Terveisiä Islannista! Siglufjördurin pikkuruisessa kalastajakylässä, huimien lumihuippuisten vuorien keskellä, pienen lahden poukamassa, on valkoinen Herhusid-niminen taiteilijaresidenssi jossa asustan lokakuun ajan.
Aina Pohjoismaissa reissatessa törmään tilanteeseen, jossa kiitän itseäni jaksamisesta koulun puuduttavilla ruotsintunneilla. Kyllä kannatti penkkiä pyllyllään kuluttaa. Jos meinaa muutakin kuin tahkoa kiertää, tulee kielitaito kyllä hyödyksi. Skandinaavisten kielten erot ovat loppujen lopuksi niin pienet, että luettuna islantiakin ymmärtää jo melko lailla, puhuttunakin hiukan. Samoja ja samankuuloisia sanoja on valtavasti, ja aina kun keskustelee englantia taitamattomien (joita vanhemmassa sukupolvessa on paljon!) kanssa, voi väliin heittää sanan ruotsia ja yhteisymmärrys löytyy taas.
Paljon puhutaan Pohjoismaisesta yhteistyöstä, ja ymmärrän kyllä että varsinkin tanskalaisten, norjalaisten ja ruotsalaisten liikemiesten ja poliitikkojen on helppo istua työpäivän virallisen osuuden jälkeen yhdessä kaljalle. Vapaasti “skandinaaviskaa” eli pohjoismaista sekakieltä käyttäen  on helpompi luoda henkilökohtaisia siteitä. Kyllä luulisi jokaiselle olevan helpointa kommunikoida omalla äidinkielellään ja rentoutua, sitten vähän kaverien kesken hoidella työasiat joutuisasti ja paremmin.
Tuntuu jotenkin hurjan kotoisalle reissata kaksi vuorokautta lentokoneella, busseilla ja autolla läpi kuunpintaa muistuttavan maankamaran ja uskomattomien vuonojen ja vuoristopurojen ja saapua sitten paikkaan mikä tuntuu sanovan sujuvasti toisella kotimaisella “Välkommen!”. Velkomin seisoo paikallisissa kylteissä eli läheltä liippaa…
Kun kävin ensimmäiset keskusteluni joitakin aikoja sitten tanskalaiskaverien kanssa he puhuen tanskaa, minä ruotsia, tunsin itseni voittajaksi. Että pystyykin ihminen tajuamaan sitä kuuma pottu suussa puhuttavaa “puheviaksi” nimitettyä kieltä (Anteeksi Tanska, ei millään pahalla!) ja tulla itsekin ymmärretyksi! En yhtään väheksy englannin käyttöä ja sitähän lähes kaikki skandinaavit puhuvat sujuvasti ja tietenkin sillä pärjää. Kuitenkin tuntuu jotenkin tärkeältä olla naapurien kanssa joku vähän “yhteinen juttu”. Jotenkin tuntuu tärkeältä ettei Suomi ole vain se syrjäinen pläntti siellä Euroopan kartan nurkassa vaan todellakin osa pohjoista Eurooppaa jollain konkreettisella tavalla. Kieli on nin kovin konkreettista. Joo tulet ymmärretyksi tai et.
Toivoisin olevani niitä reppureissaajia jotka luottavat siihen että hymy riittää ja aina tulee kyllä ymmärretyksi kun tahtoa riittää. Vaan en ole. Olen kielinörtti ja lingvistiikan rakastaja, sanojen vääntäjä joka haluaa leikkiä verbaliikalla. Siksi nautin lukiessa ääneen jokaisen tämän pikkukylän kyltin, koettaen lausua hassut sanat edes lähelle oikeaa.
Todennäköisesti lausumiseni on täysin metsään mutta kiitos ruotsin ymmärrykseni sentään tajuan suurimman osan lukemieni kylttien sisällöstä. Veikkaan että 1800 asukkaan kylässä Espanjassa, Kreikassa, Slovekiassa tai Belgiassa olisin aika lailla sormi suussa…