Uuden vuoden alku on monelle muutosten aikaa. Harva asia on niin konkreettinen muutos ihmiselämässä kuin muuttaminen. Maallista omaisuuttaan laatikoihin pakatessa tulee käytyä läpi tunne jos toinenkin. Muuttaminen on yhden elämän periodin loppuminen, toisen alkaminen.
Muuttoni tänne Ruotsin kotiini, Malmön Lundavägenille oli kymmenen vuoden sisään yhdeksäs kerta kun ronttasin tavarani paikasta A paikkaan B ja aloitin uuden luvun elämässäni. Jälleen kerran piti moni pieni arkinen asia alkaa alusta. Suurin osa ihmisen elämäähän on juuri sitä, tavallista arkea. Se, missä käyt ostamassa ruokasi, missä käyt lenkillä ja harrastuksissa, missä toimitat jokapäiväiset asiasi, on valtavan merkityksellistä. Usein juhlat ja pyhien ajat ovat ne mistä jää valokuvat perhealbumiin, mutta varmasti vielä kuolinvuoteellaankin tunnistaisi ihminen ne hajut siitä tutusta puistosta, terveyskeskuksesta, postista…
Koska muutto tapahtumana on sekä fyysisesti että henkisesti rasittava, jäädään usein muutto-pizzojen ja -kaljojen jälkeen makaamaan sille hampaat irvessä kannetulle sohvalle ja unohdetaan että nythän se työ vasta alkaa. Se kaikki byrokratia ja muuttoilmoitukset ja sähkösopimukset ja mitänäitänyton ei ole kuitenkaan mitään verrattuna siihen psyykkiseen vuoristorataan minkä voi kohdata ymmärtäessään että verkosto pitää luoda uudestaan.
Networking on sellainen nykypäivän trendisana, kaikkien pitäis olla verkostoitumassa koko ajan. Mutta faktahan on, että ihminen on laumaeläin, kurjaa täällä on yksin taaplata. Siis ylös, ulos ja seurustelemaan!
Helpommin sanottu kuin tehty. Ulkomaille muuttaessa on tilanne vielä vähän kinkkisempi, on kielimuuria, kulttuurieroa, koti-ikävää… Usein ihan suoraan sanottuna ketuttaa se ajatus että oli ehtinyt kahdenkymmenenseitsemän ensimmäisen elinvuotensa aikana rakennella oikein mukavat verkostot jotka nyt lojuvat siellä Suomessa roskaa keräämässä käyttämättömänä (mikä ei tietenkään ole totta mutta pahoina päivinä sitä tuppaa ihminen valehtelemaan itselleen kaikkea hölmöä).
Se armas arki, töiden ja vapaa-ajan vaihtelu, siihen kuuluvat ne verkoston ihmiset. Joskus voi olla hyvin lohdullista jututtaa samaa baristaa tutussa kahvilassa kuin vanhaa ystävää. Jossain vaiheessa huomaa työkuvioiden lähteneen rullaamaan niin ettei tarvitse enää joka ongelmaa selvittää yksin. Kun huomaa tervehtivänsä uuden kaupungin kaduilla ihmisiä tuon tuostakin, huomaa tuntevansa itsensä jo vähän paikalliseksi. Joku verkostoituminen kai tässä on tapahtunut, miettii itsekseen, kun kulttuuririennoissa saa olla jatkuvasti käsi pystyssä moikkaamassa. Muutos siihen alkuaikojen hienoiseen turistitunteeseen on valtava. Ensinhän muutos vie johonkin uuteen, sitten siitä uudestaa tulee vanhaa ja arkipäiväistä. Hyvä niin.