silkan rahan tähden, aivan siitä yksinkertaisesta syystä että tässä yhteiskunnassa on kaikilla meillä jokapäiväisiä elinkustannuksia jotka maksetaan rahalla. Vuokraa, sähköä tai puhelinlaskua ei rakkaus maksa. Ellei rakastu miljonääriin joka haluaa elättää (Kaikki sinkut miljonäärit voivat ilmoittautua alapuolella olevaan huutolootaan, nyt olisi kuulkaa saatavilla elämänkumppani huokeaan hintaan, vuokrani on pieni ja olen vähäsyömäinen!).

Meitä on monta erityisen uhatussa tilanteessa elävää: pienyrittäjät, yksinhuoltajat, riskiryhmään kuuluvat yksinasuvat, ulkomailla kaukana perheestä asuvat… Pelkkä rakkaus ei enää pelasta meitä, nyt tarvitaan ihan konkreettisia tekoja. Mielenkiinnolla jään odottelemaan erilaisia kriisipaketteja mitä eri maissa kulttuurintekijöille tarjotaan, sekä niitä corona-taideteoksia joita alkaa tipahdella tajuntaamme tasaiseen tahtiin.

Vaikka emme tekisi sitä corona-biisiä tai corona-maalausta maineen tai sertifikaattien tähden, on tässä tilanteessa kyllä mainittava että maineet ja sertifikaattit aivan varmasti piristävät hieman toivottomalta näyttävässä tilanteessa. Jos edes saa tunnustusta työstänsä, jos sanotaan että tekemisesi on jonkun arvoista, se vie jo pitkälle! Nyt olisi hyvä aika ostaa se levy, se taideteos, liittyä siihen Patreon-kampanjaan, tilata se YouTube-kanava, laittaa viesti rakastamalleen taiteentekijälle ja sanoa “Sinun työsi on minulle arvokasta!”. Se voi pelastaa jonkun päivän sosiaalitoimiston ja työttömyyskortiston välillä juostessa.

Jätä kommentti

*