Katja Köykkä kirjoitti Iisalmen Sanomien kolumnissaan 1.9 Savon reissustaan: …“mieheni ja minä katsoimme toisiimme hölmistyneenä, ja totesimme, että olemme jutelleet puolitutuille ja ventovieraille yhden päivän aikana enemmän kuin asuinpaikkakunnallamme Keski-Suomessa onnistuu puhumaan koko vuoden aikana.”. Tunsin samaistuvani kirjoitukseen suuresti, sekä Iisalmen että Malmön osalta!

Asuttuani Tukholman ja Malmön välillä vuosikausia on näiden kahden suurkaupungin elämänmeno tullut tutuksi varsinkin erilaisuuksiensa kautta. En voi olla vertaamatta tunnelmaa ja ihmisten asennetta, liikennekäyttäytymistä ja ihmisten spontaaneja lausahduksia näiden kahden kotikaupunkini arjessa. Samalla tavoin vertaan tietenkin näitä kahta myös Iisalmeen ja Savoon sekä Itä-Suomeen joka on kasvupaikkani, Iisalmessa tuli elettyä 19 vuotta ja Itä-Suomessa vielä 26-vuotiaaksi saakka.

Olen usein puhunut ihmisille kuuluisasta savolaisesta lupsakkuudesta, siitä ilosta että voi kauppajonossa sanoa päevee ja puhella tyhjänpäiväisyyksiä hetken jonkun kanssa. Tukholmassa se tuntuu olevan ellei nyt laittomuus tai synti, ainakin ei-suositeltavaa tai niin harvinaista että hullun leiman saa otsaan vähemmästäkin. Jopa palveluammateissa olevat katsovat kuin halpaa makkaraa kun iloisesti höpöttävä Anna Fält pelmahtaa sisään ja vitsailee jostain hetken tapahtumasta. Kuinka monet kerrat olen kysynyt itseltäni olenko vaan ihan yksinkertaisesti luotaantyötävä persoona vai voisiko vika olla tuossa toisessa joka on vaan huumorintajuton/stressantunut/hidas/pahalla tuulella/aivan liian tukholmalainen? Saan vastauksen aina reissatessa takaisin Malmöön: Kyllä se vika nyt vaan on tukholmalaisessa tapakulttuurissa, anteeksi vaan.

Joka kerta Tukholmasta Malmöön palatessa laskeutuvat hartiat keskimäärin 2,87 cm ja henki kulkee paremmin. Ei tarvitse kovin montaa minuuttia istua kulmakahvilassa kun joku sanoo jotain mukavaa, torimyyjien kanssa voi heittää huulta, ja jopa se aina vihaisen oloinen baristakin näyttää välillä väläyttävän hymyn tai vitsailevan jonkun asiakkaan kanssa ihan yhtä äkkiä. Saman ilmiön huomaan usein Savossa. On suuri ero patseerata torilla Iisalmessa tai Malmössa mutta kyllä Tukholman kaupunginkeskusta on aivan eri universumi. Jo pelkkä hymyily tuntuu olevan pannassa.

Sanokaa mitä sanotte mutta henkilökohtainen mielipiteeni (jonka aion nyt ihan tälleen kylmänviilesti tässä tuoda esille koska tämä on henkilökohtainen blogini ja ketä ei huvita lukea voi siirtyä vaikka klassikkokirjallisuuden, teksti-tv:n tai ristikkolehtien pariin) on että kyllä vuan on kivempi ihmisen asua paikassa jossa osataan olla mukavia kanssaeläjille.Ei ole minulta pois jos hymyilen vastaantulijalle. Ei ole keltään pois jos vaihdan pari sanaa liikennevaloissa. Voi pelastaa monen päivän jos liityn spontaaniin keskusteluun paikalliskahvilan terassilla, vaihdamme hetken ajatuksia ja tutustumme pikkaisen.

Kyllä vaan on parempi ihmisen elää, kasvaa ja hengittää lupsakkaassa ympäristössä, ilman huitovia kyynärpäitä ja perään kiroilevia tiukkapipoja.

Lepposata viikkoa vuan kaekille siis !