Kannattaako muuttaa ulkomaille?

Muuttokuorma

Minulta kysytään aina toisinaan, kannattaisiko muuttaa Ruotsiin. Joku kyselee asuntojen hinnoista tai ylipäätään elämiskustannuksista, moni kyselee työtilanteesta. Joitakin kiinnostaa tietyt kaupungit joista heillä on pikkaisen muodostunut jonkinlainen kuva ja jossain sikiää ajatus kenties muuttaa sinne.

Ystäväni päätti juuri muuttaa Portugaliin ja kun kysyin häneltä syytä hän vastasi vain “Atlantin Valtameri, haluan asua meren äärellä”. Samalla logiikalla voisi tietty muuttaa vaikka Islantiin tai Lofooteille eli hänen vastauksensa ei ihan riittänyt. Kyselin vähän tarkemmin ja hän kertoi haluavansa myös lämpimään. Yhä vaan totesin että lämpöä ja merta saa kyllä monessa muussakin paikassa eli miksi juuri Portugal. Hänellä ei ihan ollut tarkkaa vastausta, jonkunlaisella omalla logiikallaan tämä muutosta kaipaava tyyppi oli tullut tulokseen että siirtämällä etätyöt Portoon olisi se oikea päätös. Toivottavasti on!

Ulkomaille uuden elämän rakentaminen ei ole mikään yksinkertainen juttu. En edes ala selittää byrokratiahelvetin määrästä – kukaan teistä ei jaksaisi lukea sitä! Mutta hyvä pitää mielessä että jos jonkunlaisessa puhelinjonossa ja verotoimistossa saat kyllä jonottaa ja kärsivällisyyttä vaaditaan ennen kuin hommat alkaa olla selvät. Mutta se on vain sitä byrokratiaa, kaikki se emotionaalinen ja psykologinen puoli on paljon suurempi askel. Voi olla tosi iso asia muuttaa ylipäätään edes uuteen kaupunkiin aikuisiällä. Nuorempana opiskelujen perässä muuttaessa oli tilanne hyvin erilainen: Lähes kaikki tulevat jostain muualta, ovat kaukana perheestään (tai siinä iässä että Haluavat ottaa etäisyyttä) ja aloittamassa jotain uutta johon kuuluu uusia ihmisiä, harrastuksia, paikkoja ja asuntoja. Luulen etten ole ainoa kenelle kaksikymppisenä saadut kämppikset ovat jääneet elämääni rakkaiksi ystäviksi vuosia niiden kimppakämppien katoamisen jälkeenkin. Parikymppisillä tuntuu vielä olevan paljon kaikenlaisia avoimia kysymyksiä elämässä ja niitä sitten kavereiden, kämppisten ja senhetkisien nuoruudenrakkauksien kanssa pähkäillään. Näin nelikymppisenä elävät ihmiset monesti sellaista “valmista elämää”: on koti, lapset, työpaikka, harrastukset ja vanhat ystävät joiden välillä pallotellaan ja siihen kuvioon ei oikein enää mahdu uutta.

Huomaan usein erilaisissa muuttuvissa elämäntilanteissa että luottohenkilöni ovat ne ei-ruotsalaiset kaverit, he ymmärtävät etten minä voi niin sanotusti soittaa äitiä apuun kuten suurin osa tuntuu tekevän. Kun influenssa iskee tai on muutto-kaaos, tiedän sanomattakin että espanjalais-sankarini tulee Jälleen ja pelastaa. Hän tietää miten tärkeää on oma “valittu perhe” kun biologinen perhe asuu sellaiset 1000 km väärässä suunnassa.

Tottakai Ruotsiin kannattaa muuttaa jos minulta kysyy! Ulkomaille ylipäätään! Tottakai kannataa haastaa itsenä, tottakai kannattaa käydä katselemassa oman kunnan rajojen ulkopuolelle. Hyvä vaan pitää mielessä myös realiteetit: tietyt käytännön asiat tulevat auttamattomasti ja armottomasti olemaan hankalampia. Huomaan usein katselevani kaihoisasti ystäviä kenen vanhemmat tai sisarukset auttelevat erilaisissa arkisissa asioissa. Voi miten yksinkertaista olisi kun pienin väliajoin ilmaantuu kylään ihminen joka tuo mukanaan ruokaa ja tekee suursiivouksen ja tuhahtaa vaan että “Nokun onhan mulla aikaa ja minusta on kiva kun on jotain tekemistä!”. Tai että joku ilmestyy poran/sahan/vatupassin kanssa ja ilmoittaa että nyt järkätään tää sun kämppä kuntoon sillä aikaa kun olet reissussa.

Sellaisen itsevalitun perheen muodostaminen voi olla hankalaa ja aikaavievää puuhaa, samanlaista itsestäänselvyyden tunnetta mitä monissa perheissä koen olevan, on vaikeampi rakentaa. Veri on näköjään yleisesti vettä sakeampaa.

Ja siitäkin huolimatta: Vastaus on kyllä. Kyllä, kannattaa muuttaa, ihan sama onko se nyt Antarktis vai Kuuba vai mikä mutta kannattaa kokeilla. Aina voi myös muuttaa takaisin!

Jätä kommentti

*