Kovat suomalaiset

Herkkä ja lähes kaikelle itkevä Ystäväni Lääkäri (ruotsalainen) toistelee usein että olen “Tuff” jonka voisi jotakuinkin suomentaa “kova”. Hän tapaa selittää sanavalintansa käytön “suomalaisuudellani”. Hänen ajatuksensa siis on että kun olen kylmän rationaalinen ja analyyttinen, järkevä ja jopa tunteettoman oloinen, olen hyvin suomalainen.

Samalla logiikalla voisin olettaa että hän rakastaa ABBAA ja kuningasperhettä kun eikös nyt Kaikki ruotsalaiset, vaan nielenpä sarkastiset kommenttini muistaen että samalla miehellä on vuosien synnytysalikokemus jossa suomalaissynnyttäjät aina kuulema olivat ne hiljaiset tsemppaajat. Alan uskoa että hänen kokemuksissaan (sekä hänen myös empiirisessä tutkimuksessaan Anna Fältin sielunmaisemasta) alkaa olla perää. Me suomalaisnaiset ollaan aika koviksia. Miehistä nyt puhumattakaan.

Istuessani tässä päivänä muutamana terassilla Tukholmassa satuin silmäilemään tyttöjengiä jonka olemuksesta, eleistä ja äänensävystä tuli mieleen heti sana “tuff”. Meni puoli minuuttia ja tajusin heidän puhuvan suomea. Vähän nauratti kun tajusin miten tyypillisen suomalaisilta tytöiltä he oikeastaan vaikuttivat. Mitään mitä he tekivät ei voinut pitää eritysen “kovana” mutta verrattuna moneen muuhun tyttöjengiin ja varsinkin kuultuani näitä “suomalaisnaiset on kovia” -juttua vakituisesti, huomasin että meihin harvoin yhdistetään sellaista stereotyyppistä ranskalaisnaisten eleganssia, venäläisnaisten intohimoa, tai suloisuutta ja viehkoutta joka nais-sukupuoleen usein päälleliimataan.

Olen aina pitänyt itseäni itseäni hyvin herkkänä. Itken helposti, puhun loputtomasti tunteista ja karvani nousevat tuon tuostakin pystyyn musiikista, elokuvista ja taide-elämyksistä. Siksi tuntui aluksi kummalle kohdata mies joka vetää pidemmän tikun kaikissa kategorioissa ja heittää minut kakkospaikalle palkintopallilla “Kaikista herkin”. Identiteettikriisin paikka. Kun herkkis seisoo siinä vastapäässä väittämässä että olen niin “tuff”, ihan huomamattakin reagoin siihen, yllättävää kyllä, kovasti. Alan analysoida, väittää vastaan tai puhua järkeä, en tunteilla. Ja reaktiollani todistan hänen sanansa oikeiksi.

Parasta asiassa on kuitenkin se, etteivät sanat kuten kova tai herkkä ole mitään mitä voisi varsinaisesti arvottaa toisen olemalla parempaa tai huonompaa kuin toisen. Kyse on tässä tapauksessa enemmänkin tottumuksesta, perinteestä tai identiteetistä. En voi olla ajattelematta kuinka tarpeellista on ollut suomalaisnaisille pysyä kovana kun miehet ovat olleet rintamalla tai kun he sieltä ovat väsyneinä ja murtuneina palanneet. Miten kova on pitänyt olla jotta jaksaa leskenä tai haavoittuneen miehen kanssa. Miten kova on pitänyt olla että jaksaa suurien ikäluokkien keskellä kasvaa tolokun ihmiseksi kun koko kansakunta vielä vuosikymmenienkin jälkeen on ollut sodan vaurioittamaa. Usein se kovuus on ollut vahvuus joka kantaa, usein se on ollut haarniska josta tulee vankila.

Nykyihmisellä on onneksi valinnanvapaus olla juuri niin pehmo tai kovis kun tilanteen mukaan tarvitsee tai haluaa. Ja joskus on hyvä haastaa itsensä tekemällä päinvastoin kuin on tottunut, suhtautua herkkyydellä tai kovin ottein yllättävissä tilanteissa.

Kommentit

  • Irma

    Osuva analyysi! Ei paremmin voisi tätä asiaa ilmaista kirjoittamalla. Tunsin että tämä om myös minun tarina, saan kuulla että olen “tuff” usein. Se kovuus on opittu kotona vanhemmilta jotka minun tapauksessa olivat lapsia kun sota loppui. Kovuus suunnistetaan elämäntilanteisiin ja tulevaisuuteen, ei toisin ihmisiin. Läheiset ja ympärillä elävät ihmiset voivat kyllä joskus tuntea tämän kovuuden hipaisevan jopa ihmissuhteita koska kaikki vaikuttaa kaikkeen ihmiselämässä. oLen itse saanut kokea tätä kovuutta lapsena ja nuorena SUomessa ja ehkä juuri sen takia opin olemaan “tuff”.

    • Anna Fält

      Kiitos Irma!
      Tuntui että tämä on monen tarina ja siksi tärkeä kirjoittaa.Leppeitä ja pehmoisia päiviä sinulle :)

Jätä kommentti

*