“Niinku”

Kokopäiväisessä seminaarissa kuuntelin tuntikausia alan osaajan puhetta aiheesta jonka parissa hän on työskennellyt vuosikymmeniä. Korkeakoulutus on, opetuskokemusta varmaan kaikista Ruotsin musiikkikorkeakouluista ja meriittilista pitkä. Ja hyvä ja innostaja opettaja, eipä siinä mitään. Mutta yksi asia vei ikävästi huomioni miesparan koettaessa muka asiantuntevasti luennoida.
Joka harvasen lause loppui sanaan “liksom”, suomeksi “niinku”. Mikä on suomen kieltä kuunnellessa tietysti todella raivostuttavaa, on ihmiset jotka viljelevät joka väliin niinku-sanaa. Kuullostaa kuin puhujalla ei itselläkään oikein ole tiedossa mitä sanaa seuraavaksi ulos puristaisi.
Mutta ruotsalainen tapa laittaa “liksom” lauseen loppuun saa totisesti verenpaineeni kattoon. Jos pitää kuunnella asiantuntijaa joka näennäisesti olisi vähän jo valikoinnut sanojaan tai ainaki tuntuisi olevan varma omasta osaamisestaan ja sanoistaan, tunnen oloni petkutetuksi jos tyyppi sanoo “Tärkeää-osaavaa-hienoa-tekstiä-ja-kaikkea-mielenkiintoista-NIINKU”.
Kaikkein järkyttävin esimerkki tällaisesta lauseesta oli kun miehemme sivusi aihetta blues ja orjakauppa, kysyi varmuuden vuoksi että tunteeko kaikki orjakauppa-käsitteen, että kaikki tietävät arfikkalaisten systemaattisen kuljettamisen USA:han orjiksi, ja näin päätyivät Länsi-Afrikan soundit Amerikkaan jossa syntyi näin ollen mm. blues ja jazz. Kyllä tunnetaan, vastasi ryhmämme, johon luennoitsija: “Fruktansvärd grym grej, liksom” vapaasti suomentaen “Tosi julma  juttu niinku”. Ymmärrätte varmaan mihin pyrin: varsinkin kun puhutaan valtavan isoista asioista kuten ihmisten kiduttamisesta ja kuolemasta, tuntuu todella oudolta että lauseen loppuun isketään ikään kuin sana jolla sanotaan “tai en oo ihan varma”.
Se, että hakee sanoja ja pitää miettimistaukoja on hyvin inhimillistä. Ei aina tarvitse olla varma, eikä voi olla. Jos siihen väliin nyt tunkee jotain täytettä vaikkapa sanan “niinku” muodossa, ei tilanne ole niin vakava. Mutta se, että ikään kuin pyyhkii pois omien sanojensa painon ja arvon lisäämällä loppuun tuollaisen epävarmuuden, antaa kyllä puhujasta todella amatöörimäisen kuvan.
Tilannehan on vähän kuin luennoitsijana tai muussa asiantuntija-asemassa loihtisi lausumaan lauseen x ja sitten lisää sanan “ehkä”. Ja ikävä kuullostaa yhdeltä niistä monista maalaisista jotka naureskelevat pääkaupunkilaisille mutta mielestäni tämä puheenparsi on kovin yleistä tukholmalaisille. Ehkä ketutustani lisäsi miekkosen tiukka tukholma-aksentti joka on korvaani varmaan yksi maailman ärsyttävimmistä puheenparsista… Varsinkin kun tiedän typin olevan kotoisin kaukaa pohjoisesta ja aksentin olevan näin ollen opittu tai opeteltu.
Samaan “ehkään” olen törmännyt henkilökohtaisessa elämässä. Jos joku puhuu tunteistaan ja mielipiteistään, on aika kummallista kertoilla että tätä mieltä olen “niinku”. Siis että oletko nyt sitä mieltä vai?! Voisko vaan sanoa “Olen tätä mieltä” ja jos ei ihan ole varma, sanoa ihan näillä sanoilla vaan vapaasti ja suoraan, ei pyyhkiä pois mielipidettään täytesanalla vaan koska se on maneeri jonka on oppinut.
“Jag älskar dig liksom” olisi ehkä ainoa lause maailmassa joka saisi minut valitsemaan väkivallan tien, ja ojentamaan käteni korvatillikkaan.

Jätä kommentti

*