Oudot suomalaiset

Artikkelikuvan omistan Markukselle ja Pojalle nimeltä Päivi: olkaa hyvät !

“Suomi on epätodennäköisten rocktähtien maa”, kirjoitti aikoinaan eräs Hesarin toimittaja Gösta Sundqvistin elämänkerran arviossaan. Tuo lause tuntuu jotenkin tiivistävän jotain suomalaisesta kulttuurielämästä. Suomi on aina rakastanut “kylähullujaan” ja kummallisia tyyppejä jotka tulevat ihan jostain laatikon ulkopuolelta.

Missä muualla olisi teinityttöjen seksisymboleiksi ja nuorten miesten idoleksi noussut tyypit kuten Juice Leskinen ja Rauli Badding Somerjoki? Jo nimet kuullostavat ulkopuolisen korviin käsittämättöän pöljiltä. Heitetäänpä sekaan vielä ulkomaita myöten suurta suosiota nauttineet Lordi ja M.A.Numminen: mölisevä laulutaidoton hirviö, sekä saksaksi liedejä ja ruotsiksi diskoa laulava jänispukuun pukeutuva kirjailija ja intellektuelli. Lisä-extra-hännänhuippuna vielä kansainväliset menestykset: Kimmo Pohjonen: mustassa hameessa haitaria soittava ja muriseva, karjuva, älisevä mies joka on tehnyt mm. haitaria ja painia yhdistävän lavateoksen sekä tietysti Värttinä. Kuka olisi pari vuotta ennen heidän maailmanvalloituksiaan arvannut että Suomesta maailmalle lähtee tällaista musiikkia? Ei varmaan monikaan mutta toisaalta ei kai tuo hirveästi yllättänytkään.

Olin taas keikalla minulle hyvin tyypillisellä festivaalilla: työpaikoikseni valikoituvat yleensä ne tapahtumat joiden ohjelmavastaavat ovat avarakatseisia, ennakkoluulottomia kulttuurinrakastajia joiden silmissä eivät vilku dollarit. Suomalainen kansanmusiikki ei ole se tunnetuin genre ja esittämäni materiaali pelottaa varmaan “outoudellaan” pois heti ensi alkuun 90% festivaalien tuottajista (Tämä oli yksi heitä joka ei ostanut sikaa säkissä vaan oli kuullut minut aiemmin eli tiesi mitä kummallisuuksia yleisölleen tarjoaa). Mielenkiintoisinta festivaalilla oli sen käsittämättömän laajan kulttuurikattauksen lisäksi se keskittyminen millä yleisö kuunteli todella erilaisia, hyvinkin milimalistisia ja erikoisia esityksiä nykytaidemusiikista ja tuvalaiseen kurkkulauluun. Kunnioitus kulttuuria ja musiikkia kohtaan oli käsinkosketeltava. Lomavinkkinä suomalaisille: reissatkaa ensi kesänä Hyttdreva-nimiselle festivaalille Bergslageniin pari tuntia Tukholmasta länteen.

Mutta minun ei pitänyt kirjoittaa mainosta kivasta festivaalista vaan keskustelusta jonka kävin erään suomalaissyntyisen naisen kanssa. Puhuimme juuri näistä “oudoista suomalaisartisteista” ja en voinut olla miettimättä kuinka ihastuttavaa on että Suomi arvostaa kummajaisiaan. Jo vaatetyyleistä moni sanoo että suomalaiset pukeutuvat niin omanlaisesti. Tukholmalaisiin verrattuna Suomessa on 1000000 eri väriä valittavana. Täällä näkyy pelkkää mustaa, harmaata ja beigeä.

Suomi on tunnettu erikoisista kilpailuista kuten eukonkanto, nakukymppi tai muurahaispesässä istuminen, puhumattakaan sauna MM:sta tai tangomarkkinoiden kuninkaallisten kruunajaisista. Nyt kun maan oma “koti-transu” Markus on myös saanut oman matkailuohjelman (Markus vs. maailma katsottavissa YleAreenassa – suosittelen lämpimästi varsinkin Tukholma-jaksoa) ei voi kuin sydän lämpöisenä ihastella sitä tapaa jolla suomalainen hellästi naureskelee kylähulluilleen mutta ei tuomitse. Markuskin on ikäänkuin hyväksytty “meijän kylän tytöksi”.

Joka kerta kun yksi finninaamainen Padding tai kalju Juice nousee suursuosioon, transvestiitti Markus saa tv-aikaa tai M.A.Numminen joikhaa radioaalloilla, tajuaa yksi ihmislapsi ja elämänalku jossakin että on ihan ok olla epätäydellinen, ruma, kummallinen, omaatietä välillä kaatuillen kulkeva. Gösta mietti varmaan itsekin ennenkuin hänen Leevi & The Leavingsinsä sai tuulta purjeisiinsa ettei tällainen ihmetys koskaan mitään levyjä myy mutta tuli todistaneensa silkalla olemassaolollaan että Suomi todella On epätodennäköisten rocktähtien maa. Ja hyvä niin!

Jätä kommentti

*