Savusauna Värmlantissa
Istuessani keikkuvassa pikajunassa matkalla Värmlantiin, suuntaavat ajatukseni taas muuttamiseen. Paitsi että tuo ikuisuusteema on jälleen kerran itselle ajankohtainen ja koetan käsitellä sitä surua mitä kodin jättäminen pitää sisällään, mietin kaikkia niitä miljardeja joille teema on ollut ajankohtainen paljon dramaattisemalla tavalla.
Joka kerta muuttoa tehdessäni (laskeskelin että oisiko ollut 12 kpl tässä kymmenisen vuoden sisään) tulee mieleen ystäväni viisaat sanat. Hän oli lukenut jostain jonkin vielä viisaamman ja psykologiaa osaavamman sanat siitä kuinka ihmiselle mentaalisesti raskainta elämässä on kolme asiaa: läheisen kuolema tai vakava sairaus, ero ja muutto. Se, että pitää aloittaa uusi elämä uudessa paikassa vie voimia, on todella henkisesti raskas kokemus aloitaa uudet rutiinit, etsiä uusi sosiaalinen piiri ja tottua uusiin seiniin joiden sisällä oma arki ja elämä tapahtuu. Kun usein muuttoon vieä yhdistyy toinen noista edellämainituista: on pakko lähteä koska joku menehtyi tai tuli ero, on helppoa ymmärtää että se käy monelle liian suureksi taakaksi kantaa.
Toinen muuttaa kumiveneessä Välimeren yli, toinen kävelee Karjalasta 40-luvun ei-niinkään-ortopedisillä-kengillä Länsu-Suomeen saakka, yksi ostaa muuttomiehet ja katsoo itse päältä kun designhuonekalut vaihtavat vaivattomasti maisemaa. SIlti, yhtä kaikki, jokainen jättää kodin ja elämän, aloittaa toisen. Osalle muutos on yksi kärpäsen kakka tässä kaikessa suuremmassa ja he pärjäävät ilman suurempia tunnekuohuja, osalle voi korttelinvaihtaminen keikauttaa kupin nurin ja elämän raiteiltaan. Puhutaan niin sanotusta resilienssistä, siitä kuinka paljon ihmisellä on henkistä vahvuutta kantaa elämän vaikeudet, muutokset ja yllättävät ongelmatilanteet. Toisen tilanetta ei voi verrata omaansa. Turha siis mennä sanomaan sille eronneelle ystävälle että “Minulla alkoi kuule ihan uusi ihana aika eron jälkeen” koska toisella ei välttämättä ala. Turha sanoa läheisensä menettäneelle “Tulee uusi rakkauksia” koska hän ei välttämättä jaksaisi kantaa uuden rakkauden tuomaa jännitystä. Älä ala kertoa omasta kokemuksesta kun toinen on suuren muutoksen edessä, sinun kokemukseksi on ainutlaatuinen eikä todennäköisesti auta toisen tilanteessa yhtään.
Värmlantiin muutti tuhansia suomalaisia 1500-1700 -luvuilla. Niin sanotut metsäsuomalaiset reissasivat kuka maita myöten, kuka laivateitse ensin jossain välillä Vaasa-Uumaja, sitten kävellen tai kärreillä länttä kohti. Osa jäi Ruotsin itäosiin, osa jatkoi aina nykyisen Oslon alueelle saakka. Mietin sitä tapahtumaketjua joka johti siihen että oli lähdetävä etsimään uutta: Ruotsin kuningaskunta, johon myös Suomi kuului, oli sodassa, kuningas halusi asuttaa läntiset metsät etteivät norjalaiset pääse yllättämään. Kuningas lupasi kaskenpolttaja-suomalaisille verovapaita vuosia ja ilmaista maata, näki kuinka he raivaisivat suuret metsät tulevaisuuden vilja-aitoiksi. Suomessa oli nälänhätä ja Savossa alkoi loppua metsät kun kaski tarvitsi niin suuria alueita. Perhet saivat yhä useampia lapsia eikä jokaiselle perheen pojalle enää ollutkaan mistä lohkaista palasta. Osa lähti Inkerin suuntaan, osa muutti Suomen sisällä, osa päätyi Ruotsin pohjoisosiin Ångermanlandiin, Hälsinglandiin tai kauniille kalavesille Taalainmaalle. Osa asutti Värmlantin joka oli 1500-luvulla vielä autiomaata: pelkkää metsää jossa ei asunut vielä paikallisväestöä.
Mitä olisi Värmlanti ilman kaskenpolttajia? He asuttivat metsät, raivasivat pellot, asettuivat asumaan, raivasivat tietä tuleville, menivät sittemmin naimisiin ja lisääntyivät myös alueelle muuttaneiden ruotsalaisten kanssa, unohtivat savonmurteen, nyrkkipuuron, runolaulut, loitsut ja myös kaskenpolton, valtakulttuuri otti vallan. Tuli kirkko ja koulut, pakkoruotsi ja kinkerit, tuli metsäteollisuus joka kielsi kaskenpolton. Myöhemmin tulivat myös tutkijat muistiinpanovihkoineen ja äänityslaitteineen joita vanha suomalaiskulttuuri kiinnosti, mutta liian myöhään: harva enää osasi suomea 1900-luvun alussa, harva enää muisti lauluja, harva enää asui savutuvassa.
Mutta tällainen on maailmanjärjestys: muutos on pakollinen. Ihmiset siirtyvät paikoista toisiin suurina tai pieninä virtoina, paremman toivossa. Kun nyt istun mukavassa modernissa junassa kuulokkeet päässä ja Mäkki kuumana, osa minusta häpeää mukavaa elämääni kun ajattelen kaikkia heitä jotka tekevät tällä hetkellä matkaa avojaloin, rääsyissä, vähäinen omaisuus muovipussissa. Mutta jokaisella on oma tiensä ja oma resilienssinsä. Ei sille savolaiselle ollut kukaan maininnut resilienssistä kun se otti ja lähti eräs kaunis päivä kohti kuningaskunnan läntiosia, se teki sen mikä on tehtävä. Kaikki me teemme, parhaamme kai yritämme.
