Kalevalanpäivänä

Metsäsuomalaisia tutkimassa Torsby Finnskogscentrumin arkistossa

Vasta juhlittiin täällä Ruotsinsuomalaisten päivää ja jälleen on juhlimisen aihetta: Kalevalanpäivä! Kansanmuusikolle tämä viikko on ollut kiireinen työviikko useine konsertteineen ja luennoinneen mutta no, tiedämme kaikki mikä on tämän vuoden tilanne…

Ruotsinsuomalaistenpäivänä 24/2 julkaisi Ruotsin yleisradion suomalainen toimitus uutisen että neljäsosa ruotsalaisista ei osaa nimetä yhtäkään maan virallisesta vähemmistöstä. Kaikille tiedoksi että nämähän on siis juutalaiset, torniojokilaaksolaiset, ruotsinsuomalaiset ja saamelaiset. Kaikkien kielillä on virallinen vähemmistökielen asema ja siten esimerkiksi laki turvaa teoriassa sen, että apua virallisissa asioissa saisi omalla äidinkielellään. Käytännössähän tämä ei kovinkaan kitkattomasti onnistu…

Aasinsilta kalevalanmittaan: Kielistä puheenolleen, mietin usein kalevalanmittaa neljäntenä kielenäni. Koulussa opeteltiin kahta vierasta kieltä ja korkeakoulussa opettelin sitten tämän kolmannen, runokielen. Se tuntuu jotenkin vähän juhlalliselta ja hienolta, että hallitsee tällaisen ikiaikaisen laulukielen. Koetan usein selittää ruotsalaisille tätä kahdeksantavumitan ja alliteraation eli alkusoinnun hienoutta mutta jotenkin se ei vaan ihan mielestäni käänny muille kielille. Laulan omissa konserteissani eniten juuri runomittaa, suomeksi ja eri karjalanmurteilla, ja useinmiten yleisöille jotka eivät osaa suomea. Välillä konsertoidessa Suomessa tai ruotsinsuomalais-tilaisuuksissa, alan yhtä äkkiä jännittää ihan hirmuisesti, kun tajuan että nämähän Ymmärtää jos unohdan sanat, en voikkaan pokkana vaan vedellä jotain omakeksimiä sanoja väliin! Ei siinä, että sellaista turhan usein sattuisi mutta Jos sattuisi, pääsisin kuin koira veräjästä vetäsemällä väliin vaan pokerinaamalla jonkun vaka-vanha-väinämöinen -säkeen joka ei millään tavalla kuuluisi tarinankulkuun. Suomalaisyleisö varmasti vähän heristäisi korvia ja miettisi että mitäs se Väinämöinen nyt yhtä äkkiä teki tässä tarinassa…

Kalevalanpäivä on myös suomalaisen kulttuurin päivä ja tottahan toki on kansalliseepoksemme ollut suuri osa historiaamme valtiona ja kansana romantiikan ajan ja vallankumousten pyörteissä. Ihmiset tykkäävät yleensä selkeydestä, siitä että on olemassa joku konsepti kuten “suomalaisuus” jonka voi rajata tietynlaisten asioiden sisään: ruisleipä, sauna, kova työ, suo, kuokka ja se Jussi.

Minua kiinnostaa yleensä enemmän yhteneväisyydet kuin erot: Tutkiessani arkaaista laulua Islannista ja Färsaarilta löydän valtavasti yhteneväisyyksiä ja ilahdun valtavasti siitä jonkinlaisesta yleisinhimillisestä tavasta kehittää rytmisiä systeemejä lauluperinteisiin: pitkät eeppiset tarinat muistaa paremmin jos kielessä on joku logiikka kuten 8-tavuisuus ja alkusointu. Ihminen on aina laulanut ja kertonut ja kertonut laulamalla. Jos biisi kesti 5 tuntia, sai olla aikamoinen laulaja että piti kertomuksen liikkeessä eikä unohdellut sanoja joka käänteessä! Toisaalta, sen ajan laulajan päätä ei vaivannut nykyajan informaatotulva että ehkäpä hänen oli helpompi pitää aivojensopukossa sekä ajatus “Minne jätin avaimet” ja “Mitä ostaa kaupasta”… jos nyt ylipäätään kävi ostoksilla tai omisti minkäänlaisia avaimia ollenkaan?

Mutta yhteneväisyydet: Jokainen kansalliseepos ja kansanrunouden kokoelmahan on aina jonkun ihmisen keräämä. Jonkun tyypin joka katselee maailmaa oman filtterinsä läpi ja muistiinmerkitsee ne runot jotka Hän katsoo kiinnostaviksi. Esimerkiksi Kalevalan naiskuvastahan on ollut vuosikausien keskustelut. Siellä lähinnä kerrotaan sankarein suurista eeppisistä retkistä, nämä tarinat kiinnostivat kansalllismielistä enemmän kuin tuutulaulut tai tunteilut. Ikävä kyllä! Ajatelkaapa kuinka paljon rikkaampi aarrearkkumme olisi jos naisia olisi laulatettu yhtä innokkaasti kuin kylien miehiä!

Olen itse tehnyt vuosia tutkimusta Ruotsissa ja Norjassa sijaitsevien niin sanottujen Suomalaismetsien runolaulukulttuurista ja sama ongelma nousee esiin sielläkin: kenties naiset eivät kehdannet laulaa tuntemattomalle oppineelle miehelle, kenties heiltä ei edes kysytty, kenties naisten laulut sivuutettiin helpommin. Suomalaismetsiin saapasteltiin myös ennakkokäsitysten kanssa: haluttin kerätä mystisten, salaisten, maagisten, alkukantaisten metsäsuomalaisten vanhaa ja alkuperäistä laulua. Ja tosi asiassa sielläkin kyllä oli radiota ja virsiä ja naapureita jo kuunneltu vuosikausi kun äänitysaparaattien kera paikalle saavuttiin. Se siitä “alkuperäisyydestä”!

Mutta ennenkaikkea haluaisin juri tänään muistuttaa että suomalainen kansanrunous on paljon laajempi kuin Kalevala, Suomen Kansan Vanhat Runot -kokoelma sisällyttää neljätoista (14!) paksuia opusta kalevalanmittaista runoutta, nykyaikaan kaikki myös digitalisoituna Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ansiosta. Eli käyppä vaikka heti tänään kokeilemassa skvr.fi – sivuston sanahakua tai paikkahakua ja etsi oman kotipaikkasi parhaat tekstit tai mielenkiintoisimmat loitsut vastaan haluamaasi vaivaa!

Hyvää Kalevalanpäivää hyvä lukija!

Jätä kommentti

*