Istuin konditoriassa torinkulmalla. Kysyin wifin:n salasanaa ja sain pöytääni käsinkirjoitetun lapun jossa seisoi tovet16. Kirjoitin tarkkaan jokaisen kirjaimen tarkistaen moneen kertaan ja aina vaan kone herjasi. Kysäisin ohi ryntäävältä leipurilta mikähän mahtaa olla vika ja hän huitoi kiiressään tulevansa kohta katsomaan.
Hetken vaihtoehtoja pyöriteltyäni totesin että eikös nyt kuitenkin olisi loogisinta että salasana olisi tanskan kielen sana “torvet”, tori? Ja näinhän se asia oli: kiireinen leipuri oli vain unohtanut kirjoittaa väliin r-kirjaimen. Kun kahvilatyöntekijä myöhemmin tuli kysymään, oliko minulla ongelmia internetin kanssa saatoin ylpeänä kertoa että kuule ihan itte selvitin, katsos tanska alkaa olla tälleen hallussa jo tässä neljän kuukauden jälkeen. Totta kai äänessä valtava määrä sarkasmia koska olen yhä auttamattomasti kielipuoli tässä maassa.
Kuitenkin, tällaiset pienet asiat ovat niitä jotka vaikuttavat valtavasti. Kun huomaa että ruotsia sujuvasti puhuvat kaverit ovatkin salamyhkäisesti alkaneet vaihtaa kielen tanskaan minulle puhuessaan, kokee sekä kauhua että iloa: vitsi ne ajattelee että minun kanssa voi kommunikoida tanskaksi sekä apuaapuaapua nyt pitää keskittyä 120% että pysyy kärryillä. Mutta sitten keskittyy ja pysyy.
Mietin usein pieniä kulttuurieroja jotka sisältyvät kieleen. Se, että osaa edes jollain tavalla toisen äidinkieltä, tuo ihmiset lähemmäksi toisiaan aivan toisella tavalla. Ja kuinka pienen pienistä vivahde-eroista usein onkaan kiinni se, miten toisiamme ymmärrämme. Olemme eri persoonallisuuksia puhuessamme eri kieliä.
Ja kuitenkin, sanat ovat aina riittämättömiä. Aivan jokaisessa ihmissuhteessa me koetamme selittää sisintämme ja tulla ymmärretyksi eivätkä sanat siihen riitä.
Mikä on vain tullut minulle nyt kolmannessa pohjolan valtiossa asustellessani selväksi on se hieno asia että omaa sanavarastoaan ja kieltenosaamistaan laajentamalla on saanut lisää työkaluja syvempään ymmärtämiseen. Kun englanti tai suomi on riittämätön ilmaistakseen juuri tämän asian, pistää väliiin sen yhden tanskan kielen sanan joka kiteyttää tilanteen. Jos ei siinä hetkessä muista miten asia sanotaan suomeksi, sanoo sen ruotsiksi ja näin pois päin. Oma äidinkieli vähän kuin laajenee suuntaan missä se sisältää muitakin kieliä. Ja kun oma elämä onkin sekoitus eri kulttuureja, pitävät kulttuurisidonnaiset sanat sisällään ne asiat mitkä pitää ilmaista juuri sillä kielellä, muuten ilmaisu on vajavainen.
Me kaikki olemme kielipuolia, kielellä millä hyvänsä, osasimme sitten kirjoittaa ja lukea taikka emme, osasimme sitten ilmaista itseämme selkeästi sanoin tai emme. Sanat eivät koskaan riitä koska tunteita ei voi aina pukea sanoiksi. Siinäpä minulle seuraava haaste elämässä: etten edes yrittäisi pukea asioita aina sanoiksi, en millään kielellä enkä niin pitkin lausein. Moni läheiseni kiittelisi varmaan tätä kovasti…