Pieniä ilmiöitä

Yksi hauska harrastus niin sanotun ulkosuomalaisen elämässä on tutkiskella ympärillään löytyviä pieniä ilmiöitä jotka ovat ominaisia asuinmaalle tai muuten vain hieman eroavat kotimaasta. Usein kyse on todellakin hyvin pienistä asioista, joista omassa päässä tulee suurempia asioita vain koska ne ovat juuri pikkaisen erilaisia. Kuten että punainen maito onkin rasvatonta ja se oma “punainen maito” on oranssia. Tai ettei hedelmiä ja vihanneksia punnita kaupoissa.
Jotain valtavan ruotsalaista on ilmiössä nimeltä “matlåda”, että kaikki aamuruuhkassa kiirehtivät tuntuvat kantavan samanlaista (usein saman ruotsalaisen jäätelömerkin) muovirasiaa jossa on lounas. Muistan ihmetelleeni aikoinaan paikallisen musiikkikorkeakoulun ruokasalia jonka reunoilla on kuusi kappaletta mikroaaltouuneja lounaslaatikoiden lämmitykseen. Luulin sen olevan köyhien opiskelijoiden tapa, mutta tuhannet työssäkäyvät hyvin tienaavatkin kulkevat kaupunkien julkisissa käsivarrellaan tietyn halpaketjun kassi jossa lukee “päivän lounas” tai “omatekemä”. Ajatella että on olemassa kokonainen kassisarja erilaisia pusseja joilla kannetaan nimenomaan näitä (usein eilisen tähteitä sisältäviä) lounaslaatikoita!
Ruuasta puheenollen: kaikki ei-ruotsalaiset ystäväni ovat olleet yhtä mieltä että viimeisen palan pilkkominen pienemmäksi ja pienemmäksi on hyvin ominaista paikallisille. Kohteliaat ruotsalaiset närppivät kakkulapion kulmalla mitä pienenpiä palasia koska olisi epäkohteliasta ottaa viimeinen. Hassu pieni ilmiö, sanonpa vaan.
Samoin ruokateemaa: tuotenimet käyttösanoina! Ei kukaan täällä tunne sanaa “raejuusto” tai “kivennäisvesi”, kaikki puhuvat “Keso” ja “Loka” tunnetuimpien merkkien mukaan. Mene sitten ja osta sitä toista merkkiä, samanlaista ryynimäistä juustoa ja kuplavettä, mutta kun joku sitä pyytää pöydässä, sanovat he “Ojennatko Keson/Lokan?”.
Suomessakin tavataan silloin tällöin sanoa “Kiitos viimeisestä”, mutta se ei tunnu lauseelta, joka kuuluisi jokaiseen tapaamiseen. “Tack för senast” tuntuu aloittavan lähes jokaisen keskustelun ruotsalaisen puolitutunkin kanssa. On jotenkin todella viehättävää että kohtaaminen alkaa toteamalla, että viimeksikin oli kiva kohdata, kiitos siitä. Opiksi suomalaisille: tämä lause kannattaisi ottaa vakioksi sanavarastoon.
Hassua on myös se, missä vaiheessa näistä pienistä ilmiöistä tulee asioita joihin ei juuri kiinnitä huomiota. Tai ettei huomioi päivittäin. Tai jopa Suomessa käydessään alkaakin huomioida pieniä ilmiöitä jotka siellä tuntuvatkin vierailta! Sitten kun Suomessa käydessään joka kerta koettaa selitellä kassaneidile ettei ole tottunut punnitsemaan vihanneksiaan, huomaa kuinka nopeasti epätavallisesta tuleekin arjessa tavallista.

Kommentit

  • Ulkopuolinen

    ”Kiitos viimekertaisesta” tuntuu luontevammalta. Mutta me suomalaiset olemme tottuneet saamaan sananvaihdon alkuun olennaisesta asiasta eli säästä, joten meidän ei tarvitse yrittää sulattaa jäätä tuollaisella tyhjällä sananparrella.

Jätä kommentti

*