“Minä kuulin että…”

...aavan meren tuolla puolen jossakin on...

Suomeen viimeksi saapuessa vaihdoin junaa Helsingissä ja ostin matkalle mukaan eväsleivän. Jäin juttelemaan kivan myyjätyttösen kansa hetkeksi ja hän mainitsi “Kuulin että Ruotsissa on huono tuo vegaanitarjonta” jonka heti oitis korjasin aivan vääräksi tiedoksi. Oltuani vegaani sellaiset viisi vuotta osaan kyllä kertoa että nälässä en ole joutunut olemaan ja pienimmänkin Pajalan tai Torsbyn grilliltä tai lähikaupasta on löytynyt vatsantäytettä ja usein jopa makuhermojani aina vaan hivelevä kuuma juoma (tilanteesta ja vuorokauden ajasta riippuen tee tai kahvi) oikeanlaisella kauramaidolla.

Mutta keskustelumme jäi kummittelemaan mieleen istuessa VR:n kyydissä litra käsidesiä kehossa ja turvaväliä pitäen (matkalla 2 viikon karanteeniin taloon keskelle savolaista metsää jossa istuin ylhäisessä yksinäisyydessäni enkä kosketellut naapureita). Jäin miettimään kaikenlaisia “kuultuja” mihin ihmiset uskovat. Ulkosuomalaisena saa tuon tuostakin kuulla kaikenlaisia luuloja ja uskomuksia asuinmaastaan. Jos joku on joskus sanonut että “Kuulin että…” muuttuu luulo nopeasti jonkinlaiseksi faktan tapaiseksi vaikka on yleensä yhden ainoan ihmisen kokemus. Käyttääkseni edellämainittua vegaani-esimerkkiä, on aika todenäköistä että “se jonkun kaveri” ei löytänyt juuri siitä ruotsalaisesta kaupungista x vegaaniruokaa sillä hetkellä ja siinä kaupunginosassa ja yleisti tilanteen jonkinlaiseksi yleiseksi totuudeksi.

Saan usein kuulla kaikenlaisia “Minä kuulin että…” joita saan sitten korjailla. Mielenkiintoista on se, että usein äänensävy tuntuu olevan jonkinlainen “Nyt kuule opetan sinua kertomalla tämän faktan Sinun asuinpaikastasi”, sen sijaan että alottaisi “Onko se totta että…” aivan aito uteliaisuus äänessä. Mutta uteliaisuus on vaivanloista, se vaatii aivan erilaista paneutumista ja kuuntelemista kuin vaan nappaamalla ensimmäisen kuulopuheen ilmasta ja ostamalla idean helpoista totuuksista.

Samalla tavalla saan kuulla “Jag har hört att i Finland….” kun ruotsalaiset saavat selville kotimaani. On tullut selviteltyä kaikenlaisia epävarmuuksia suomalaisesta saunakulttuurista, koulusysteemistä, valtion virallisista kielistä, suhteesta Venäjään, kansanperinteestä yms jne.

Aina löytyy se joku Göta tai Berta joka oli joskus kuullut jostakin että…!

Stereotypiat elävät kyllä ihmeen vahvoina: Aina vaan saa palata samoihin vanhoihin teemoihin kuten suomenruotsalaisuus, kielipolittiikka ja ne maantieteelliset alueet joilla puhutaan enimmäkseen ruotsia. Jos saisin euron joka kerta kun joku aloittaa keskustelun kysymällä “Oletko sinä sellainen ruotsinkielinen suomalainen” ja vastaan “Eiku ihan Suomi-suomalainen”, olisin lähes miljonääri!

Vaarallista tällaisissa kuulopuheissa on se, etteivät ihmiset usein edes tajua kysellä minkäänlaisen lähdekritiikin perään kun sen nyt on ihan henkilökohtaisesti joku kuullut – monella jää jonkinlainen olo siitä että asia tuntuu uskottavammalle kuin luettu teksti, että joku on ollut ihan paikanpäällä kokemassa. Ja se “joku” on kuitenkin vain yksi ainoa ihminen.

Me teemme arjessamme usein paljonkin yleistyksiä koska ne ovat helppoja ja vaivattomia, faktojen tarkastelu ottaa aikaa ja energiaa. Mutta kieli on valtaa – kannattaa vähän tarkastella millaisia sanoja suustaan päästää.

Jätä kommentti

*