Ovatko Ruotsalaiset pihejä? Sitä ovat kysyneet sekä kansainvälinen että ruotsalainen media ja moni on halunnut laittaa lusikkansa soppaan kertomalla omia lapsuudentarinoitaan ruotsalaisesta vieraanvaraisuudesta – tai sen puutteesta!

Täällä asuinmaassani on asiasta käyty mielenkiintoista keskustelua koko viime viikko ja mielipiteet suuntaan ja toiseen ovat saaneet sen verran intensiivisiä piirteitä että keskustelu sai jo pian nimenkin oikein Watergate-skandaalia mukaillen: Swedengate.

Asian ydin on tämä: Kun lapsena olit kaverin luona leikkimässä ja kun tällä perheellä oli ruoka-aika, kutsuttiinko sinutkin syömään ja pyydettiinkö sinua odottamaan yksin kaverisi huoneessa? Moni on aistivinaan selkeän ilmiön etteivät ruotsalaisperheet kutsu “ulkopuolista” yhdessä illallispöytään kun taas muiden maiden kasvatit pitävät itsestään selvänä että kaikille katetaan lautanen.

Itselleni tämä ilmiö tuli tutuksi kun luin tutun suomalais-äidin kanssa Ruotsissa kasvaneen Facebook-päivityksen jossa hän kertoi tietystä ruuasta jota hän ei ollut koskaan maistanut ja siitä surusta ja häpeästä kuunnella iloista pöytäkeskustelua tuon herkun äärellä hänen odottaessa yksin. Hyvin moni suomalainen oli kommentoinut että näin se oli meilläkin Suomessa. Lähes kaikki tunnistivat ilmiön että mennessään kylään maahanmuuttaja-perheisiin katettiin pöytä laitoja myöten vieraille.

Itse en muista koskaan ylipäätään istuneeni yksin kenenkään kaverin huoneessa. Ikinä. Kun oltiin kaverin kanssa, oltiin yhdessä. Jos tuli ruoka-aika tai mikä nyt tulikaan, tehtiin jonkinlainen yhteinen ratkaisu kuten “Kaikki koteihinsa syömään” taikka “Nyt kaikki tänne syömään” mutta ylipäätään huomaan tarttuneeni tähän asiaan enemmän kuin jonkinlaiseen vieraanvaraisuuden käsitteeseen. Miksi jättää lapsi istumaan yksin? Miksi osoittaa selkeästi konkreettisella seinällä että Sinä kuulut nyt ulkopuolelle kun Me tehdään jotain yhdessä vähän aikaan nyt?

Uskon että vieraanvaraisuus tai piheys ei ole niinkään tässä se tärkein asia vaan jonkinlainen pelko päästää joku oikein lähelle, kuten oman ydinperheen pöydän ääreen, oman perheen intiimiin hetkeen. Jotenkin yhdistän tämän “me syömme vain oman ydinperheen kesken oman pöydän ääressä”-ilmiön sellaiseen tiukkaan individualistiseen kulttuuriin joka Ruotsissa on hyvin vahva. Monissa muissa kultuureissa perhe on sedät, tädit, kaukaiset serkut. Asunto tai jopa makuuhuone jaetaan monen perheenjäsenen ja sukupolven kesken, samoin ruokailu.

Kun luin viime viikolla sanan Swedengate ensi kertaa, olivat kuulemani mielipiteet ja lukemani kirjoitukset kaikki maahanmuuttajien mielipiteitä, muistoja ja tuntemuksia (ja enimmäkseen nimenomaan Suomesta muuttaneiden). Otin asian puheeksi ruotsalaismieheni kanssa ja hän huusi suuren suuren KYLLÄÄÄÄ puhelimen toisessa päässä: Näinhän se on, hän karjui, muiden lapset patistettiin kotia tai jätettiin ulkopuolelle ruoka-aikaan, se oli itsestäänselvää! Hassua etten ole koskaan tullut ajatelleeksi, hän totesi, se tuntui jo lapsena jotenkin oudolle ja väärälle mutta niin “kaikki” tekivät (koska tietenkään en voi kirjoittaa kaikki ilman lainausmerkkejä, tiedämme loppujen lopuksi asiasta melko vähän ja hän on vain yksi ihminen ja tämä hänen kokemuksensa asiasta). Me arvelimme että asialle voi olla hyvinkin monta ihan loogista selitystä: ei haluta sotkea vieraan lapsen ruoka-aikoja, halutaan yhteistä perhe-aikaa jossa ollaan vaan keskenään…

Minulla on aina ollut vähän mutu-tuntuma että ruotsalaiseen kulttuuriin kuuluu usein sellainen “pidetään käsivarren päässä” -ajattelu, että ollaan hirmuisen mukavia mutta ei liian intiimejä. Swedengate vahvistaa tätä näkemystä kovasti. Toisaalta: olisipa kiva kuulla mieleipiteitä taikka ihan vaikka nähdä tilastoja muista Pohjoismaista tai muista Länsimaista. Tai eri sukupolvilta! Onkohan tämä nyt kuitenkin sellainen melko lyhyen ajanjakson ja pienien ihmisryhmien valitusrinki joka toistuu myös monissa muissa maissa? Ota ja tiedä….

Mutta keskustelu ja sen herättämät ajatusketjut ja tunteet ovat tärkeitä ja mielenkiintoisia. Kutsuttiinko sinut lapsena kaverille syömään? Jäitkö sinä yksin odottamaan? Oliko sinun asuinalueellasi nähtävissä toistuvaa ilmiötä ruoka-tapojen ja vieraanvaraisuuden suhteen?