Homogeeninen ryhmä

Olin jälleen laulamassa ruotsinsuomalais-tapahtumassa. On hassua huomata kuinka pian ulkosuomalaisena kehittää itselleen ulkosuomalaisen identiteetin, tuntee olevansa osa ryhmää “ruotsinsuomalaiset” vaikkei meistä monellakaan ole varmaan muuta yhteistä kuin synnyinmaa ja asuinmaa.
Tapahtumanjärjestäjien ollessa hieman pettyneitä yleisömäärän jäätyä tavoitteesta oli minun helppo ymmärtää miksi suurin osa paikallisista ruotsinsuomalaisista on varmaankin jäänyt kotiin. He eivät katso tämän tilaisuuden olevan heille, heillä ei ole sellaista identiteettiä. Ruotsinsuomalainen voi olla äiti, isä, automekaanikko, lakimies, pultsari, vegaani tai mikä vaan. On vaikea löytää kohderyhmää kun kohderyhmä on niin laaja. Jos halutaan järjestää tapahtuma suomalaisesta kulttuurista kiinnostuneille on kohderyhmänä ensisijaisesti suomalaisia juuria kantavat ruotsalaiset ja heillä ei helposti olekaan muuta yhteistä kuin nuo juuret.
On niin helppoa laittaa ihmisiä päässään lokeroihin, sanoa ääneen termi “muslimit”, “amerikkalaiset” tai “eläkeläiset” mutta jokaiseen joukkoon mahtuu monia joukkoa ja niin monia ei persoonallisuuksia. Minä samaistun moneen ruotsinsuomalaiseen ja meillä on aina jotain yhteistä mistä puhua (yleisimpänä puheenaiheena: “Kun ne ruotsalaiset aina tekee näin ja näin”, samalla tavalla niputamme yhden kansakunnan samanlaisiksi) mutta kuitenkin samastun aivan yhtä paljon tai enemmän lukuisiin ruotsalaisiin ja kansainvälisiin ystäviin.
Tässä maailmantilanteessa jossa porukat polarioituvat köyhiin ja rikkaisiin, voittajiin ja häviäjiin, tuntuu entistä ajankohtaisemmalta muistuttaa että meitä on moneen junan joka ryhmän sisällä. Pariisin iskujen jälkeen tuntui nousevan niin paljon vihaa niin moneen suuntaan. Ensin alkoi muslimi-pelko, sitten kun eksyi joku sanomaan rukoilevansa Pariisin puolesta oli heti joku muistuttamassa että uskontohan tämän koko homman aloitti, sitten oltiin vihaamassa joukolla ateisteja ja tätä rataa. Viha synnyttää vihaa. Ihmisillä tuntuu pelossaan olevan valtava tarve etsiä syypää, osoittaa sormella ja huutaa kovasti ei-kuuluvuttaa tuohon ryhmään. Ja koettaa ripustautua johonkin ryhmään merkkinä siitä että Me ollaan parempia ku Te. Voi huokaus.
Extremismi ja polarisaatio tämän kaiken on aloittanut, ei yksikään uskonto, erillinen ihminen, kulttuuri tai etninen ryhmä. Se että kuuluuu johonkin ryhmään ei tarvitse sulkea pois muita. Oman ryhmän sisällä voi olla turvassa ilman että joku toinen ryhmä uskoo erillaisiin asioihin.
Minä kirjoitin juuri vuokrasopimuksen uuteen yksiööni Tanskan Ejsbergissä. Pian tämä ruotsinsuomalainen asuukin Tanskassa. Identiteettikriisi? Ilman muuta! Innoissaan? Ehdottomasti! Eniten minua kysytyttää kuitenkin tämä: entä kun identiteettiään pitää jatkuvasti päivittää, ja juuri kun on ajatellut kuuluvansa johonkin ryhmään, ei siihen enää sovikkaan? Ehkä ainoa asia mitä voi pieni ihminen tehdä on olla ripustautumatta liiaksi minäkuvaan jonka on juuri luonut ja muistaa että ainoa pysyvä on muutos.

Jätä kommentti

*