Laulava kansa

Nyt vessaan siitä ja laulamaan!

Siskontyttöni kertoi viime keväänä että koulussa oli neuvottu että pitää laulaa läpi koko
biisi Tuki tuiki tähtönen kun pesee kädet varmistaakseen että pesee tarpeeksi kauan, ettei vain huitaise nopeasti jättäen kaikki bakteerit eloon. Minua ilahdutti paitsi se, että oli oikeaoppisesti muistutettu kaikkia tämän tukholmalaislukion oppilaita hyvästä käsihygieniasta mutta ennen kaikkea se, että kaikkia kehotettiin päivittäin Laulamaan!

Mietippä jos kaikki laulaisivat näin rutiininomaisesti arjessa myös tämä pirullisen pandemian jälkeen! Jos kaikki olisi kasvatettu ajatukseen ”lauleskelusta”, että kaikki voivat ja osaavat – ja että Kannattaa! Se on kuin ottaisi portaat hissin sijasta: puolihuomaamatta treenaa lihaksia kun yläkertaan nyt on kuitenkin päästävä…

Minua aina viehättää ajatus laulamisesta kaikille kuuluvana juttuja joka ei ole mikään ylevä harrastus jota mennään jonnekin kalliiseen musiikkikouluun harjoittelemaan vaan ihan perustaito ja perusoikeus. Laulaminen kuuluu kaikille! Ihminen on laulanut jo ennen kuin puhui – Se on yksi vanhimpia kommunikaation muotoja.

Muistan kun aikoinaan oma lauluope antoi läksyn ”lauleskella” kun opiskelin. Musiikin ammattopiskelijana alkoi homma usein vähän maistumaan pakkopullalta: ennen niin rakkaasta asiasta alkoi tulla saavutus, ponnistus, yritys olla parempi… Kun ihanaan harrastukseen liitetään arvosanat, tulee siitä helposti vakava asia. Ja vakavuus vie helposti pois pääraaka-aineen, ilon! Annan nykyään saman läksyn usein omille oppilaille – Kunhan vain laulelet: tiskatessa, suihkussa, bussia odotellessa, käsiä pestessä… Silloin äänenpäästöstä tulee yksinkertainen somaattinen kokemus, vähän kuin sisäinen hieronta, aivot voi jättää vapaalle ja vaan fiilistellä.

Jo monta vuotta on musiikin varhaiskasvatuksen parissa puhuttu siitä, etteivät lapset enää laula tarpeeksi eivätkä tareeksi haastavaan materiaalia päiväkodissa tai alakoulussa. Äänihuulia täytyy treenata siinä missä muitakin lihaksia, jos laulaa vain yksinkertaisimpia radio-pop kappaileita saattaa käydä niin että laulaa tahti tahdilta paria säveltä! Niin sanottu ambitus, laulun alimman ja ylimmän sävelen ero, on monissa hittibiiseissä aivan surkean pieni. Jos ei treenaa sekä ylä-, että alaääniä, jää jäljelle vain pienenpieni äänirekisteri, se jolla jo luontaisesti puhuu. Laulaessa tulisi käyttää laajasti koko äänirekisteriä, koko instrumenttia.

Meillä on valtava mahdollisuus itseilmaisuus oman kehon ja äänen kautta. Jos omaa instrumenttiaan ei käytä, tai käyttää hyvin vajavaisesti, on kuin seinällä riippuisi kallis huippuviulu ja sitä ei kukaan soittaisi – Menee vaan hukkaan mokoma kapistus!

Eli nyt olisi vielä tässä hyvä tilaisuus ennen kuin kaikki on rokotettu ja palaamme taas jonkinlaiseen normaaliin ilman jatkuvaa käsienpesua: Ala laulamaan vaikka sitä Tuiki, tuiki tähtöstä. Tai vielä parempi: Mikä olisi sinun oma käsidesibeli?! Minkä viisun tahtiin puhdistaisit likaiset käpälät niin että päivittäisestä toimituksesta tulisi vähän mukavampi?

Heitän tässä lonkalta ehdotuksia:
I Will Survive
I Wanna Hold Your Hand
tai miksei vaikka
Tipitii (Varsinkin toistaen kohtaa “Kevät on huoleton”)

Keksi itse lisää :)

Jätä kommentti

*