Ruotsin kuningaskunnan vaalipäivä 9/9 lähestyy kovaa vauhtia ja vaalidebatti senkun kiihtyy. Tukholman kadut täyttyvät seiniltä pudoinneisiin vaalimainoksiin joita saa sitten viattomat pyöräilijäraukat väistellä (miten on mahdollista että tällaisen modernin huippumaan pääkaupungissa ei ole keksitty parempaa tapaa kiinnittää mainokset kuin jonkinlainen ala-asteen askartelunurkka -tyyppinen nippuside-viritys?!).

Itselläni ei tietenkään Suomen kansalaisena ole riksdagenin miehistöön (kyllä, sanon miehistö koska enemmistö kuitenkin todennäköisesti on yhä tulevatkin vuodet näitä puku päällä kulkevia) puuttumista mutta tukholmalaisena saan vaikuttaa kuitenkin kaupungintalon tuleviin päättäjiin.

Juuri nyt vaalien kuumin peruna tuntuu odotetusti olevan vahvan rasistipohjan päälle perustettu Sverigedemokraterna ja heidän suosionsa nousu. Hurjimmat luvut keväällä lupailivat jopa yli 20% äänisaalista. Vaalikeskustelu on muuttunut paljolti rasismikeskusteluksi ja suurilta osin myös “Tekisitkö yhteistyötä rasistipuoleen kanssa” -kyselyiksi.

Thor Rutgersson kirjoitti Metro Debatt:ssa 15/8 että OECN:n mittauksien mukaan on Ruotsi teollisuusmaista se missä tuloerot ovat kasvaneet eniten kolmessakymmenessä vuodessa. Postiosoite määrittää eliniän – jopa 7,4 vuotta on elinijässä ihmisellä eroa kahden pääteaseman välillä Göteborgissa. Siis ajattele: jos elät rikkaalla asuinalueella, elät todennäköisesti lähes 10 vuotta pidempään. Ja todennäköisesti elinlaatusi on ne noin 84,1 vuotta paljon parempi siellä “paremmalla puolen kylää”. Tämä on tuloerot väritettynä todella selkein värein meidän silmiemme eteen. Ei puhuta vain siitä, onko toisilla varaa ostaa huvipursi tai toisilla rahaa vuokraan. Puhutaan todellakin jopa niin kokreettisista asioista kuin seitsemän ja puoli vuotta lisää elinaikaa.

“Maaseudulla ja lähiöissä kasvaa toivottomuus mutta sisäkaupungissa keskiluokka voi elää rauhassa ja toteuttaa itseään”, Rutgersson jatkaa. Meillä keskiluokkaisilla on kaikkien ääripäiden elämä hyvin kaukana ja siksi meille koko luokkaerokeskustelu voi tuntua vieraalta. Harva meistä tuntee monta äärimmäisessä köyhyydessä elävää taikka multimiljonääriä läheisesti. Olemme keskellä omaa herää kellon soittoon – käy töissä – mitä laittas ruuaksi – nukahtaa ruudun ääreen -todellisuuttamme.

Ruotsi otetaan usein esimerkiksi maahanmuuton varoittavana esimerkkinä. Kaikki “folkhemmet:in”, kansankodin, negatiiviset muutokset selitetään kasvaneella maahanmuutolla: raiskaustilastot ja autonpoltot nostetaan esiin kuin paraatiesimerkkinä siitä että “systemkollaps”, koko systeemin kaatuminen, on nyt lähellä. Ja kukaan ei tunnu näitä asioita aprikoidessa puhuvan tuloeroista ja kapitalismin rautaisesta otteesta.

Onkohan nyt unohdettu yhdistää asiat köyhyys, tuloerot, työttömyys, nuorten ja lasten paha olo, maaseudun tyhjeneminen, rehellisen työn kannattamattomuus, yrittäjien ahdinko ja vaikkapa toksninen maskuliinisuus sen sijaan että vetäisisi suoran viivan Maahanmuutto – Systeemin kaatuminen. Kuten tilastot Ruotsissa osoittavat, on tuloerojen kasvu alkanut paljon aiemmin kuin massamaahanmuutto. Arvot kansankodissa alkoivat vääntyä paljon kapitalistisempaan suuntaan jo ennen suuria muuttoaaltoja Balkanin ja Arabimaiden levottomuuksien myötä 90-, ja 2000-luvuilla. Ei maahanmuutto ja huono integraatio ole sitä helpottanut mutta tuskin se on sen aiheuttanutkaan. Päinvastoin on usean tutkimuksen mukaan maahanmuuttajien työvoima tuonut Ruotsiin valtavasti silkkaa rahaa. Samalla kun esim. aseteollisuus on tuonut valtiolle hyvät määrät hynää samalla kun Arabimaissa niillä aseille soditaan.

Miksi koko vaalit keskittyvät osoittamaan sormella huntuun pukeutuvaa naista tai tummaihoista miestä kun pukumiehet ovat todellisuudessa olleet ne suurimmat kansankodin viholliset? Tämä valtio olisi syöttänyt, kouluttanut ja työllistänyt jokaikisen pakolaisen niillä miljardeilla joita veropakolaiset ja pankkiirit piilottelevat. Voitaisko puhua siitä välillä?